Jätevesiviikko alkaa: Ota loppukiri, kunnosta vesistön lähellä sijaitseva puutteellinen jätevesijärjestelmä

Tiedote 16.4.2018 klo 10.00
Miten jätevesien käsittely vaikuttaa päästöihin.jpg

Puutteellisesti toimivat kiinteistökohtaiset jätevesijärjestelmät tulee uusia 31.10.2019 mennessä pohjavesialueella ja sadan metrin säteellä lähimmästä vesistöstä. Muualla jätevesijärjestelmät tulee saattaa kuntoon viimeistään samalla, kun kiinteistössä tehdään isompi remontti. Jätevesiviikolla 16.- 22. huhtikuuta kiinteistönomistajia kannustetaan tarkistamaan, koskeeko jätevesijärjestelmän kunnostaminen heitä ja millä aikataululla.

Tehokkaampi puhdistusjärjestelmä vähentää merkittävästi jätevesien ympäristövaikutuksia. Tehokas järjestelmä ei vaaranna kaivoveden puhtautta ja auttaa lähivesiä säilymään hyvälaatuisina.

Keitä uudistus koskee?

Jos kiinteistöllä on jo säännökset täyttävä jätevesijärjestelmä, ei remonttiin tarvitse ryhtyä. Yleensä jätevesiasiat ovat kunnossa kiinteistöissä, joiden rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai

sen jälkeen. Vuodesta 2004 alkaen kiinteistöiltä on vaadittu nykyisen lainsäädännön mukaista jätevesien puhdistamista. Uudistuksen voi unohtaa myös, jos kiinteistö liitetään viemäriverkostoon. Kunnostus on tarpeeton myös silloin, jos kiinteistöllä on vain kantovesi ja kuivakäymälä.

Ennen 9.3.1943 syntyneet saavat ikävapautuksen uudistuksesta vakituiseen asuntoonsa.

Lykkäystä määräajasta 31.10.2019 voi hakea kunnasta, jos jäteveden määrä jää huomattavan pieneksi tai kustannukset nousevat kohtuuttoman korkeiksi.

Yli sadan metrin päässä vesistöstä sijaitsevassa kiinteistössä jätevesijärjestelmän uusiminen on ajankohtainen, jos rakennetaan vesikäymälä, vesi- ja viemärilaitteistoihin tehdään luvanvarainen korjaus- tai muutostyö tai tehdään rakennuksen rakentamiseen verrattavissa oleva korjaus- tai muutostyö.

Maksutonta jätevesineuvontaa on tarjolla monin paikoin kesän 2018 aikana. Lisätietoa neuvontahankkeista saa sivulta www.ymparisto.fi/hajajatevesineuvonta. Neuvonta tarjoaa apua sen selvittämiseen, koskevatko vaatimukset kiinteistöä ja millaisia vaihtoehtoja on vaatimusten täyttämiseksi.

Toimi näin

Kunnostusprojekti kannattaa aloittaa tarkastamalla nykyisen jätevesijärjestelmän ominaisuudet ja kunto sekä selvittämällä, voiko kiinteistön liittää vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon. Jos jätevesijärjestelmä on uusittava, kannattaa hankkia avuksi kiinteistökohtaisiin käsittelyjärjestelmiin perehtynyt jätevesisuunnittelija, joka selvittää myös mahdolliset kuntakohtaiset erityisvaatimukset käsittelylle. Myös järjestelmän rakentajan valinnassa kannattaa luottaa kokeneeseen ammattiurakoitsijaan ja tarvittaessa kysyä referenssejä jo rakennetuista järjestelmistä.

Jätevesiviikkoa koordinoi ympäristöministeriö. Mukana ovat myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Haja-asutuksen vesihuollon suunnittelijat ry, Kuntaliitto, Koneyrittäjien liitto ry, Käymäläseura Huussi ry, maa- ja metsätalousministeriö, Muoviteollisuus ry, Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry, Suomen Omakotiliitto ry, Suomen ympäristökeskus ja Valonia. Jätevesiviikon aikana järjestetään erilaisia tapahtumia.

Tietoa jätevesijärjestelmän kunnostamisesta:

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Ari Kangas, ympäristöministeriö, p. 0295 250 340, etunimi.sukunimi@ym.fi

Viestintäaineistot: viestintäasiantuntija Ulla Ahonen, p. 02952 50052, etunimi.sukunimi@ym.fi


Kohderyhmä: