Talvivaaran haitalliset aineet kertyneet lähimpiin järviin

Tiedote 28.11.2012 klo 10.00

Suomen ympäristökeskus (SYKE) on analysoinut uusimpia Talvivaaran lähivesistöistä otettuja näytteitä. Haitta-ainepitoisuudet ovat pienentyneet lähijoissa merkittävästi. Kalliojärvessä ja Kivijärven syvänteessä pitoisuudet ovat edelleen suuret. Aineet eivät toistaiseksi näytä kulkeutuneen eteenpäin Laakajärveen ja Jormasjärveen.

Jokien haitalliset aineet kulkeutuneet lähijärviin

Etelän suuntaan laskevasta Lumijoesta 20.11. mitattujen haitallisten aineiden pitoisuudet ovat pienentyneet viideskymmenesosaan 11.11. mitatuista pitoisuuksista. Suuria määriä muun muassa nikkeliä, kadmiumia, sinkkiä, alumiinia ja uraania on aiemmin huuhtoutunut Lumijoesta Kivijärveen. Aineet ovat kulkeutuneet järven itäpään tiheään alusveteen ja jääneet toistaiseksi sinne. Mittaustuloksissa ei näy viitteitä aineiden kulkeutumisesta eteenpäin Laakajärveen asti.

Pohjoiseen laskevan Salmisenpuron haitta-ainepitoisuudet ovat myös pienentyneet kymmenesosaan 8.11. mitatuista korkeimmista pitoisuuksista. Kalliojärvessä nikkelin, kadmiumin, sinkin ja alumiinin pitoisuudet ovat vielä suuret. Jätevesipäästö ei näytä kulkeutuneen Jormasjärveen asti.

Pitoisuudet eliöstölle ja kaloille edelleen haitallisia

Kaivosalueen lähivesien eli pohjoisen suunnan Salmisen, Kalliojärven, Kalliojoen ja Kolmisopen sekä etelän suunnan Ylä-Lumijärven, Lumijoen ja Kivijärven haitallisten aineiden pitoisuudet ovat edelleen eliöille haitallisella tasolla. RKTL on raportoinut kalakuolemista pohjoispuolella Kalliojoessa ja Kolmisoppijärvessä. Kalliojärvessä kalakuolemien mahdollisuus on edelleen kohtalainen.

Etelän puoleisessa Kivijärvessä kalakuolemien mahdollisuus on pienempi, koska haitalliset aineet ovat jääneet alusveteen. Alueen vesistöille ja muille vesieliöille haitta-aineista koituvat seuraukset selviävät kokonaisuudessaan aikaisintaan ensi keväänä ja kesällä.

Analyysitulokset saatavilla

Suomen ympäristökeskus julkaisee tiedotteen liitteenä haitta-aineiden analyysitulokset 8.-21.11. otetuista vesistönäytteistä, jotta eri tahot voivat hyödyntää tuloksia omissa arvioinneissaan. Näytteet ovat ELY-keskusten näytteenottajien keräämiä ja ne on analysoitu SYKEn laboratoriossa.  

Talvivaaran haitta-aineiden vesistöanalyysitulokset -taulukko (xlsx, 62 kb)

Talvivaaran haitta-aineiden vesistöanalyysitulokset -taulukko (pdf, 315kb)

Lisätietoja

Jaakko Mannio, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
puh. 0400 148 604 (raskasmetallien vaikutukset)

Kirsi Norros, viestintäjohtaja, Suomen ympäristökeskus
puh. 040 740 1693


Kohderyhmä: