Vuoden Tiedekynä -palkinto SYKEn tutkijoille

Tiedote 25.2.2015 klo 15.59

Janne Rinne ja Jari Lyytimäki sekä Valon varjopuolet

Janne Rinne (vas.) ja Jari Lyytimäki (oik.) sekä palkittu Valon varjopuolet.

Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden Jari Lyytimäen ja Janne Rinteen teos Valon varjopuolet on voittanut Vuoden Tiedekynä 2015 -palkinnon.

Valon varjopuolet on ensimmäinen suomenkielinen yhteenveto valosaasteesta. Se kokoaa yhteen tietämyksen keinovalon haitoista luonnolle ja ihmisten terveydelle. Monitieteiseen teokseen on koottu näkökulmia eri alojen asiantuntijoilta. Helppolukuinen teos avaa myös väyliä viihtyisämpään, turvallisempaan ja energiatehokkaampaan valoympäristöön.

– Pidän palkintoa ennen muuta tunnustuksena uusille ja ennakkoluulottomille tavoille tarkastella ympäristökysymyksiä, vanhempi tutkija Jari Lyytimäki toteaa.

– Keinovalaistus voi aiheuttaa ympäristö- ja terveyshaittoja, joiden tutkiminen on tärkeää, vaikka erityisesti lumettomina talvina liika valo ei yleensä tunnu ihan päällimmäiseltä ongelmalta.

Vaikka valosaasteen lisääntyminen on helposti havaittava ympäristömuutos, sen taltuttamiseen ei ole toistaiseksi kunnolla havahduttu.

– Turhan valaistuksen takia hukataan myös mahdollisuuksia rahallisiin säästöihin ja lisätään energiantuotannon päästöjä, tutkija Janne Rinne muistuttaa.

Palkinto jaettiin viidennen kerran

Koneen Säätiön myöntämän Vuoden Tiedekynä -palkinnon tarkoitus on tuoda esiin suomenkielisen tieteellisen kirjoittamisen tärkeys ja nostaa sen arvostusta. 25 000 euron suuruinen palkinto myönnettiin nyt viidennen kerran. Tänä vuonna kilpailuehdotuksia tuli lähes 250.

Vuoden Tiedekynä 2015 -palkinnonsaajan valitsi filosofian tohtori, toimittaja Katja Bargum. Hän perusteli Valon varjopuolien voittoa muun muassa näin:

– Valosaasteen ongelmakenttä ulottuu fysiikasta, biologiasta ja lääketieteestä tekniikkaan, yhteiskuntasuunnitteluun ja estetiikkaan. Kirjassa liikutaan vaivattomasti näiden kaikkien aiheiden välillä. Kirjoittajat hallitsevat monipuolisen käsitteistön suvereenisti ja ylläpitävät kaunista, helppolukuista tyyliään aiheesta toiseen.

Palkitut ovat kokeneita tutkijoita

Sekä Jari Lyytimäki että Janne Rinne ovat pitkäaikaisia tutkijoita Suomen ympäristökeskuksessa. Tällä hetkellä heillä on meneillään hanke, jossa tarkastellaan valosaasteen ja melun välisiä yhteyksiä.

Jari Lyytimäki on filosofian tohtori ja ympäristönsuojelutieteen dosentti. Hän on tutkinut ilmastonmuutosta ja rehevöitymistä koskevaa uutisointia ja kirjoittanut useita teoksia ympäristökysymyksistä. Lyytimäki on myös SYKEn julkaisutoimintaa ohjaavan toimitusneuvoston jäsen ja Rakennetun ympäristön ja alueidenkäytön -teeman erikoistoimittaja.

Filosofian maisteri Janne Rinne on tutkinut laaja-alaisesti ympäristöpolitiikkaa ja sen hallintakeinoja sekä ympäristötiedon käyttöä suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Valon varjopuolet -teoksen on kustantanut Gaudeamus.

Lisätietoja

www.koneensaatio.fi/fi/apurahat/vuoden-tiedekyna

www.gaudeamus.fi/valonvarjopuolet

www.syke.fi/hankkeet/valo

Vanhempi tutkija Jari Lyytimäki, Suomen ympäristökeskus SYKE
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi (sukunimi= lyytimaki)
puh. 0295 251 397

Tutkija Janne Rinne, Suomen ympäristökeskus SYKE
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, Twitter: @JHRinne
puh. 0295 251 562

Viestintäasiantuntija Matti Lindholm, Suomen ympäristökeskus SYKE
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, Twitter: @molindho
puh. 0295 251 380


Kohderyhmä: