Tallinnan ja Tukholman väliä kulkeva laiva aloitti reaaliaikaisen öljypitoisuuksien tarkkailun

Tiedote 24.3.2017 klo 10.01
M/S Baltic Queen
FerryBox-järjestelmä on otettu käyttöön Tallink Groupin matkustajalaivalla avomeren öljypitoisuuksien tarkkailemiseksi. Kuva: Igor Dilo, shipspotting.com

EU:n rahoittama GRACE-projekti, jota Suomen ympäristökeskus SYKE koordinoi, on ottanut käyttöön reaaliaikaisen järjestelmän avointen merialueiden öljypitoisuuksien havaitsemiseen M/S Baltic Queenilla. ”Uudella tarkkailuteknologialla on potentiaalista käyttöä öljypäästöjen havaitsemiseen jatkossa esimerkiksi moniin arktisilla alueilla liikkuviin rahtialuksiin asennettuna”, projektikoordinaattori Kirsten Jørgensen sanoo.

Öljypäästöjen riski erityisesti laivojen valtaväylillä on kasvussa, sillä laivaliikenne Itämerellä ja arktisella alueella lisääntyy koko ajan. Tällä hetkellä öljypäästöt havaitaan yleensä ilma- ja satelliittikuvista. Reaaliaikaisille havainnoille olisi sen tähden suuri kysyntä ja tarve. Tietyillä reiteillä liikkuvia aluksia voidaan hyvin käyttää mittausalustoina yli 25 vuotta käytössä olleen FerryBox-teknologian avulla. FerryBox-järjestelmät mittaavat meriveden ominaisuuksia laivaan pumpattavasta läpivirtausvedestä.

”Olemme päivittäneet teknologiaa, jotta öljyn pystyy FerryBoxilla havaitsemaan, ja tiedon meren pintakerroksen öljypitoisuudesta siirtämään reaaliaikaisesti”, vanhempi tutkija Tarmo Kõuts Tallinnan teknillisen yliopiston Merentutkimusinstituutista kertoo.

FerryBox
Tähän asti FerryBox-teknologiaa on pääasiassa hyödynnetty rehevöitymisen tarkkailussa ja perinteisessä merentutkimuksessa. M/S Baltic Queen -laivalla oleva FerryBox-järjestelmä päivitettiin öljyn havainnointiin käytettäväksi. Kuva: Kaimo Vahter

”Tähän asti FerryBox-teknologiaa on pääasiassa hyödynnetty rehevöitymisen tarkkailussa ja perinteisessä merentutkimuksessa. Kun sitä laajennetaan myös haitallisiin aineisiin, kuten öljy-yhdisteisiin, otamme suuren askeleen eteenpäin. Haitallisten aineiden havaitseminen on hankalaa yhdisteiden luonteesta ja analyysimenetelmistä johtuen. Öljyanturin antamat tulokset täytyy jatkossa vielä varmistaa laboratoriokokein. Anturin tuottamaa aineistoa voi käyttää myös, kun varmistetaan satelliiteilla havaittujen öljypäästöjen todenperäisyyttä”, Tarmo Kõuts jatkaa.

Tallink Groupin M/S Baltic Queen -laivalla oleva FerryBox-järjestelmä päivitettiin öljyn havainnoinnin mahdollistavalla ominaisuudella helmikuussa. Mittaustiedot tulevat verkkopohjaiseen käyttöliittymään sivulle http://on-line.msi.ttu.ee/GRACEferry/. Käyttöliittymässä mittaustietoja voi katsomisen lisäksi alustavasti analysoida – pidemmän ajan tiedot ja hetkelliset tilanteet on mahdollista nähdä värikoodattuina mittauspisteinä, 2D-kuvaajina ja taulukkomuodossa. Mittaustietoa kerätään 100–150 metrin leveydellä pitkin laivan kulkuväylää ja mittaus tehdään kerran päivässä laivan kulkiessa Tallinnan ja Tukholman välillä.

”Vedessä olevien öljy-yhdisteiden jatkuvatoiminen jäljittäminen on ainutlaatuista. Se antaa mahdollisuuden saada sekä reaaliaikaista tietoa öljypäästöistä ja niiden sijainnista, että pidemmän aikavälin tilastoja, joiden avulla pienten öljypäästöjen vaikutuksia meriympäristöön voidaan arvioida”, Kirsten Jørgensen iloitsee.

FerryBox-järjestelmän öljyntarkkailukykyä kehitetään Tallinnan teknillisen yliopiston Merentutkimusinstituutissa EU:n Horisontti 2020 -ohjelman rahoittamassa GRACE-hankkeessa. Integrated oil spill response actions and environmental effects -projekti (GRACE) alkoi keväällä 2016.  Hankkeessa kehitetään, vertaillaan ja arvioidaan erilaisten öljyntorjuntatoimien tehokkuutta ja ympäristövaikutuksia kylmissä ilmasto-oloissa. Lisäksi projektissa kehitetään vedenalaisten öljypäästöjen reaaliaikaista havainnointia, sekä työkaluja öljyntorjuntaan.

Lisätietoja

GRACE-hankkeen projektikoordinaattori, Kirsten Jørgensen,  Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. +358 295251245, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Vanhempi tutkija Tarmo Kõuts, Tallinnan teknillinen yliopisto, Merentutkimusinstituutti
puh. +372 51 09 744, etunimi.sukunimi@msi.ttu.ee


Kohderyhmä: