Vesihuollon ja vedenkäsittelylaitosten parantaminen Sortavalassa (SortWater)

Sortavalan kaupungin vesi- ja jätevesihuollossa on kolme merkittävää ongelmaa:
 
1. Kaksi viime vuosisadan alussa rakennettua jätevesiputkea sijaitsevat keskellä kaupungin keskustaa, ja niiden läpi on johdettu koko niiden olemassa olon ajan jätevesiä suoraan Laatokkaan. Tämä on saanut aikaan kaupunkiin terveydellisen ja epidemiologisen uhan.  Se uhkaa saastuttaa myös koko Laatokan rannikkoalueen. Järveen lasketun jäteveden kokonaismäärä on 920 m3 vuorokaudessa. Kun otetaan huomioon kaupungin maankäyttösuunnitelmat ja yksityisten talojen rakentamisen voimakas lisääntyminen, voidaan olettaa jäteveden määrän kasvavan tulevaisuudessa.
 
2. Tällä hetkellä Sortavalan vesijohtovesi ei vastaa Venäjällä käytössä olevia puhtausvaatimuksia. Suurin syy tähän on, ettei vesijohtoverkostossa ole minkäänlaista vedenpuhdistuslaitosta. Näin ollen talousvesi ei vastaa puutteellisen puhdistuskäsittelyn johdosta terveysstandardeja.
 
3. Tohmajoen suulla Soikkasenlahdella sijaitseva Laatokasta veden ottava vedenottamo ja pumppuasemat rakennettiin hyvin nopealla aikataululla vuonna 1983  Helmijärven vedenpinnan laskettua niin alas, että vakava veden puute uhkasi kaupunkia. Tästä syystä vedenottoputken pää on vain 75 metriä rannasta ja sijaitsee ainoastaan 3,5 metrin syvyydessä. Vesijohtoverkostoon pumpatun veden laadun vaihteluun vaikuttavat paljon ulkoiset tekijät, kuten Laatokkaan laskevan Tohmajoen veden laatu, tuulen suunta, ilman ja veden lämpötila, Laatokan vedenkorkeus jne.

 
Projektin tavoitteet

Projektin toimenpiteiden on tarkoitus parantaa merkittävästi Sortavalan kaupungin ekologista tilaa, ja näin ollen kaupungin vakituisten asukkaiden ja siellä vierailevien elämänlaatua. Euroopan unionin rajan läheisyys mahdollistaa turistien houkuttelemisen Sortavalan alueelle ja luo uusia mahdollisuuksia kehittää kansainvälistä turismia Pohjois-Laatokan alueelle. Tällä hetkellä suomalaiset matkanjärjestäjät kehittävät yhteistyössä venäläisten yritysten kanssa ekologisia luontoturismituotteita. Asia on herättänyt myös kansainvälistä mielenkiintoa. Pohjois-Karjalassa vierailevilla eurooppalaisilla turisteilla on mahdollisuus vierailla myös Pohjois-Laatokan alueen kulttuuri- ja luontokohteissa. Matkailijoiden suosimat Valamon luostari, Ruskealan louhospuisto ja KallivoPark-hiihtokeskus Sortavalan läheisyydessä tuovat yhä enenevässä määrin vierailijoita Sortavalan majoitusliikkeisiin ja ravintoloihin. Tämän vuoksi korkealaatuisella juomavedellä sekä Laatokan ja sen lahden Läppäjärven puhtaammalla vedellä tulee olemaan kasvava merkitys muualta, pääasiassa Suomesta, tulevien turistien ja vieraiden sekä Sortavalan kaupungin ja sen lähialueiden asukkaiden tarpeiden tyydyttäjänä. 
 
Hankkeen yleinen tavoite on Sortavalan asukkaiden ja kaupungissa vierailevien koti- ja ulkomaisten matkailijoiden elinympäristön parantaminen. Hanke koostuu kahdesta suuresta pääkomponentista:
a) juomaveden laadun parantaminen
b) jäteveden käsittely parantaminen,
joihin molempiin hankkeen kaikki toimenpiteet liittyvät. Sekä juomaveden laatu että jäteveden käsittely parantuvat hankkeen myötä Sortavalan alueella.
Opintomatka
Opintomatka Savonlinnaan. Karelvodokanalin henkilöt kävivät tutustumassa viemäriputken laskuun järven pohjaan.

Neljä työpakettia tavoitteiden saavuttamiseksi

TP1. Toimenpiteet kunnallisten yhtiöiden ja kuntien teknisten asiantuntijoiden ja työntekijöiden osaamisen lisäämiseksi
TP2. Uuden korkealaatuista vettä Sortavalaan tuottavan pintavedenottamon rakentaminen
TP3. Käsittelemättömän jäteveden Laatokkaan laskemisen lopettaminen
TP4. Hankkeen näkyvyys ja hankkeen tuloksista tiedottaminen:

 

Hankkeessa ovat mukana:

Sortavalan kaupunki: asiantuntija
Suomen ympäristökeskus (SYKE): asiantuntija
Karelvodokanal Ltd.: koordinaattori
Karelia banneri
 
 
 
Julkaistu 3.1.2020 klo 9.40, päivitetty 3.4.2024 klo 10.37

Kohderyhmä: