Arvostettu Natura 2000 -palkinto vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelmalle

Uutinen 26.10.2020 klo 16.00
VELMU:n keskeiset toimijat jakoivat ”Onnea Velmu” -kuvaa ahkerasti sosiaalisessa mediassa voiton selvittyä. Tutkimusprofessori Markku Viitasalo kuvassa yläoikealla. © Senja Jaloluoma

Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuutta inventoiva VELMU-ohjelma on voittanut Euroopan komission myöntämän arvostetun Natura 2000 -palkinnon. Natura 2000 -palkinnot jaettiin lokakuun 14. päivänä.

Natura 2000 -palkinnot on suunnattu hankkeille, jotka ovat erityisesti edistäneet Euroopan luonnon monimuotoisuuden säilymistä esimerkiksi kehittämällä suojelualueverkostoa ja lisäämällä suuren yleisön luontotietoisuutta.

Kansainväliseen kilpailuun osallistui kaikkiaan 79 ehdokasta, joista 27 ylsi finaaliin asti. Luonnonsuojelu-sarjan voitosta kilpaili VELMU-ohjelman kanssa seitsemän muuta hanketta.

”Jo finaaliin pääsy oli meille tärkeä osoitus VELMUn merkityksellisyydestä. Voitto oli kyllä iso yllätys, kun ottaa huomioon kovat eurooppalaiset kilpakumppanit. Se on kuin kirsikka kakun päällä,” inventointiohjelmaa koordinoiva tutkimusprofessori Markku Viitasalo kuvailee.

Yhteistyön voimaa

VELMU-ohjelmaa toteutetaan ympäristöministeriön johdolla. Vuonna 2004 alkanutta ohjelmaa koordinoi Suomen ympäristökeskus, ja työssä on mukana useita eri organisaatioita. Metsähallituksen luontopalvelut, Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus, rannikon ELY-keskukset ja Åbo Akademi ovat siinä keskeisiä toimijoita.

VELMUn puolesta palkintopuheen piti neuvotteleva virkamies Penina Blankett ympäristöministeriöstä. Hän sanoi VELMUn oleva kuin hyvin toimiva jalkapallojoukkue, joka puhaltaa yhteen hiileen ja jossa jokainen hoitaa oman tonttinsa.

Kullakin organisaatiolla on työssä oma, tärkeä roolinsa. ”SYKEn tehtäviin kuluu varmistaa, että eri puolilla Suomea tapahtuvat toiminnat palvelevat yhteistä päämäärää, eli tiedon tuottamista meren suojelun ja kestävän käytön edistämiseksi. Metsähallitus toteuttaa suurimman osan sukelluksista ja videoinneista, joilla tietoa eliöistä kerätään, GTK tutkii pohjan geologian ja LUKE hoitaa kalat. ELY-keskuksilla on paikallinen näkökulmansa ja Åbo Akademilla pitkä kokemus pohjaekologisissa kysymyksissä,” Markku Viitasalo kertoo.

VELMUn kartoitus on poikkeuksellisen kattava

Palkintokomitea nostaa perusteluissaan esille VELMU-ohjelman keräämät yli 150 000 havaintoa, tehokkaat ja uudenaikaiset menetelmät, laajan yhteistyöverkoston ja erityisesti ohjelman vaikutukset Suomen merensuojelun kehittämiseen. Tehokkaiden ja uudenaikaisten analyysimenetelmien avulla on havaintojen perusteella pystytty mallintamaan ekosysteemin toiminnan kannalta tärkeiden lajien sekä harvinaisten ja vaarantuneiden lajien levinneisyyttä. Tiedon pohjalta on kehitetty merellisten Natura 2000 -alueiden verkostoa ja määritetty Suomen merialueen ekologisesti merkittävimmät merialueet, joita on kuvattu jo 87.

VELMUssa mukana olevilla organisaatioilla on kullakin oma tärkeä roolinsa. Esimerkiksi Metsähallitus toteuttaa suurimman osan sukelluksista ja videoinneista, joilla tietoa eliöistä kerätään. © Raisa Turja / Metsähallitus

Markku Viitasalon mukaan VELMU on alansa kansainvälisessä etulinjassa erityisesti biologisten aineistojen laajuuden vuoksi. ”Muualla, esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa kartoituksia on kyllä tehty laajasti esimerkiksi kaikuluotauksen ja paikoitellen myös suorien havaintojen avulla, mutta tätä määrää sukelluksia, videointeja ja lajitason havaintoja, ei tiettävästi ole mistään muualta näin kattavasti”, kehaisee Viitasalo.

Palkitsemistilaisuus järjestettiin koronatilanteessa etäyhteyksien välityksellä, joten palkintopokaali ja kunniakirja toimitetaan voittajille vasta myöhemmin.

”Luvassa on myös rahapalkinto. Aiomme käyttää sen komission meri- ja kalastusasioiden pääosaston ja muiden EU:n ympäristöasioista vastaavien henkilöiden Suomen vierailuun, jotta he pääsevät tutustumaan VELMUun ja Itämeren ihmeisiin paikan päällä,” Markku Viitasalo kertoo.

Lisätietoja


Kohderyhmä: