Kansalaisten näkemykset ympäristösääntelystä vaihtelevat, osa huolista perustuu vanhentuneisiin tietoihin

Tiedote 9.12.2014 klo 9.08

Pensaslabyrintti.JPG

Kuva: Buckeye Wikimedia Commons CC BY-SA 3.0

Kansalaisilla on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millainen sääntely on tarpeellista ympäristönsuojelussa. Tämä kävi ilmi SYKEn Sivuvaikutukset hallintaan -hankkeessa, jonka verkkokyselyyn syys-lokakuussa vastasi runsaat 400 kansalaista. Hankkeen rahoittaa Tieteen tiedotus ry.

”Vastauksissa ei yllättänyt kriittinen suhtautuminen säädöksiin, jotka aiheuttavat uusia kustannuksia tai rajoittavat ihmisten tai yritysten toimintaa. Sen sijaan yllättävää oli, että monissa vastauksissa oltiin turhaan huolissaan sellaisista vaatimuksista, joita esimerkiksi jätevesisäädöksissä ei enää ole”, toteaa vanhempi tutkija Jari Lyytimäki Suomen ympäristökeskuksesta. ”Osa huolista näyttää perustuvan aiemmin voimassa olleiden, sittemmin muutettujen säädösten aiheuttamaan julkiseen kritiikkiin, jonka luomat kärjistetyt mielikuvat elävät pitkään.”

Kansalaispalautetta kerättiin avoimella verkkokyselyllä, jossa asiasta kiinnostuneita vastaajia pyydettiin kertomaan millaisen ympäristösääntelyn he kokevat kaikkein ongelmallisimpana. 

Vastauksissa korostuivat haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn ja luonnonsuojeluun liittyvät säädökset. Vastauksiin saattoi vaikuttaa se, että kyselyajankohtana haja-asutusalueiden jätevesikysymykset olivat julkisuudessa vilkkaan keskustelun kohteena. Muita ympäristösäädöksiä kritisoitiin selvästi vähemmän, ja noin kymmenesosa vastaajista vaati nykyistä tiukempia ympäristönormeja. Esimerkiksi ympäristömeluun liittyviä säädöksiä moitittiin sekä liian väljiksi että kireiksi.

”Kansalaispalautteen keräämisen tapoja pitää kehittää, jotta ehdotusten seulonta ja niiden oikea-aikainen välittäminen päätöksentekoon olisi nykyistä helpompaa” Lyytimäki toteaa. ”Tärkeää on myös muistaa, että yksittäisestä verkkokyselystä saadut vastaukset eivät edusta kaikkien kansalaisten mielipidettä. Verkkokyselyjen rinnalle tarvitaan myös muita tiedonkeruun tapoja, jos kansalaisten näkemykset halutaan saada kattavasti selville.”

Sivuvaikutukset hallintaan: monitieteisen tiedon hyödyntäminen ympäristönsuojelussa –hankkeen tavoitteena on edistää päätöksentekijöiden, tutkijoiden ja kansalaisten välistä vuoropuhelua.

Lisätietoja:

Vanhempi tutkija Jari Lyytimäki
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. +358 295 251 397


Kohderyhmä: