Arkimaisemat ja vesi maisemapäivän teemoina

Tiedote 13.9.2019 klo 8.23

Tuhansien järvien maana vedellä on keskeinen osa suomalaisten arjessa. Miten vesi näkyy meidän jokapäiväisissä maisemissamme? Virtaako se pienenä purona kauppareissusi varrella? Käytkö iltakävelyillä syksyisellä rannalla? Kuljetko työmatkallasi suon ohitse? Ulkoilutatko aamuisin koiraa ojan vierellä? Sataako?

Ruskaranta Pallasjärvellä
Pallasjärven ruskamaisema kauneimmillaan. Kuva Riku Lumiaro.

Sunnuntaina 20.10. vietetään kansainvälistä maisemapäivää, jonka teemana tänä vuonna on Euroopan laajuisesti maisema ja vesi. Teemalla halutaan kiinnittää huomiota veden arvoon maisemassa. Vesi on samanaikaisesti sekä rauhoittava että maisemaa elävöittävä elementti, joka vaikuttaa myös äänimaisemaan.

Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen Instagramissa järjestämä valokuvakampanja kannustaa havainnoimaan vettä arjen maisemissa jo ennen maisemapäivää. Kampanjassa halutaan innostaa löytämään luovia ja monipuolisia lähestymistapoja aiheeseen.

Millaisin kaikin tavoin vesi onkaan osa sinun arkimaisemaasi? Valokuvaa maisemia ennakkoluulottomasti. Jaa kuvat Instagramissa tunnisteella #arkimaisema.

Valokuvakilpailu maisemasta

Kampanja huipentuu kansainvälisenä maisemapäivänä 20.10. Instagramissa järjestettävään valokuvakilpailuun. Kilpailun tuomaristo valitsee parhaat kuvista, jotka julkaistaan maisemapäivän aikana kampanjan #arkimaisema-tunnisteella. Voittajat palkitaan aiheeseen sopivin kirjapalkinnoin.

Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimii ympäristöneuvos Tapio Heikkilä ympäristöministeriöstä. Heikkilä toteaa: ”#arkimaiseman tarkoitus on havainnoida ja tulkita maisemia, olivatpa ne pieniä tai suuria, maalla tai kaupungissa, tylsiä tai arvokkaiksi määriteltyjä. Maiseman olemuksen ymmärtäminen on askel niiden vaalimiseen.”

Instagram: @arkimaisema
Twitter: @arkimaisema

Kesäinen Keravanjoki
Useiden kuntien läpi virtaava Keravanjoki on osa lukuisten suomalaisten arkimaisemaa. Kuva Pirjo Ferin.

Maisemien vuosittainen juhlapäivä

Kansainvälistä maisemapäivää vietetään vuosittain 20.10. Päivä liittyy Eurooppalaisen maisemayleissopimukseen, jonka tavoitteena on suunnitella, hoitaa ja suojella kaikenlaisia maisemia. Sopimukseen kuuluvatkin sekä kauniit että arkiset maisemat, niin maaseudulla, luonnossa kuin kaupungissa. Tänä vuonna kansainvälistä maisemapäivää vietetään kolmatta kertaa.

Maisemapäivän järjestävät ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Mukana ovat myös Suomen Kotiseutuliitto sekä Maa- ja kotitalousnaisten Keskus. Luvassa on muun muassa maisemakävelyitä arvokkailla maisema-alueilla. Kansainvälinen maisemapäivä on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa.

Lisätietoja


Tutkija Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 715, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ympäristöneuvos Tapio Heikkilä, ympäristöministeriö, p. 0295 250 166, etunimi.sukunimi@ym.fi

 


Kohderyhmä: