Ojat kuntoon kestävästi Kanta- ja Päijät-Hämeessä

Uutinen 22.5.2017 klo 13.52
Henri Solismaa
Ojaan rakennettu pohjapatojen ja laskeutusaltaiden ketju hidastaa veden virtausta, jolloin kiintoaine ja siihen sitoutuneet ravinteet laskeutuvat altaan pohjalle ja vesi puhdistuu. Altaat tulisi suunnitella siten, että niihin kertyvä liete voidaan helposti tyhjentää. © Henri Solismaa

Perinteisesti maatalouden ja metsätalouden kuivatus on toteutettu toisistaan erillisinä hankkeina, vaikka vesistökuormituksen ja tulvavesien hallinnan näkökulmasta maankuivatusta tulisi tarkastella valuma-aluetasolla. Valuma-aluetason tarkastelulla voidaan myös tehostaa kuivatushyötyjä, kun pelto- ja metsäojitushankkeet voidaan suunnitella tukemaan toisiaan.

Vuoden 2016 lopussa Kanta- ja Päijät-Hämeessä käynnistyi OK – Ojat kuntoon –hanke, jolla pyritään lisäämään maa- ja metsätalouden kuivatuksen toimijoiden yhteistyötä, jotta valuma-alueajattelu ja kokonaisvaltainen valumavesien hallinta tulisi osaksi kuivatushankkeiden käytännön toteutusta. Hankkeen tavoitteena on tiedotuksen avulla parantaa maa- ja metsätalouden peruskuivatusta. Huolehtimalla toimivasta kuivatuksesta vaikutetaan myönteisesti maan kasvukuntoon, ravinnetalouteen ja metsissä puuston kasvuun sekä vähennetään ravinnehuuhtoumaa vesistöihin.

Ojat kuntoon -hankkeessa jaetaan tietoa ojituksen hyvistä käytännöistä ja luonnonmukaisen peruskuivatuksen menetelmien soveltamisesta, jotta tulva- ja vesiensuojelu sekä luonnon monimuotoisuus otettaisiin entistä paremmin huomioon kuivatushankkeissa. Kohderyhmiä ovat maanviljelijät, metsänomistajat, ojitusyhteisöt, ojitushankkeiden suunnittelijat, urakoitsijat, vesiensuojeluyhdistykset, neuvontaorganisaatiot, valvontaviranomaiset sekä luonnonvara- ja ympäristöalojen opiskelijat.

Hanke jakautuu neljään osatehtävään, jotka ovat peruskuivatuksesta ja kunnostusojituksesta tiedottaminen, vanhojen ojitushankkeiden digitointi paikkatiedoksi, ojitusyhteisöjen ja metsänomistajien aktivoiminen 2-4 pilottialueella sekä vesiensuojelurakenteiden kunnossapidon ohjeistus ja pilottikohteet.

Vierailu Loviisanjoen valuma-alueella ja Uponorin tehtaalla

Hanke järjestää 7.6.2017 maksuttoman ja kaikille avoimen bussiretken, jonka aikana tutustutaan Hardombäckenin peruskuivatushankkeeseen Loviisassa ja vieraillaan Uponorin putkitehtaalla Nastolassa. Hardombäcenin peruskuivatushankkeessa valumavesien hallintaa on tarkasteltu koko valuma-alueen näkökulmasta ja hankkeessa on tehty mm. tulvatasanteita, virtaamansäätöpatoja ja laskeutusaltaita.

OK – Ojat kuntoon –hanke toteutetaan 1.11.2016-31.12.2019 välisenä aikana Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella. Päätoteuttaja on Hämeen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina Etelä-Suomen Salaojakeskus (ProAgria Etelä-Suomi ry), Metsänhoitoyhdistys Kanta-Häme ry, Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ry sekä Tapio Oy. Hanke on Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoittama ja se toteutetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 tuella.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset tilaisuuksiin

Projetkipäällikkö Petra Korkiakoski, Hämeen ammattikorkeakoulu, petra.korkiakoski@hamk.fi


Kohderyhmä: