Poliittinen tuki varmistui Suomenlahti-vuoden valmistelulle

Tiedote 12.11.2012 klo 10.00

Suomenlahti-vuoden valmistelu on edennyt poliittiselle tasolle. Suomen ja Viron ympäristöministerit sekä Venäjän luonnonvaraministeri ovat allekirjoittaneet yhteisymmärryspöytäkirjan Suomenlahti 2014 -vuoden toteuttamisesta. Ministerit lupaavat Suomenlahden nimikkovuoden päätteeksi allekirjoittaa Suomenlahti-julistuksen, jolla sitoudutaan suojelemaan Suomenlahtea teemavuoden aikana määritettävin keinoin.

Suomenlahti-vuoden tavoitteet rakentuvat tutkijoiden työlle. Yhteistyössä kolmen maan tutkijat selvittävät Suomenlahden meriekosysteemin nykytilaa viiden eri tutkimusteeman avulla ja laativat tulosten pohjalta suosituksia valtioille ja muille toimijoille.

Parhaillaan lähes sata tutkijaa ja ympäristöalan vaikuttajaa Venäjältä, Virosta ja Suomesta on koolla SYKEssä valmistelemassa tutkimusyhteistyötä Suomenlahden nimikkovuonna 2014. Tutkimuksen teema-alueet ovat Suomenlahden terveys, sen biologinen ja geologinen monimuotoisuus, kalat ja kalastus, merialuesuunnittelu sekä merenkulun turvallisuus.

"Teemavuosi antaa mahdollisuuden tutkia Suomenlahden tilaa ensimmäistä kertaa todella tarkasti, sillä tarkoituksena on yhdistää kolmen maan seurantaverkostot ja tuottaa tietoa koordinoidusti yhdessä. Tutkimustyön tuloksena tutkijat pystyvät antamaan ajankohtaista tietoa päättäjille siitä, miten Suomenlahden tilaa voidaan parantaa", luonnehtii Suomenlahti-vuoden vetäjä, johtava tutkija Kai Myrberg Suomen ympäristökeskus SYKEstä.

Suomenlahtea koskevaa tutkimustietoa välitetään myös kansalaisille erilaisissa tapahtumissa, joita järjestetään monien eri yhteiskumppaneiden kanssa. Suomen rannikkokaupungeista Helsinki, Turku, Hanko ja Kotka ovat jo aktiivisesti mukana Suomenlahti 2014 -vuoden suunnittelussa. Tarkoituksena on aktivoida ihmisiä ja lisätä ympäristötietoisuutta.

Lisätietoja

Projektipäällikkö, johtava tutkija Kai Myrberg, SYKEn merikeskus
Puh. +358 50 5110 078, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Projektisuunnittelija Ljudmila Vesikko, SYKEn merikeskus
Puh. +358 400 1485 65, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkimuskoordinaattori Kirsi Kostamo, SYKEn merikeskus
Puh. +358 400 1486 56, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Verkkopäätoimittaja Aira Saloniemi, SYKEn viestintä, Itämeri-asiat
Puh. +358 400 1488 75, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Aihealue:
Kohderyhmä: