Barentsin luonnosta kertovan valokuvanäyttelyn avajaiset tänään SYKEssä

Tiedote 25.8.2015 klo 10.27
Suokukot soitimella
© Dmitry Deshevykh

Barents – luonto ei tunne rajoja -valokuvanäyttelyn Helsingin avajaiset ovat tiistaina 25.8. klo 14.00. Näyttely on avajaisten jälkeen nähtävissä syyskuun loppuun saakka Suomen ympäristökeskuksessa (Mechelininkatu 34 a) viraston aukioloaikoina. Avajaisten aikaan julkaistaan BPAN eli Barentsin alueen luonnonsuojeluverkosto -hankkeen tuloksena syntynyt raportti, joka antaa uusia välineitä arktisen ja boreaalisen luonnon suojeluun kansainvälisenä yhteistyönä.

Barentsin alue on 1,8 miljoonan neliökilometrin laajuinen. Se kattaa 13 aluetta Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosissa. Suomessa Barentsin alueeseen kuuluvat Lappi, Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa. Alueen luontoa esittelevä valokuvanäyttely on tämän vuoden huhtikuusta alkaen kiertänyt Pohjois-Suomessa. Nyt näyttely on nähtävissä myös eteläisemmässä Suomessa, ensin Helsingissä ja lokakuun alusta Turussa.

Valokuvanäyttely tekee tutuksi pohjoisen luonnon kauneutta, elinympäristöjä ja lajistoa sekä ekologisia arvoja. Barentsin alueen luontoa uhkaavat ilmastonmuutos ja paikoin luonnonvarojen hyödyntäminen. Alueen ainutlaatuinen luonto ei säily tuleville sukupolville ilman kansainvälistä yhteistyötä.

Vertailukelpoista tietoa Barentsin suojelualueista

Kussakin Barentsin alueen valtiossa on oma kansallinen ja Venäjällä myös alueelliset suojelualuejärjestelmät. Luotettava ja vertailukelpoinen tieto valtioiden rajojen yli on ensiarvoisen tärkeää, jotta kunkin maan luonnonsuojelualueita voidaan kehittää vastaamaan kansainvälisiä velvoitteita. Suomen ympäristökeskuksen juuri julkaisema raportti antaa uusia välineitä kansainvälisen yhteistyön toteuttamiseen.

Englanninkielinen BPAN-hankkeen tuottama paikkatietoaineistoihin perustuva raportti ”The Characteristics and Representativeness of the Protected Area Network in the Barents Region” esittelee Barentsin alueen luonnonsuojelualueita koskevaa yhtenäistettyä ja luokiteltua tietoa neljän valtion alueelta. Raportti mahdollistaa keskustelun suojelualueisesta yhtenäisellä käsitteistöllä. ”Tuloksia voidaan hyödyntää jokaisen osallistuvan maan luonnonsuojelusuunnittelussa ottaen huomioon alueiden ekologisen kytkeytyneisyyden valtionrajojen yli. Raportti antaa välineitä naapurimaiden suojelutilanteen huomioimiseen erilaisissa kansallisissa prosesseissa myös Suomessa”, arvioi BPAN-hankkeen projektipäällikkö Anna Kuhmonen.

Kansainväliset suojelutavoitteet

YK:n biodiversiteettisopimuksen mukaan Suomi on sitoutunut suojelemaan vähintään 17 % maa- ja sisävesialueista ja vähintään 10 % meri- ja rannikkoalueista ekologisesti edustavilla ja hyvin toisiinsa kytkeytyneillä suojelualueilla, pitäen sisällään luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät alueet. Suojelun kohdistaminen on erityisen tärkeää laajoilla ekologisilla yhteyksillä, esimerkiksi Suomenlahdelta Barentsinmerelle kulkevalla Fennoskandian vihreällä vyöhykkeellä.

Vuonna 2013 suojelualueet kattoivat 13 % (231 000 km2) Barentsin alueen pinta-alasta. Alueellista vaihtelua suojelun tasossa on paljon: Lapissa on suojeltu 33 % maapinta-alasta, kun taas Kainuussa 8 % ja Pohjois-Pohjanmaalla 8 %. Suunniteltuja suojelualueita Barentsin alueella on yhteensä 59 400 km2, joista suurin osa sijaitsee Luoteis-Venäjällä.

Barents - luonto ei tunne rajoja -valokuvanäyttelyn avajaisissa on tilaisuus keskustella lisää Barentsin alueen luonnonsuojelutyöstä. Tavattavissa ovat BPAN-hankkeen projektipäällikkö Anna Kuhmonen, johtava asiantuntija Tapio Lindholm, sekä Denis Dobrynin, joka on vanhojen metsien suojeluhankkeisiin erikoistunut projektikoordinaattori Venäjän WWF:stä.

 

Lisätietoja

Projektipäällikkö Anna Kuhmonen, Suomen ympäristökeskus, anna.kuhmonen(at)ymparisto.fi, puh. 0295 251 322

Johtava asiantuntija Tapio Lindholm, Suomen ympäristökeskus, tapio.lindholm(at)ymparisto.fi, puh. 0295 251 379

 

Linkit


Kohderyhmä: