Harjusinisiiven hyvä vuosi salli siirtoistutuksen

Tiedote 23.6.2016 klo 8.00
Merkitty Harjusinisiipi
Seurantaa varten yksilöllisesti numeroitu
harjusinisiipi.  Kuva Janne Heliölä.

Suomen ympäristökeskus on jatkanut harjusinisiiven seurantaa Säkylänharjulla. Kahden edeltäneen huonon vuoden jälkeen harjusinisiipi runsastui viime kesänä. Kuluva kesä on osoittautunut vieläkin paremmaksi, jopa ennätyksellisen hyväksi. Runsastunut harjusinisiipikanta mahdollisti pitkään suunnitteilla olleen siirtoistutuksen kunnostetulle harjukohteelle. Siirtoistutuksen toivotaan parantavan äärimmäisen uhanalaisen harjusinisiiven tulevaisuutta.

Kattava selvitys Säkylänharjun perhoskannasta on tehty vuosina 2015 ja 1990. Pienimuotoisempaa kannanmuutosten seurantaa on tehty säännöllisesti vuodesta 1996 lähtien. Viimevuotista puolet lyhyemmän seurantajakson aikana Säkylänharjulla merkittiin lähes kaksinkertainen määrä perhosyksilöitä. Alueen perhoskanta on vahvistunut, jokseenkin vuoden 2013 aiemmalle ennätystasolleen.

Harjusinisiiven vahvan kannan ansiosta pystyttiin toteuttamaan suunniteltu siirtoistutus. Sen kohteena oli Etelä-Hämeessä sijaitseva, perhoselle soveliaaksi kunnostettu harjukohde. Perhoset selvisivät siirrosta hyvin, ja useita munintojakin on havaittu. Paikka pidetään toistaiseksi salassa, sillä perhosille halutaan antaa rauha uudessa kodissaan.

”Siirrettyjä perhosia on niin vähän, että moni tekijä voi hävittää kannan kokonaan. Mitään riskejä esimerkiksi häirinnän suhteen ei siis haluta ottaa”, toteaa hanketta vetävä tutkija Janne Heliölä Suomen ympäristökeskuksesta.

Porin Prikaatin harjoitustoiminta ylläpitää perhosen elinalueita

Harjusinisiipi on paahdeympäristöjen laji. Paahdeympäristöt ovat avoimia, kuivia ja kuumia niukkaravinteisia elinympäristöjä, joissa esiintyy juuri niihin sopeutuneita kasvi- ja eläinlajeja. Aiemmin näitä alueita on ollut esimerkiksi harjujen rinteillä, joissa metsäpalot tai karjan laidunnus ovat pitäneet maiseman avoimena. Metsätalouden, tehokkaan palontorjunnan ja perinteisen laidunnuksen päättymisen vuoksi avoimet paahdeympäristöt ovat nykyään harvinaisia, samoin kuin valtaosa niiden eliölajistosta.

Harjusinisiipi on säilynyt Säkylänharjulla Puolustusvoimien toiminnan ansiosta. Perhosen esiintymä sijaitsee Porin Prikaatin harjoitusalueella, missä säännölliset ammunnat ja muu toiminta ovat luoneet ja ylläpitäneet maaston avoimuutta. Lisäksi Metsähallitus on tehnyt Säkylänharjun paahdealueilla laajamittaisia kunnostustoimia 2000-luvun aikana. Harjusinisiiven ohella niistä ovat hyötyneet myös alueen monet muut, vähemmän tunnetut uhanalaiset paahdelajit.

Harjusinisiipiä ruokailemassa
Harjusinisiipiä ruokailemassa kissankäpälällä. Kuva Erkki Kallio.

Elokuussa 2014 käynnistynyt, Metsähallituksen koordinoima Paahde-LIFE -hanke kunnostaa avoimia paahdeympäristöjä Säkylänharjulla sekä monella muulla kohteella, myös nyt siirrettyjen harjusinisiipien uudella elinalueella.

Lisätietoja

Tutkija Janne Heliölä, harjusinisiipi-hanke, p. 0295 251 164, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kuvia tiedotusvälineiden käyttöön

 


Kohderyhmä: