Hiilineutraalisuuden pullonkaulat auki asiantuntijoiden, yritysten ja kiinteistöjen omistajien yhteistyöllä

Tiedote 20.3.2015 klo 9.03

Suomen ympäristökeskuksen tiedote

Miksi energian säästömahdollisuudet jäävät toteuttamatta? Miksi öljylämmitys on edelleen yleistä, vaikka investoinnit uusiutuvaan energiaan olisivat kannattavia? Miksi LED-valot eivät yleisty, vaikka hehkulamput tulevat poistumaan markkinoilta lähiaikoina?

Suomen ympäristökeskus on käynnistänyt hankkeen, jonka tarkoituksena on tutkia hiilineutraalisuuden tiellä olevia esteitä ja löytää konkreettisia ja kannattavia ratkaisuja vähähiilisyyteen. Hanke toteutetaan yhdessä pk-yritysten ja kiinteistöjen omistajien kanssa kahdella alueella Lounais-Päijänteellä ja Länsi-Uusimaalla. Mukaan tulevia kuntia ovat Asikkala, Padasjoki, Kuhmoinen, Lohja, Raasepori, Hanko, Siuntio ja Inkoo. 

Tavoitteena on käydä läpi noin 150 pk-yritystä ja 200 kiinteistöä ja löytää yhdessä ratkaisut vähähiilisyyteen, cleantechin edistämiseen ja uuteen innovatiiviseen liiketoimintaan. Hankkeeseen halutaan mukaan pk-yrityksiä, joiden kasvihuonekaasupäästöt ovat merkittävät. Kiinteistöjen omistajista mukaan toivotaan kuntia, seurakuntia, yrityksiä, maatiloja, asunto-osakeyhtiöitä ja kauppoja.

Hankkeen taustalla havainto, että tieto ja investointituet eivät yksin riitä hyvien keinojen ja kannattavienkaan investointien käynnistämiseen. Tämä koskee sekä kuntia että yrityksiä.

”Koska vähähiilisyyttä edistävät ratkaisut ovat yritykselle usein kannattavia ilman taloudellista tukeakin, tarvitaan uudentyyppinen toimintatapa. Haluamme yritysten heräävän uusien mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja luoda toimivat cleantech-kotimarkkinat. Uskomme, että luottamuksellisella yhteistyöllä yritysten, kiinteistönomistajien ja asiantuntijoiden välillä saamme realisoitua huomattavan määrän järkevää säästöpotentiaalia”, hankekoordinaattori Jyrki Tenhunen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Hanke liittyy Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -verkoston työhön, jossa 24 kuntaa pyrkii hiilineutraalisuuteen vuoteen 2030 mennessä. Hankkeen tulokset dokumentoidaan ja havainnollistetaan niin, että ne ovat suoraan hyödynnettävissä sekä muissa HINKU-verkoston kunnissa että koko Suomessa.    

Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto EAKR, jonka kansallisena viranomaisena toimivat Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen liitot. Hanketta rahoittavat myös Suomen ympäristökeskus SYKE sekä mukana olevat kunnat.  Nyt käynnistynyt hanke on kaksivuotinen ja päättyy heinäkuussa 2017.

Hankkeen sivut

HINKU

Lisätietoja

Hankekoordinaattori Jyrki Tenhunen, Suomen ympäristökeskus, puh. 029 525 1690, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus, puh. 029 525 1629 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

EU_EAKR_FI_vertical_20mm_rgb.png VipuvoimaaEU_2014_2020_rgb (2).png


Kohderyhmä: