Ilmastotohtori avaa vastaanoton Kampin kauppakeskukseen

Tiedote 7.1.2013 klo 12.00

Tiesitkö tämän: kannettavan tietokoneen hiilijalanjälki voi olla yli 400 kilogrammaa, josta noin puolet syntyy tuotannossa ja puolet käytön sähkönkulutuksesta. Ja juustokilon valmistaminen vastaa ilmastopäästöiltään 60 kilometrin ajomatkaa. Tule keskustelemaan ilmastosta ja hiilijalanjäljestäsi ilmastotohtoreiden kanssa Kampin kauppakeskukseen. Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijat ovat mukana Tieteen päivien paneelikeskusteluissa ja seminaareissa sekä ensimmäistä kertaa järjestettävässä Kampin kauppakeskuksen tiedetapahtumassa.

”Arvioimme ostoskassien ilmastopäästöt. Annamme tarvittaessa neuvoja miten voi ryhtyä ilmastodieetille. Ruuan ja tietotekniikan tuotannon päästöt voivat olla yllättävän suuret, mutta toisaalta suuri osa ostosten elinkaaren aikaisista ilmastovaikutuksista syntyy vasta kotona laitteita ja tavaroita käytettäessä”, ’ilmastotohtorit’ SYKEn erikoistutkija Ari Nissinen ja tutkijat Marja Salo ja Maija Mattinen kertovat.

Ympäristö ja kieli Kampin kauppakeskuksen teemoina

Tieteen päivien yhteydessä järjestetään ensimmäistä kertaa ”Tiesitkö tämän? Tiedettä Kampissa” -yleisötapahtuma 9.-10.1.2013 kello 15.00–19.00. Teemoina ovat kieli ja ympäristö. Kampin keskusympyrään sijoittuvassa tapahtumassa nostetaan esiin niin kaupungin hulinassa viihtyvät eliöt kuin arjen kulutuskysymyksetkin.

SYKEn tutkija Markku Mikkola-Roos kertoo keskiviikkona 9.1. kaupungin eläimistä kuten Kampissa pesineestä maailman suurimmasta pöllöstä eli huuhkajasta, joka on vainon takia arimpia lintujamme. Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri jatkaa kaupunkiin sopeutuneista vieraskasveista ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista vieraslajeihin. SYKEn professori Jyri Seppälä taas kertoo, miten jokainen voi vaikuttaa ympäristöön ja ilmastoon arjen teoilla. Torstaina 10.1. tutkija Jari Lyytimäki etsii lavalla ympäristöhuumoria.

Hyötyykö ympäristö talouskriisistä?

Keskiviikkona 9.1. keskustellaan Helsingin yliopistolla SYKEn ympäristöpolitiikan keskuksen johtajan Eeva Furmanin johdolla talouskriisin vaikutuksista ympäristöön. Voiko kriisistä olla hyötyä ympäristön kannalta? SYKEn professori Per Mickwitz on mukana sessiossa pohtimassa, miten siirrytään tuhlaavista järjestelmistä tehokkaampiin ja ratkaiseeko raha tässä.

Torstaina 10.1. aprikoidaan, ketkä ovat luonnossa valloittajia ja ketkä häviäjiä, kun SYKEn dosentti Maiju Lehtiniemi kertoo vieraslajeista.

Tieteen päivien teemana 9.-13.1.2013 on ”Kriisi – uhka ja alku”. Kriisejä tarkastellaan markkinatalouden, hyvinvointivaltion tulevaisuuden ja ympäristöriskien näkökulmasta – tarjonta tieteestä uteliaille on siis monipuolinen.

Lisätietoa:

Ilmastotohtoreista:
erikoistutkija Ari Nissinen, Suomen ympäristökeskus p. 0400 148 813

SYKEn osuudesta Tieteen päivillä:
tiedotuspäällikkö Sirpa Pellinen, Suomen ympäristökeskus 
p. 040 740 2754


Kohderyhmä: