Tekoäly ja IoT- auttavat vesiriskien ja vesivarojen hallinnassa

Uutinen 30.1.2019 klo 15.30
Hallituksen kärkihanke

Uudessa Tekoäly ja IoT- vesiriskien ja vesivarojen hallinnassa (ÄlyVesi) -hankkeessa sovelletaan tekoälyä ja esineiden internet palveluita IoT:ta vesisektorille ja edistetään samalla myös uuttaa liiketoimintaa. Tekoälyn ja internetpalveluiden IoT:n hyödyntäminen vesiriskien ennustamisessa ja ympäristön seurannassa tukee myös uusien innovaatioiden syntymistä, toimijoiden uudistumista, tehokkuutta sekä aikaansaannoskykyä.

ÄlyVesi-hanke hyödyntää autonomisia ilma-aluksia, konenäköä, IoT –teknologiaa pinta- ja pohjavesiasemilla, ja syväoppimista tulvariskien hallinnassa. Hankkeessa kartoitetaan konenäön avulla kiinnostavia kohteita vesi- ja maaympäristössä seurannan ja biomassan määrän arvioimiseksi sekä arvioidaan jäänlähtöä ja jäätymistä. Hankkeen perustana ovat julkisen sektorin tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistarpeet. Hankkeessa käytetään mukana olevien yritysten jo kehittämiä tuotteita ja palveluita, jotta uudet innovaatiot ja toimintamallit saadaan vauhdilla käyttöön. ÄlyVesi –hanke on osa hallituksen sinisen biotalouden kärkihanketta.

Hankkeen verkkosivu: syke.fi/hankkeet/alyvesi

Lisätietoja

  • Erikoistutkija Jari Silander, (IoT ja asiantuntijat)
    Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 638, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi 
  • Toimitusjohtaja Teemu Heikkilä, (konenäkö)
    Emblica Oy, p. +358 400963509, teemu@emblica.fi
  • Toimitusjohtaja Jonas Stjernberg, (ilma-aluskuvaukset)
    BVdrone Oy, p. +358 440 662 566, jonas@bvdrone.com
Läsäkoski
Tekoälyn auttaa mm. tulvariskien hallinnassa. ELY -keskuksen kelikameroiden kuvat voidaan jatkossa tulkita konenäköpalveluiden avulla, mikä nopeuttaa tulviin varautumista. Kuva Etelä-Savon Läsäkosken kelikameralta 25-01-2019 klo:13.

 


Kohderyhmä: