IHKU-malli ilmansaasteiden terveyshaittakustannusten laskemiseen

Alla esitetyssä taulukossa on esitetty hankkeessa tehtyjen mallinnusten perusteella lasketut yhden päästötonnin vähentämisellä saatavat rahallisesti arvioidut terveyshyödyt sektoreittain. Päästölähteen sijainnilla on ratkaiseva vaikutus erityisesti matalan korkeuden läheteistä tulevista hiukkaspäästöistä aiheutuviin terveyshaittoihin, minkä vuoksi nämä päästöt on taulukossa jaettu taajamissa ja haja-asutusalueilla syntyviin päästöihin. Lisäksi korkeista piipuista tulevien primääri-PM2.5 päästöjen vaikutukset hiukkaspitoisuuksiin on arvioitu erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomessa, sillä väestötiheys näillä kahdella alueella on hyvin erilainen.

Taulukossa on esitetty arviot yhden päästötonnin aiheuttamista haittakustannuksista kolmella eri oletuksella ennenaikaisen kuoleman arvottamiseksi. Kaikissa tapauksissa arvottaminen perustuu kyselytutkimukseen, jossa on arvioitu, millaista rahallista korvausta vastaan ihminen on valmis hyväksymään pienen lisäriskin ennenaikaiselle kuolemalle. Ennen sulkuja näkyvä arvo perustuu pienhiukkasille altistumisen vuoksi menetettyjen elinvuosien arvottamiseen (VOLY, elinvuoden tilastollinen arvo), ja se pohjautuu kysetutkimuksen vastausten keskiarvoon. Tämä laskentamenetelmä on IHKU-tutkimusryhmän suositus haittakustannusarvioiden tekemiseen. Suluissa oleva matalin arvio haittakustannuksesta perustuu samoin menetettyjen elinvuosien arvottamiseen, mutta laskennassa on käytetty kyselyvastausten mediaania. Korkein arvio perustuu suoraviivaisemmin ennenaikaisen kuoleman arvottamiseen eikä riipu menetettyjen elinvuosien määrästä (VSL, elämän tilastollinen arvo, keskiarvo). Tarkempi menetelmäkuvaus löytyy hankkeen loppuraportista, joka valmistuu viimeistään maaliskuussa.

Taulukossa esitetyillä luvuilla voidaan laskea suuntaa-antavasti käyttäjän tarkastelemasta päästövähennystoimenpiteestä seuraavat rahalliset hyödyt. Käyttäjän tulee itse arvioida päästövähennyksen määrä ja kuinka hyvin sen sijainti vastaa mallissa annettua keskimääräistä aluejakoa. Mallin käyttö sujuu kätevimmin IHKU-laskurilla. Konkreettisia käyttöesimerkkejä on esitetty täällä.

Yhden päästöyksikön vähentämisellä saavutettavat terveyshyödyt rahallisesti arvioituna (1000 €/tonni)

 

  Päästövähennyksen sijainti
Matalan päästökorkeuden lähteet Taajama Haja-asutus
Tieliikenne, Primääri-PM2.5 1401 (802–3203) 13 (7.6–31)
Työkoneet, Primääri-PM2.5 170 (100–390) 5.0 (2.8–11)
Pientalojen takat ja kiukaat, Primääri-PM2.5 70 (40–160) 8.7 (4.8–19)
  Kaikki alueet
Kesämökkien takat ja kiukaat, Primääri-PM2.5 5.5 (3.1–13)
Pientalojen puukattilat, Primääri-PM2.5 12 (6.6–27)
Liikenne ja työkoneet, NOx -> sekundääri-PM2.5 0.82 (0.46–1.8)
Maatalous, NH3 -> sekundääri-PM2.5 1.2 (0.70–2.8)
Korkean päästökorkeuden lähteet Etelä-Suomi Pohjois-Suomi
Voimalaitokset ja teollisuus, Primääri-PM2.5 10 (5.8–24) 5.7 (3.2–13)
  Kaikki alueet 
Voimalaitokset ja teollisuus, SO2 -> sekundääri-PM2.5 1.3 (0.73–3.1)
Voimalaitokset ja teollisuus, NOx -> sekundääri-PM2.5 0.43 (0.24–1.0)


Yhden päästöyksikön vähentämisellä saavutettavat terveyshyödyt rahallisesti arvioituna (1000 €/tonni). Ensimmäisenä annettua lukua suositellaan käytettäväksi (VOLY ka.), sulkeissa annetut luvut ovat alempi ja ylempi yleisesti käytetty arvio (VOLY med. – VSL ka.). Primääri-PM2.5 tarkoittaa suoraan päästölähteestä peräisin olevia pienhiukkasia, X-sekundääri-PM2.5 päästölähteen x-kaasun päästöistä ilmakehässä muodostuvia pienhiukkasia. Kaasumaisten päästöjen vaikutusta on arvioitu vain siltä osin kuin nämä muodostavat ilmakehässä sekundäärisiä hiukkasia. NOx = NO + NO2 laskettuna NO2:ksi.

1 VOLY keskiarvo (Value Of Life Year, Elinvuoden tilastollinen arvo) 160 000 €  
2 VOLY mediaani (Value Of Life Year, Elinvuoden tilastollinen arvo) 69 000 €
3 VSL keskiarvo (Value of Statistical Life, Elämän tilastollinen arvo) 2,65 milj. €.


Muiden terveyshaittojen kustannukset ovat samat kaikissa tapauksissa. 

Jatkohanke: Kuntakohtaiset haittakustannukset

IHKU-laskurista tehtiin vuonna 2019 uusi versio, jossa haittakustannukset on mallinnettu erikseen kuntakohtaisesti. Haittakustannusmalli kunnille löytyy täältä.

Julkaistu 16.11.2017 klo 13.14, päivitetty 1.9.2022 klo 11.16