Tulvaharjoituksesta saadut opit tulivat käyttöön nopeasti

Uutinen 12.12.2017 klo 12.00
vesikirje_4_2017_tulva
© Olli Jaakonaho

Suomen ympäristökeskus SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen Tulvakeskus osallistui syyskuussa Tulva17-valmiusharjoitukseen, jossa harjoiteltiin viranomaisten yhteistyötä rankkasateen aiheuttamassa tulvatilanteessa Riihimäellä. Hämeen ELY-keskuksen ja Pelastusopiston järjestämään harjoitukseen osallistui laaja joukko viranomaisia.

Valmiusharjoitus järjestettiin jälkikäteen arvioiden hyvään aikaan, koska siitä saatuja oppeja päästiin soveltamaan heti lokakuussa, kun sateet aiheuttivat tulvan yhtä aikaa sekä Espoossa että Riihimäellä. Espoon Kirkkojärvellä tulva uhkasi Turun moottoritietä ja Riihimäellä kastui kellareita. Kirkkojärvellä tulvatilannetta helpotettiin rajoittamalla Bodomjärven juoksutusta sekä suojaamalla rakennuksia ja moottoritietä. Kellareista pumpattiin lisäksi tulvavettä, ja alavampia teitä ja kevyen liikenteen väyliä suljettiin, mutta vakavammilta vahingoilta onneksi vältyttiin.

Tulvakeskuksen roolina tilanteessa oli seurata ja ennakoida vedenkorkeutta ja tulvariskiä eri alueilla sekä toimittaa muille viranomaisille ennusteita tilanteen kehityksestä. Ajankohtaista tietoa vesitilanteesta päivitettiin säännöllisesti myös Tulvakeskuksen verkkosivuille sekä SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen viestintäkanaviin. Tulva17-harjoituksen kokemukset esimerkiksi sosiaalisen median tärkeydestä viestintäkanavana tulivat näin saman tien käyttöön.

Ennustejärjestelmä on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen

Ennusteet vesitilanteen kehityksestä tehdään SYKEssä koko maailman mittakaavassa edistyksellisellä vesistömallijärjestelmällä. Malli hyödyntää lähtötietoina automaattisesti kertyviä havaintotietoja ja sääennusteita, ja tuottaa reaaliajassa Tulvakeskuksen verkkosivuille vedenkorkeustiedot ja -ennusteet yli 600 järvelle ja joelle. Saatavilla ovat myös karttamuotoiset tulvavaroitukset, valtakunnalliset vesitilannekartat ja tulvapäivystäjän päivittäin laatima sanallinen arvio koko maan vesitilanteesta.

Koko syksyn jatkuneet sateet ovat pitäneet järvien ja jokien vedenpinnat korkealla erityisesti Uudellamaalla, ja saman tilanteen ennustetaan jatkuvan yli joulunajan. ”Kukkapurkista tulee helposti nyt vesi yli”, totesi SYKEn johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Yle-uutisille antamassaan haastattelussa.

Järvet ovat nyt täynnä ja vaikka ei sataisikaan paljon, isojen jokien virtaamat pysyvät suurina yli vuodenvaihteen – enteillen samalla tulevien pakkasjaksojen kylkiäisinä hyydetulvia esimerkiksi Kymijoen alaosalla. Tulvakeskus seuraa tilannetta koko ajan ja nostaa taas tarvittaessa valmiuttaan. Tarvittaessa kaupunkien, ELY-keskusten ja pelastuslaitosten työtä tuetaan myös erikoispalveluilla kuten räätälöidyillä tulvamallinnuksilla ja vahinkoarvioilla.

Lisää tietoa

Tutustu myös paikkatietoon perustuvaan Tulvakarttapalveluun, Tulvakeskuksen varoituksiin uudistetussa Sää-sovelluksessa sekä Ilmatieteen laitoksen maa- ja merialueita koskeviin varoituksiin.


Kohderyhmä: