Vesistökunnostajat voivat nyt jakaa ja saada tietoa valtakunnallisesta karttapalvelusta

Uutinen 8.10.2020 klo 16.39
vesistökunnostajan_karttapalvelu
Vesistökunnostajan karttapalvelu on laadittu tarinakarttamuotoon.

Vesistökunnostajan karttapalvelu on avattu. Se tarjoaa kaikille alan toimijoille yhteisen paikan tietojen tallentamiseen. Karttapalvelusta saa kokonaiskuvan koko Suomen vesistökunnostustoimista ja niiden vaikuttavuudesta. Karttapalvelun käyttökoulutusta järjestetään etänä pe 9. lokakuuta.

Karttapalvelu löytyy Suomen ympäristökeskuksen SYKE avoimen tietokannan palveluista. SYKE on toiminut karttapalvelun teknisenä toteuttajana. Jokainen alan toimija voi tallentaa palveluun tiedot tekemistään kunnostustoimenpiteistä ja lisätä sinne esimerkiksi kuvia ja raportteja. Karttapalvelusta löytyy myös tietoa vesistökunnostustoimien suunnitteluun. Palvelusta voi koota monenlaisia yhteenvetoja esimerkiksi raportointia tai rahoituksen hakua varten.

Vesistökunnostuksia ja muita vesienhoitoa edistäviä toimenpiteitä toteuttaa paljon erilaisia toimijoita eri puolilla Suomea. Tieto toteutetuista kunnostuksista on ollut hajallaan ja vaikeasti löydettävissä.

Vesistökunnostajan karttapalvelu on kehitetty osana ympäristöministeriön rahoittamaa Verkostoilla tehoa vesienhoitoon -hanketta. Hankeen päätoteuttaja on ProAgria Oulu, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset ja Oulun Kalatalouskeskus yhteistyökumppaneinaan Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Suomen ympäristökeskuksen Tietokeskus ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Karttapalvelua on kehitetty tiiviissä yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen koordinoiman Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston kanssa.

Pro Agria Oulu ja Oulun Maa- ja kotitalousnaiset järjestävät karttapalvelun käyttöopastusta etäyhteyksin perjantaina 9.lokakuuta 2020 klo 13–14.30. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.

Lisää aiheesta

Lisätietoa

Tutkija Pinja Kasvio, Suomen ympäristökeskus SYKE
Valtakunnallinen vesistökunnostusverkosto
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: