Kallavedellä toteutetaan Suomen sisävesien ensimmäinen mikroroskan troolaus

Tiedote 29.8.2016 klo 9.31
Mantahaavi
Mantahaavi näytteenotossa © Maiju Lehtiniemi

Suomen ympäristökeskus, Pidä Saaristo Siistinä ry ja Itä-Suomen yliopisto tiedottavat

Suomen ympäristökeskus (SYKE), Itä-Suomen yliopisto ja Pidä Saaristo Siistinä ry toteuttavat yhteistyöllä mantatroolauksen eli mikroroskan troolauksen Kallavedellä Kuopiossa. Tervetuloa seuraamaan tutkimuksia ja haastattelemaan asiantuntijoita aiheesta 31.8. klo 12 Kuopion matkustajasatamaan.

Tällä hetkellä tiedetään, että suurin osa mereen kulkeutuvasta roskasta on muovia ja peräisin mantereelta. Suomen sisävesien roskaisuustilanteesta tiedetään kuitenkin suhteellisen vähän. SYKE ja Itä-Suomen yliopisto ovat saaneet Suomen Akatemialta rahoituksen Mikromuovit Suomen vesistöissä (MIF) -hankkeelle vuosiksi 2016–2020. Syyskuussa käynnistyvä hanke selvittää mikromuovien esiintymistä ja vaikutuksia ravintoverkossa Itämeressä ja Kallavedessä Kuopion ympärillä.

"Tämä on ensimmäinen mantatroolaus, joka on toteutettu Suomen sisävesistöissä, makean veden ekosysteemissä ja hyvä sysäys hankkeellemme", kertoo Itä-Suomen yliopiston tutkija Samuel Hartikainen.

Keskiviikkona järjestettävä mantatroolaus toteutetaan yhteistyönä. SYKEltä saadaan käyttöön mantatrooli, jota on onnistuneesti käytetty Itämeren tutkimuksissa jo neljättä vuotta ja Itä-Suomen yliopisto analysoi näytteet. Pidä Saaristo Siistinä ry:n Saimaalla palveleva huoltoalus M/S Roope-Saimaa toteuttaa troolausvedot Kallavedellä.

"Yksi veto mantatroolilla kestää noin 10 minuuttia 2-3 solmun nopeudella. Manta kerää mikroroskaa veden pintakerroksesta. Vedon jälkeen mantatrooli nostetaan nosturilla M/S Roope-Saimaan kannelle. Kannella näytteet otetaan talteen ja mantatrooli huuhdellaan letkulla seuraavaa vetoa varten", kuvailee Hartikainen.

Vetoja tehdään pitkän päivän aikana lähes 20 kappaletta, ja vetopaikkaa vaihdetaan jokaisella vedolla.

Toimittajat ja tiedottajat ovat tervetulleita tapaamaan asiantuntijoita ja kuvaamaan mantatroolauksen demonstraatiota Kuopion matkustajasatamassa. Toivomme kaikkien kiinnostuneiden saapuvan paikalle klo 12.

Paikalla on myös Kuopion kaupungin moottorivene, jonka kyytiin on mahdollisuus päästä kuvaamaan ja joka voi tarvittaessa kuljettaa toimittajia huoltoalukselle. Pelastusliivejä on rajallinen määrä, joten omat liivit kannattaa ottaa mukaan.

Lisätietoa

Tutkija Samuel Hartikainen, Itä-Suomen yliopisto
puh. 040 355 3808
etunimi.sukunimi@uef.fi

Tutkija Outi Setälä, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 029 525 1635
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: