Talviseuranta - talven etenemisen kansalaishavaintokampanja

Talviseurannan järjestävät SYKE ja Luonto-Liitto yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon, Helsingin ympäristöpalveluiden sekä Suomen latu Ry:n kanssa. Talviseuranta on vuosittain toistuva kampanja, joka rohkaisee talviseen lähiympäristöretkeilyyn ja innostaa luonnon havainnointiin. Kampanjassa kannustetaan luonnossa liikkujia ilmoittamaan talviseen luontoon liittyviä havaintojaan. Havainnot täydentävät viranomaisten seurantatietoja ja tarkentavat kuvaa talvien muuttumisesta ilmaston lämmetessä. Mukana on yksittäisten ihmisten lisäksi niin harrasteseuroja, kouluja kuin retkeilykeskuksiakin.

Kampanjan keskeiset tietolähteet löytyvät Talviseurannan verkkosivuilta. Talviseurannan havainnot lähetetään Talviseurantalähetillä.

Talviseurannan aiheet

Talviseurannassa seurataan sekä hydrologisia ilmiöitä että eläinmaailman tapahtumia. Jään, lumen ja roudan lisäksi seurataan nisäkkäiden ja lintujen talvisia puuhia. Lumiukkojen ilmestyminen ja katoaminen on myös selvä talven etenemisen merkki.

Talviseurannan kyselyt

Talviseurannan aiempien vuosien havaintokyselyt

Talviseurannan havaintokysymyspatterit ja niiden sisältö voivat vaihdella jatkossa eri vuosina. Oheisessa taulukossa näkyy minkä vuoden kysymyksenasettelut eri aihealueista ovat olleet käytössä. Vuonna 2018 vanhoja aineistoja siirrettiin uuteen tietokantaan, joten siirrettyjen tietojen versiona on kevään 2018 versio.

Kysymyspatteri / havaintoaihe

2016–2017

2017–2018

2018–2019

Jää

a

a

a

Lumi

a

a

a

Routa

a

a

a

Nisäkkäät

a

a

a

Linnut

a

b

b

Lumiukko

 

a

a

 

Julkaistu 17.8.2018 klo 14.39, päivitetty 4.12.2018 klo 11.32

Aihealue:
Kohderyhmä: