Vesistöherätys Vehmaalla

Uutinen 19.5.2017 klo 15.39
Tuuli Jansson
© Tuuli Jansson

Varsinaissuomalaisessa sikapitäjässä Vehmaalla vesistöjen umpeenkasvu, sameus ja leväisyys ärsyttivät siinä määrin, että vuonna 2015 perustettiin Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys (VeVe) vauhdittamaan vesistöjen hoitoa. Vesiensuojelussa syyttävä sormi kääntyy herkästi maanviljelijöihin. Vehmaalla viljelijät taas ovat hoito- ja suojeluyhdistyksen kantava voima. Vehmaalla iso merkitys on kotieläintilojen suurella määrällä, pienellä alueella pyörii paljon ravinteita.

Aikoinaan Vehmassalmi toimi tavaraliikenteen ykkösväylänä. Nyt noin 12 kilometriä pitkä salmi kapenee kapenemistaan. Sama kohtalo on kohdannut monia muita alueen vesistöjä. Tuuheat kaislikot kielivät ravinteista vedessä ja haittaavat veneilyä sekä muuta virkistyskäyttöä. Vesistöjen rehevöitymiseen vaikuttavat ennen kaikkea valuma-alueen tapahtumat.

Mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä?

VeVen kunnianhimoisena tarkoituksena ei ole hoitaa oireita vaan itse sairautta. Kuva alueen vesistöjen tilasta perustuu heppoisiin tietoihin, viranomaisarvioiden pohjanakin on vain yksittäisiä vesinäytteitä. Kukaan ei oikein osannut sanoa mistä päästä ravinnevyyhtiä pitäisi lähteä purkamaan. VeVe haki ja sai Leader-tukea hoito- ja virkistyskäyttösuunnitelman laatimiseksi valuma-alueelle vuonna 2016.

Leader-hankkeessa on toteutettu sähköinen kysely vesistöjen hoitotarpeesta ja samalla kerätty tietoja rantojen virkistyskäyttökohteita sekä vapaaehtoisista ihmisistä erilaisiin tehtäviin talkoolaisiksi. Niittonäytöksessä testattiin, miten kannattaa organisoitua kun käsiteltävänä on hehtaaritolkulla läpipääsemätöntä kaislikkoa. Varsinais-Suomen liiton alla toimivan Valonian asiantuntijat työstävät keskeisintä hankkeen toimenpidettä eli vesistöjen hoitosuunnitelmaa toimenpiteiden prioriteettilistauksineen. Hoito-ja virkistyskäyttösuunnitelma valmistunee kevättalvella 2018.

Muutama vesi-infoilta on pidetty ja niitä on luvassa vielä useita. Tietoa on kerätty vanhojen ruoppauksien syvyyksistä, vedenpinnankorkeuksista, laskuojien tilanteista, kasvilajistosta ja viimeisimpänä aloitettiin linnustokartoitus. Kyläsaunojen lauteilla kerätään kesän aikana kartoille kivat uimapaikat, retkikohteet rannoilta ja luonnonnähtävyydet. Talkootunteja on kertynyt tuhansia ja toteutusvaiheessa saldo karttuu lukemattomilla tunneilla lisää.

Hoitosuunnitelman myötä voidaan lähteä toteuttamaan siinä linjattuja toimenpiteitä aiempaa turvallisemmalla mielellä. Tieto ei ole paras houkutin, mutta kun uimarannalta joutuu kahlaamaan kaislikon läpi avoveteen, niin johan alkaa tapahtua. Vesistöissä vaikutukset näkyvät hitaasti, mutta Vehmaalla ollaan tyytyväisiä: askel oikeaan suuntaan on otettu.

Kehitä kotikulmiasi Leader-euroilla

VeVe on saanut yleishyödylliseen kehittämisenhankkeeseen eli hoito- ja virkistyskäyttösuunnitelman laatimiseen maaseuturahastosta Leader-tukea 80 %.  Rahoituksen ovat myöntäneet Leader Ravakka  ja Leader Varsin Hyvä.

Yleishyödyllisillä kehittämishankkeilla voi toteuttaa monenlaisia ideoita, jotka parantavat maaseudun palveluita tai asukkaiden viihtyvyyttä. Leader-hankemuotoja on erilaisia. Leader-rahoituksella voidaan tukea mm. kylien elinvoimaisuutta, harrastusmahdollisuuksia ja kansainvälistä toimintaa. Tukea voi saada myös yritystoimintaan. Tukiprosentti vaihtelee hankemuodon mukaan 20–100 prosentin välillä. Oman rahan osuutta voi usein korvata talkootyöllä.

Leader-rahoitusta haetaan paikalliselta Leader-ryhmältä, joka myös auttaa hankkeen valmistelussa. Suomessa on 54 Leader-ryhmää, joista jokainen myöntää rahaa paikalliseen kehittämistoimintaan oman strategiansa mukaisesti. Paikalliset ihmiset ovat olleet mukana luomassa oman alueensa strategiaa.

Leader-toimintaan rahoitetaan Maaseuturahastosta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman eli maaseutuohjelma kautta. Ohjelmakaudella 2014–2020 maaseudun kehittämiseen on tarjolla reilut 8 miljardia euroa. Osa rahoituksesta on kansallista rahoitusta, kuten kuntarahaa ja osa tulee EU:n maaseuturahastosta.

Lisätietoja

Projektikoordinaattori Tuuli Jansson, tuuli.jansson@ravakka.fi

Kirjoittaja toimii Leader-ryhmän hankekoordinaattorina ja vapaa-aikana VeVen sihteerinä.


Kohderyhmä: