Kehittävä arviointi Suomen kestävän kehityksen politiikasta ja muutospoluista (POLKU2030)

POLKU2030-arviointihankkeella oli kaksi päätavoitetta:

1. Tuottaa riippumaton ja kokonaisvaltainen näkemys Suomen kestävän kehityksen politiikasta, erityisesti Suomen kansallisen politiikan, Agenda2030:n kansallisen toimeenpanon sekä Suomen ulkopolitiikan osalta.

2. Tuottaa konkreettisia suosituksia Suomen kestävän kehityksen politiikan jatkosuunnista (erilaiset aikajänteet ja kunnianhimon tasot huomioiden) sekä tavoista arvioida sitä.

POLKU2030-hanke tuotti monipuolisen arvion Suomen kestävän kehityksen politiikasta sekä konkreettisia suosituksia jatkosuunnista. Arvioinnissa hyödynnettiin monitieteisiä menetelmiä sekä laajaa ja monipuolista aineistoa, joka koostui indikaattoreista ja asiakirjoista sekä kyselyjen, haastattelujen ja työpajojen kautta kerätyistä asiantuntijoiden näkemyksistä. Arviointi keskittyi erityisesti Agenda2030:n voimaantulon (2016) jälkeiseen aikaan.

Yksikään maa ei ole vielä esittänyt uskottavaa suunnitelmaa, jolla Agenda2030:n tavoitteisiin päästään. Suomella on erilaisia oikeaan suuntaan vieviä kansallisia tavoitteita ja toimenpideohjelmia, mutta varsinkin politiikan muutosvoimaisuudessa ja johdonmukaisuudessa on parannettavaa. Arvioinnin mukaan Suomen kestävän kehityksen politiikka on onnistunut osallistamisessa, mikä näkyy myös siinä, että kestävästä kehityksestä on tullut yhteiskunnassa laajasti hyväksytty tavoite. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii kuitenkin monia järjestelmätason muutoksia ja intressiristiriitojen yhteensovittamista.

Arvioinnin mukaan kestävän kehityksen politiikassa tulisi keskittyä ilmastonmuutokseen, ympäristön tilaan ja kulutukseen sekä yhteiskunnan eriarvoistumiseen. Arvioinnin perusteella suositellaan kestävän kehityksen tavoitteita tulevien hallitusohjelmien perustaksi, tiekarttaa tavoitteiden saavuttamiselle sekä muun muassa indikaattorijärjestelmän ja kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin uudistamista.

Kestävän kehityksen tavoitteet
 

Suomen ympäristökeskuksen, HELSUSin ja Demos Helsingin logot

SDSN:n logo

SEI:n logo

 

 

 

 

 

Yhteyshenkilöt SYKEssä

Annukka Berg, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, p. +358 295 251 842

Hanna Salo, etunimi.h.sukunimi@ymparisto.fi, +358 295 251 944

Jari Lyytimäki, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, p. +358 295 251 397

Eeva Furman, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, p. +358 295 251 123

Julkaistu 2.10.2018 klo 10.05, päivitetty 7.8.2019 klo 15.37