Pyöräily-, kävely- vai autokansaa? Miten Oulun, Turun, Tampereen ja Helsingin seudulla liikutaan?

Oulun keskustan jalankulkuvyöhykkeellä syntyy Suomen suurimpien kaupunkiseutujen vertailussa vähiten päivittäisen liikkumisen päästöjä ja kuljettuja kilometrejä henkilöä kohden. Päästöjen vähyys ei yllätä, sillä jalan tai pyörällä tehtyjen matkojen osuus on liki 70 prosenttia päivän aikana tehdyistä matkoista. Oululaiset ovatkin kovia pyöräilemään, sillä vyöhykkeen päivittäisistä matkoista jopa 21 prosenttia kuljetaan pyörällä. Eikä pyöräily rajoitu vain keskustaan, sillä oululaiset pyöräilevät muita enemmän kaikilla vyöhykkeillä. Kävelyssä he eivät kuitenkaan aivan pärjää tamperelaisille, jotka tepastelevat jopa 54 prosenttia kaikista keskustan jalankulkuvyöhykkeen matkoista.  Muilla kaupunkiseuduilla kävelyn ja pyöräilyn yhteenlaskettu osuus on noin 50-60 prosentin luokkaa keskustan jalankulkuvyöhykkeellä kuljetuista matkoista. 

Suomen isoimpien kaupunkiseutujen suurimmat päivittäisessä liikkumisessa syntyvät hiilidioksidipäästöt henkilöä kohden taas syntyvät Helsingin seudun ulomman alueen autovyöhykkeellä. Vyöhykkeellä kuljetaan päivittäin myös pisimmät matkat ja eniten kilometrejä autolla. Kilometrimäärissä toiseksi eniten autolla kuljetaan Turussa, kolmanneksi Tampereella ja vähiten Oulussa.

Sekä Helsingin että Oulun seutujen ulomman alueen autovyöhykkeen päivittäisestä liikkumisesta aiheutuvat päästöt henkilöä kohden ovat kolme kertaa suuremmat kuin keskustan jalankulkuvyöhykkeillä. Tampereella erot päästöissä ovat yli ja Turussa hieman alle kaksinkertaiset. 

Laskelmat perustuvat SYKEn vuoden 2017 yhdyskuntarakenteen vyöhykkeille laskemiin liikkumisen tunnuslukuihin valtakunnallisen vuosina 2016-2017 toteutetun henkilöliikennetutkimuksen perusteella. Tarkastelussa huomioitiin päivittäinen liikkuminen (alle 100 km matkat), sillä niihin yhdyskuntarakenteella ja paikallisella liikennejärjestelmällä on vaikutusta. 

Tuloksissa laskettiin keskimääräiset matkamäärät ja kilometrisuoritteet asukasta kohden. Neljä suurinta kaupunkiseutua on jaettu ydinalueeseen ja ulompaan alueeseen. Helsingin kaupunkiseudulla ydinalue ulottuu likimäärin Kehä III:lle ja enintään 25 km päähän keskustasta. Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkiseuduilla ydinalue ulottuu enintään 8 km päähän keskustasta. Päivittäisen liikkumisen hiilidioksidipäästöjen laskennassa on hyödynnetty kilometrisuoritteiden ja VTT:n Lipasto-aineiston ajoneuvokohtaisia päästökertoimia.
 

Lue lisää:

Julkaistu 4.10.2019 klo 11.58, päivitetty 24.10.2019 klo 9.30

Kohderyhmä: