Ajankohtaista

Maailman merien päivä 8.6.: Sukella merentutkimuksen maailmaan

Koko perheen ulkoilmatapahtumassa voi ihailla roskienkeruuvene Roska-Roopea tositoimissa, nousta Arandan kannelle tutustumaan merentutkimukseen sekä keskustella Itämeri-tohtoreiden kanssa siitä, miten jokainen voi itse vaikuttaa merten tilaan.

"Tapahtuman teemana ovat erityisesti ilmaston lämpenemisen vaikutukset meriin ja näiden vaikutusten tutkiminen. Esillä on laajasti myös merten roskaantuminen, kalakantojen tila ja meren monimuotoisuuden säilyttäminen", kertoo tapahtuman koordinaattori Juha-Markku Leppänen.

Aranda_merikokeet_Rauma_1
Maailman merin päivänä on mahdollisuus tutustua tutkimusalus Arandaan ja siellä tehtävään merentutkimukseen.

Tekemistä ja tietoa kaiken ikäisille

Päivän aikana yleisöllä on mahdollisuus vierailla uudistetussa tutkimusalus Arandassa ja tutustua siellä tehtävään merentutkimukseen, kuten Itämeren tilan seurantaan ja kalakantojen arviointiin.

Tapahtumassa voi myös tehdä konkreettisia tekoja Itämeren puolesta ja osallistua ohjatulle plogging- eli roskienkeruukävelylle Ruoholahden ympäristössä tai öljyntorjuntakoulutukseen. Uudenlainen roskienkeruuvene, Roska-Roope, puolestaan kerää tapahtuman aikana roskia pintavedestä Arandan lähettyvillä.

Laiturilla päivystäviltä Itämeri-tohtoreilta voi kysyä mitä tahansa niin valtameristä kuin Itämerestä. Tohtoreille voi myös jättää omia ehdotuksia toimenpiteiksi, joilla voidaan palauttaa Itämeren hyvä tila. Ehdotukset välitetään ympäristöministerille.

Lisäksi tapahtumassa selviää, miten kestävän maatalouden avulla voidaan hillitä ilmastonmuutosta ja Itämeren rehevöitymistä sekä kuinka voi retkeillä Itämeri-ystävällisellä tavalla.

Tapahtuman järjestävät Baltic Sea Action Group, Geologian tutkimuskeskus, Helsingin kaupunki, Ilmatieteen laitos, Itämerihaaste, John Nurmisen Säätiö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonto-Liitto, Metsähallitus, Pidä Saaristo Siistinä ry, Suomen merentutkijat - Havsforskarna i Finland ry, Suomen ympäristökeskus SYKE, WWF ja ympäristöministeriö.

Maailman merien päivä on YK:n teemapäivä, jota vietetään vuosittain 8. kesäkuuta. Päivän tavoitteena on muistuttaa merien tärkeydestä koko maapallon ilmastolle ja elämälle.

Lisätietoja tapahtumasta:

Juha-Markku Leppänen, Suomen merentutkijat – Havsforskarna i Finland ry, p. 0400 770 887

Tapahtuman sivu Facebookissa



Aika 8.6.2019 klo 10.00 - 14.00
   
Paikka Tammasaarenlaituri, Ruoholahti, Helsinki

Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki
   
Järjestäjä Anne-Mari Luhtanen, SYKEn merikeskus
   
Yhteystiedot 02 952 51814

anne-mari.luhtanen@ymparisto.fi
   
Hinta Vapaa pääsy.

Julkaistu 27.5.2019 klo 17.01, päivitetty 27.5.2019 klo 17.01

Kohderyhmä: