Lyijyakut, romuautot sekä sähkö- ja elektroniikkalaiteromu ongelmallisia kansainvälisissä jätesiirroissa

Tiedote 10.5.2016 klo 10.00
SER-jätettä
© Hannele Nikander

Viime vuosikymmenien talouskasvu ja globalisaatio ovat lisänneet jätesiirtoja maailmanlaajuisesti niin meritse, maanteitse kuin rautateitsekin. Jätteillä on usein taloudellista arvoa ja niillä voidaan korvata luonnonvarojen käyttöä teollisuudessa. Jätteet saattavat kuitenkin sisältää ihmisille ja ympäristölle haitallisia, vaarallisia materiaaleja. Tämän vuoksi jätteen kansainvälisiä siirtoja valvotaan tiukasti.

”Erityistä huolta aiheuttavia jätteitä ovat mm. romuautot ja niiden jätteiksi luokiteltavat varaosat, sähkö- ja elektroniikkalaiteromu sekä lyijyakut”, ylitarkastaja Hannele Nikander Suomen ympäristökeskuksesta SYKEstä kertoo.

Neljännes Euroopan unionin sisällä ja sen ulkopuolelle tehtävistä jätteiden siirroista arvioidaan EU:n lainsäädännön vastaisiksi. Tämän takia EU:n ja Suomen viranomaiset ovat ottaneet käyttöön uusia keinoja laittomien siirtojen vähentämiseksi.

Jätesiirtoja koskeva lainsäädäntö on muuttunut siten, että vuoden 2016 alusta alkaen viejällä on ollut velvollisuus osoittaa, että siirrettävä aine tai esine ei ole jätettä. Valvova viranomainen voi pyytää asiasta selvityksen, joka tulee toimittaa annetussa määräajassa. Jos selvitystä ei ole annettu tai se on puutteellinen, kuljetusta tai siirtoa käsitellään laittomana jätesiirtona, jolloin Tulli ottaa haltuun jätteeksi luokitellun osuuden.

SYKE ja Tulli tehostavat valvontaa

”SYKE on ohjeistanut mm. käytettyjen laitteiden, autojen ja auton varaosien viejiä, mutta puutteita on yhä paljon. Esimerkiksi käytettyjen laitteiden testausta tai vaarallisten aineiden arviointia ei ole tehty asianmukaisesti, eikä käytettyjen ajoneuvojen vienneissä ole aina saatavilla vaadittavia dokumentteja”, Hannele Nikander sanoo.

Tulli ja SYKE tehostavat tänä vuonna tarkastuksia ja epäselvyyksiin puututaan aktiivisesti. Tarkoituksena on edistää viejien tietämystä sekä estää laittomien kuormien vienti. Lisäksi SYKE on ollut tekemässä pohjoismaista lyijyakkuesitettä ja päivittänyt vientiin liittyviä ohjeita.

Suomen lyijyakkuromu viedään Viroon ja Ruotsiin

Viime vuonna Pohjoismaiden ja Baltian viranomaiset aloittivat yhteisen lyijyakkuprojektin, jonka tavoitteena oli puuttua lyijyakkujen laittomiin vienteihin Pohjoismaista. Baltian maiden satamiin sekä Suomen, Ruotsin ja Norjan rajanylityspaikoille järjestettiin yhteisvalvontoja, joihin osallistui usean eri maan valvontaviranomaisia sekä poliisin ja Tullin edustajia. Projektissa tehtiin esite, johon koottiin tietoa lyijyakkujen keräyksestä, kuljetuksesta sekä niiden viennistä.

Suomessa ei ole lyijyakkujen kierrätyslaitosta, vaan kaikki akut viedään Ruotsin ja Viron lyijyjalostamoihin kierrätykseen. Ympäristö- ja terveysvaaran vuoksi lyijyakut on ehdottomasti käsiteltävä ympäristöluvan saaneissa laitoksissa.

Taustaa

SYKE vastaa Suomessa jätteiden kansainvälisten siirtojen valvontaan liittyvistä viranomaistehtävistä. Niihin kuuluvat muun muassa jätesiirtolupien käsittely ja päätösten tekeminen, jätesiirtojen tarkastukset yhteistyössä mm. Tullin, poliisin ja alueviranomaisten kanssa, koulutus ja neuvonta kansainvälisiin jätesiirtoihin liittyvissä asioissa sekä toimiminen jätteensiirtoasioissa EU:n yhteyshenkilönä.

Jätteen siirtäminen maasta toiseen edellyttää pääsääntöisesti jätteensiirtoasetuksen mukaisen kirjallisen jätesiirtoluvan, joka on vuoden ajan voimassa. Laittomasta viennistä voi seurata jätelaissa tai rikoslaissa säädetty rangaistus. Epäselvissä tapauksissa viejän on syytä olla yhteydessä SYKEen.


Lisätietoa

Ylitarkastaja Hannele Nikander, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 456, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tulliylitarkastaja Anne Pullinen, Tulli, p. 040 332 2588, etunimi.sukunimi@tulli.fi

Käytöstä poistettujen lyijyakkujen vientiä hyödynnettäväksi koskevat ankarat velvoitteet -esite


Kohderyhmä: