Vesi.fi – saavutettavaa vesitiedon verkkopalvelua yhteistyössä käyttäjien kanssa

Uutinen 16.12.2019 klo 9.44
Vesi.fi-verkkopalvelun kehittämisessä on edetty kehitysversiosta varsinaiseen toteutusversioon käyttäjätestauksista saadun palautteen perusteella. © Vesi.fi

Verkkopalvelun rakentaminen yhdessä palvelun tulevien käyttäjien, kansalaisten, kanssa on ollut silmiä avaava kokemus. Yhteistyö on opettanut paljon siitä, mitä tarkoittaa aidosti saavutettava verkkopalvelu ja millaista tietoa palvelusta halutaan. On tärkeää ottaa käyttäjien tarpeet palvelun kehittämisen lähtökohdaksi jo suunnitteluvaiheessa.

Vesi.fi-verkkopalvelun kehittämisessä on edetty kehitysversiosta varsinaiseen toteutusversioon käyttäjätestauksista saadun palautteen perusteella. Myös käyttökokemussuunnittelu tehtiin palautteen perusteella. Palvelua on muutettu matkan varrella. Verkkopalvelun rakentamisessa käyttäjälähtöinen suunnittelu takaa palvelulle pidemmän elinkaaren. Palvelun toteutustapa on ollut innostava, opettava ja uuteen ajatteluun kannustava.

Seuraava testispurtti käynnistyy

Seuraava verkkopalvelun testauskierros käynnistyi joulukuun puolessa välissä. Tavoitteena on selvittää miten kehitystyössä on onnistuttu, ja miten hyvin verkkopalvelun saavutettavuudelle asetetut kriteerit on pystytty toteuttamaan. Saavutettavuusdirektiivi vaatii viranomaisia tekemään digitaaliset palvelut sellaisiksi, että ne voidaan esimerkiksi lukea automaattisilla lukuohjelmilla, jolloin näkövammaisetkin pystyvät niitä käyttämään.

Käyttäjätestaukseen voi osallistua vesi.fi-verkkopalvelun sivulla olevan kyselyn kautta 12. tammikuuta 2020 asti. Testaajille on laadittu joukko kysymyksiä, esimerkiksi tiedonhakutehtäviä verkkopalvelun karttapalvelusta ja tekstisisällöstä.

Vesitietoa napakasti

Vesi.fi-verkkopalvelu tarjoaa vesitietoa sekä uutisten että vesitietoartikkelien muodossa. Vesitieto-osio sisältää lyhyitä tekstejä, joissa avataan vesiaiheisia teemoja ja selitetään ilmiöitä. Artikkelien aiheissa on pyritty vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, joita vesialan ammattilaiset työssään kohtaavat ja joihin verkkopalvelun testaajat ovat palautteissaan toivoneet vastauksia.

Käyttäjien toive on ollut, että sisältö on selkeää, lyhyttä ja ytimekästä. Haasteeseen tarttui innolla tietokirjailija Eeva-Liisa Hallanaro. Hän tuotti sarjan tietoartikkeleita. Tavoitteena on, että tekstit antavat asiasta yleiskuvan ja ovat helposti luettavissa myös mobiililaitteilla. Odotamme mielenkiinnolla millaisen vastaanoton sisältö saa ja mihin suuntaa sitä on syytä kehittää.

Mitä olemme oppineet?

Asiakkaita aidosti palveleva verkkosivusto vaatii käyttäjälähtöistä suunnittelua ja pitkäjänteistä työtä. Valmius palvelun asteittaiseen kehittämiseen on onnistumisen avain. Saavutettavuus kannattaa ottaa huomioon jo palvelun suunnitteluvaiheessa, jotta kehittämisen kustannukset pysyvät kohtuullisina. Siitä, missä aita on matalin, ei kannata mennä. Työ jatkuu vuonna 2020.

Lisätietoja:

  • Seija Rantonen, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 


Kohderyhmä: