Jokien ja purojen jääkannet poikkeuksellisen vaarallisia – hyydetulvatilanne jatkuu eri puolilla maata

Tiedote 24.1.2014 klo 13.48

Tulvakeskus tiedottaa

Jokien ja purojen jääkannet ovat monin paikoin poikkeuksellisen vaarallisia koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Pakkasista huolimatta suuret virtaamat ovat estäneet jään vahvistumisen tasaisesti ja virtausoloista riippuen joet ovat osin sulia ja jäät hyvin heikkoja. Myös vedenkorkeuksien vaihtelu hyydetulvien takia tekee jääkansista petollisia. Jokien ja purojen jäät saattavat myös säiden lämmetessä nopeastikin heiketä, joten jäille menemistä kannattaa välttää erityisesti tänä talvena.

Kymijoki 23.1.2014

Kymijoki 23.1.2014. Kuva: Juha Aaltonen SYKE

Hyydetulvia kymmenillä joilla eri puolilla maata

Kovana jatkunut pakkanen pitää hyydetulvatilanteen hankalana lähes koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Viikonlopun lauhtuva sää helpottaa tilannetta Etelä-Suomessa ja länsirannikolla, kun lämpötila nousee yli -10 asteen. Ensi viikolle pakkasen ennustetaan jälleen kiristyvän.

Hyydetulvat ovat kastelleet muutamien asuinrakennusten kellareita Satakunnassa ja Hämeessä. Lisäksi mökkejä ja talousrakennuksia on kastunut Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Hämeessä ja Keski-Suomessa. Hyydetulvat uhkaavat rakennuksia edellä mainittujen lisäksi myös Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Kymenlaaksossa.

Järvien vedet korkealla

Järvi-Suomessa suurimpien järvien vedenkorkeuksien nousu jatkuu edelleen, Saimaa nousee 20-30 cm helmikuun loppuun mennessä ja Päijänne 5-10 cm helmikuun alkuun mennessä. Kallavesi ja Pielinen, kuten muutkin isot järvet, ovat nyt korkeimmillaan ja jäätyvät useissa tapauksessa kevättulvakorkeudella, jolloin laitureita ja syksyllä rantaan jääneitä tavaroita on vaarassa jäätyä kiinni jäähän.

Kuinka hyydetulva syntyy

Jatkuvasti päivittyvää tietoa

Lisätietoa

Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 731

Tutkija Harri Myllyniemi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 439


Tulvakeskus

Tulvatilannetiedote on osa Tulvakeskuksen toimintaa. Tulvakeskus on Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyöverkosto, joka toimii tiiviissä yhteistyössä mm. ELY-keskuksen ja pelastuslaitoksen kanssa. www.tulvakeskus.fi


Kohderyhmä: