Ilmansaasteiden haittakustannusmalli Suomelle (IHKU)

 
 
Tero Pajukallio 560
Kuva: Tero Pajukallio


Ilmansaasteet vaikuttavat haitallisesti ihmisten terveyteen ja ympäristöön. Näiden negatiivisten vaikutusten rahallista arvoa ihmisille ja yhteiskunnalle voidaan arvioida eri menetelmillä. Kansallisen tason haittakustannusarvioita, jotka ottavat huomioon maiden erityispiirteet päästölähteisiin ja väestön sijoittumiseen ja rakenteeseen liittyen on kehitetty useissa maissa. Suomelta on kuitenkin toistaiseksi puuttunut kattava haittakustannusten arviointikehikko. IHKU-hankkeessa selvitettiin yleistajuisesti haittakustannusten käsitteitä, tarkasteltiin ja arvioitiin eri käytössä olevia arviointimenetelmiä ja kehitettiin Suomelle kansallisen tason ilmansaasteiden haittakustannusmalli käytettäväksi strategisen päätöksenteon tukena.

Kehitetty haittakustannusmalli kuvaa päästöjen vähentämisellä saavutettavia terveyshyötyjä rahallisesti arvioituna. Terveysvaikutuksiin liittyvät kustannukset on yleisesti arvioitu merkittävimmäksi ilman epäpuhtauksista aiheutuvaksi haittakustannukseksi. Muita kustannuksia hankkeessa käsiteltiin aiempia tutkimuksia arvioivan kirjallisuuskatsauksen yhteydessä ja niitä vertailtiin suuruusluokaltaan arvioituihin terveyskustannuksiin. Lisäksi selvitettiin mitä haittakustannusarvioita on Suomessa ja muualla maailmassa aiemmin tehty eri alueellisilla skaaloilla, mitä menetelmiä ja malleja niissä on käytetty ja arvioitiin näiden käyttökelpoisuutta Suomen olosuhteissa.

 

Lisätietoja

Ryhmäpäällikkö Niko Karvosenoja, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@syke.fi
Ilmansaasteet ja ilmastonmuutoksen hillintä

 

VNK302pix
IL-logo
THL-suomi

 

Julkaistu 2.3.2017 klo 13.32, päivitetty 13.9.2021 klo 10.11