Virastot tutkimaan hankintojen hiilijalanjälkeä

Uutinen 14.1.2020 klo 10.53
Rakentamisen hankinnoilla voidaan vaikuttaa kaupunkien ilmastopäästöihin merkittävästi. © Kai Widell / SYKE

Valtion virastot pääsevät jatkossa arvioimaan hankintojensa hiilijalanjälkeä helposti Hankintapulssi-palvelussa. Vastuullisuustavoitteet ovat yksi julkisia hankintoja ohjaava tekijä. Päästökertoimiin pohjautuvan laskennan avulla virasto voi tunnistaa, mistä tuoteryhmistä aiheutuu eniten päästöjä ja kohdentaa vähennystoimenpiteitä ensisijaisesti näihin.

Suomen ympäristökeskus (SYKE) on selvittänyt julkisten hankintojen hiilijalanjälkeä ja luonnonvarojen käyttöä hyödyntäen panos-tuotos-suhteeseen perustuvaa mallinnusta. Hiilijalanjälki kuvaa kaikkia tuotteen tai palvelun elinkaaren aikaisia kasvihuonekaasupäästöjä. Kertomalla organisaation hankintavolyymi tuoteryhmäkohtaisella päästökertoimella saadaan suuntaa antava tieto siitä, mistä suurin hiilijalanjälki muodostuu.

Ajatus julkisten hankintojen hiilijalanjäljen konkreettisesta osoittamisesta ja SYKEn tuottamien päästötietojen yhdistämisestä Hanselin hankintadataan syntyi kestäviä julkisia hankintoja edistävässä KEINO-yhteistyössä.

"Kasvihuonekaasupäästöjen kytkeminen tällä tavalla julkisiin hankintoihin on maailmanlaajuisestikin ainutkertaista", painottaa tutkija Hannu Savolainen SYKEstä.

Verkkopalvelu paljastaa hankinnan ilmastokuorman

Hanselin asiakkailla on parin vuoden ajan ollut käytössään Hankintapulssi-työkalu, joka tarjoaa tietoa organisaation hankinnoista helposti ymmärrettävässä muodossa. Hiilijalanjälkinäkymä päätettiin lisätä tähän jo valmiiksi käytössä olleeseen palveluun.

"Tavoitteenamme oli muodostaa visualisointi, josta asiakas saa selkeän kuvan hankintojensa CO2-päästöistä", kertookehittämispäällikkö Mika Hänninen Hanselista.

27 organisaation edustajat pilotoivat työkalun uutta ominaisuutta ja hiilijalanjäljen laskentaa KEINO-akatemiassa, joka on hankintojen vaikuttavuuden johtamisen kehittämisohjelma. Mukana ohjelmassa on valtion virastojen lisäksi myös kuntasektorin organisaatioita, ja pikkuhiljaa hiilijalanjäljen laskentamallin käyttöä laajennetaan julkisella sektorilla.

Hankintojen hiilijalanjälki voidaan tällä hetkellä laskea lähes seitsemällekymmenelle tuote- tai palveluryhmälle. Ryhmä voi olla esimerkiksi toimistotarvikkeet tai rakennusmateriaalit. Vielä laskentaa ei ole mahdollista tarkentaa yksittäiseen tuotteeseen asti, mutta tämän mahdollistaminen on jatkokehityksen tavoitteena. Hankintojen volyymitiedot perustuvat organisaatioiden ostolaskuaineistoihin.

Lisätietoja:

  • Hannu Savolainen, tutkija, Suomen ympäristökeskus (SYKE), puh. 050 464 2477, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Mika Hänninen, kehittämispäällikkö, Hansel, puh. 029 4444 279, etunimi.sukunimi@hansel.fi

KEINO on kestävien ja innovatiivisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus, jonka toimintaa ohjaa ja rahoittaa Työ- ja elinkeinoministeriö. KEINO tukee ja auttaa julkisia hankkijoita kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen kehittämisessä. KEINO-akatemia on hankintojen vaikuttavuuden kehittämisen ohjelma, joka käynnistyi marraskuussa 2019 ja kestää puoli vuotta.Siinä on mukana edustajat 27 julkishallinnon organisaatioiden edustajaa.


Kohderyhmä: