Hyvä elämä maapallon resurssien rajoissa

Uutinen 6.3.2015 klo 9.12
Seagulls feeding place

Kuva: Stipe Surac, Seagulls feeding place, EEA Waste Smart -valokuvakilpailun voittaja

EU:n ympäristöpolitiikan tavoitteena on, että vuoteen 2050 mennessä ”elämme hyvää elämää maapallon resurssien rajoissa”. Tällä viikolla julkaistun Euroopan ympäristön tilasta kertovan raportin mukaan olemme hyvällä tiellä, mutta matkaa on vielä runsaasti jäljellä.

Eurooppalaiset saavat nauttia puhtaammasta ilmasta ja vedestä, kaatopaikoille päätyy vähemmän jätettä ja kierrätystä on enemmän kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Tämä selviää uunituoreesta Euroopan ympäristöviraston raportista ”Euroopan ympäristö – tila ja näkymät 2015”.

Vaikka luonnonvaroja käytetään aiempaa tehokkaammin, ne kuitenkin vähenevät edelleen Euroopassa ja koko maailmassa. Vaikeat ympäristöongelmat, kuten luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja ilmastonmuutos, ovat edelleen vakavia uhkia.

EU:n politiikasta huomattavaa hyötyä

Euroopan tähänastisesta ympäristö- ja ilmastopolitiikasta on ollut huomattavaa hyötyä. Se on parantanut ympäristön ja elämän laatua sekä edistänyt samalla innovointia, työpaikkojen syntymistä ja kasvua.

Euroopan ympäristöviraston pääjohtajan Hans Bruynickxin mukaan kunnianhimoisten tavoitteiden asettaminen ja työskentely niiden saavuttamiseksi koituvat myös tulevaisuudessa eurooppalaisten eduksi:

– Eläminen maapallon resurssien rajoissa on erittäin suuri haaste, mutta siihen vastaamisesta olisi valtavasti hyötyä. Euroopan innovointikapasiteetin täysimääräinen hyödyntäminen voisi tehdä Euroopasta aidosti kestävän ja viedä meidät tieteen ja teknologian eturintamaan, kun luodaan uudenlaista teollisuutta ja terveempää yhteiskuntaa.

Nykyiset toimet eivät riitä

Raportin mukaan Euroopan vuoden 2050 visioiden saavuttaminen edellyttää nykyistä kunnianhimoisempia toimia. Pelkkä talouteen ja teknologiaan perustuva toiminnan tehostuminen ei riitä. Keskeisiä järjestelmiä, kuten elintarviketuotantoa, asumista, liikennettä, rahoitusjärjestelmää, terveydenhuoltoa ja koulutusta, on muutettava. Lisäksi tarvitaan strategioita ja toimintamalleja, joilla palautetaan ekosysteemejä ennalleen, korjataan sosiaalis-taloudellisia epäoikeudenmukaisuuksia ja sopeudutaan ilmaston muuttumiseen ja luonnonvarojen vähyyteen.

– Meillä on 35 vuotta aikaa varmistaa, että elämme kestävällä maapallolla vuoteen 2050 mennessä, pääjohtaja Bruyninckx sanoo.

– Määräaika voi vaikuttaa vielä kaukaiselta, mutta tavoitteen saavuttamiseksi on ryhdyttävä toimeen jo nyt. Toimien ja investointien on oltava vielä kunnianhimoisempia ja johdonmukaisempia. Monet tänään tehtävistä päätöksistä ratkaisevat sen, miten vuonna 2050 eletään.

Kohti kiertotaloutta

Kohti kiertotaloutta. Euroopan on katkaistava luonnonvarojen ottoon ja jätteiden hylkäämiseen liittyvät materiaalivirrat, jotta maapallon resurssit riittävät. Kuva: Euroopan ympäristövirasto (EEA).

Lisätiedot

Tutkimusjohtaja Laura Höijer, Ympäristöministeriö
puh. +358 50 586 2680
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi (sukunimi = hoijer)

Erikoissuunnittelija Elise Järvenpää, SYKE
puh. +358 295 251 236
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi (sukunimi = jarvenpaa)

Teksti: Matti Lindholm, SYKE
Kuvat: Euroopan ympäristövirasto (EEA)


Kohderyhmä: