InnoForESt: Älykkäitä tiedon, hallinnan ja liiketoiminnan innovaatioita metsien ekosysteemipalveluiden kestävälle tuotannolle ja kannustimille

 

InnoForESt headline

 

InnoForESt-hankkeen Suomen tapaus kehittää ekologisten kompensaatioiden tarjontapuolta metsäympäristöissä. Hankkeessa kehitetään toimintamallia hyvityksiksi sopivien metsäisten luontokohteiden tunnistamiseen, arvioimiseen ja ennallistamiseen yhdessä metsäalan toimijoiden ja metsänomistajien kanssa. Lisäksi hankkeessa pohditaan ekologisten kompensaatioiden leviämisen mahdollisuuksia ja pullonkauloja toimijoille järjestettävissä työpajoissa.

InnoForESt analysoi, kehittää ja kokeilee erilaisia metsien ekosysteemipalveluita hyödyntäviä ja tukevia innovatiivisia liiketoimintamalleja, ohjauskeinoja ja hallintajärjestelmiä eri puolilla Eurooppaa. EU-innovaatiohankkeen kuusi kokeilutapausta edustavat erilaisia innovaatioita: hiilikauppaa, hiilensidontaa yhteistoiminnalla, ekologisia kompensaatiota, oppimista, arvoketjuja ja aluesuunnittelua.

EU-rahoitteista kansainvälistä yhteistyöhanketta toteuttavat Suomessa Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Suomen metsäkeskus. Hanketta vetää Eberswalden yliopisto Saksasta ja mukana on tutkimusorganisaatioita ja metsäalan käytännön organisaatioita lisäksi mm. Italiasta, Itävallasta, Ruotsista ja Slovakiasta. Hankkeen H2020 rahoitus jatkuu vuoteen 2020.

Hanke koostuu kuudesta toisiinsa kytkeytyneestä työpaketista. SYKE johtaa hankkeessa työpakettia, joka keskittyy ekosysteemipalveluiden ja instituutioiden kartoittamiseen ja osallistuu hankkeen muihin osakokonaisuuksiin. InnoForESt työryhmää SYKEssä johtaa Eeva Primmer.

Lisätietoa hankkeesta löytyy englanniksi sivuilta InnoForESt SYKE.

More information can be found at InnoForESt SYKE.

 

 

Julkaistu 22.2.2019 klo 14.53, päivitetty 3.4.2024 klo 10.26