Tänään oli erilainen työpäivä. Vetäisin aamulla pari vuotta kaapin pohjalla virttyneen labratakkini niskaan ja otin videoyhteyden Vuorenmäen kouluun Kirkkonummelle. Etätyöpisteeni makuuhuoneessa sai toimia tutkijavierailun taustana.
Kakkos- ja kuutosluokkalaiset ottivat minut lämpimästi vastaan luokkiinsa. Kahdessa luokassa pörräsi tusinan verran pieniä valkotakkisia tutkijoita. Sain kuulla monista hauskoista tutkimuksista, kuten leipien homehtumisen pitkittäistutkimuksesta ja sateenkaaren kokeellisesta demonstroinnista.
Mietin jo mahtavatkohan omat tutkijankokemukseni raporttien kirjoittamisesta, valtavien kompostikasojen kuukausia kestävistä lämpömittauksista tai labrassa yli kuohuvista lieteastioista yltää samalle kiinnostavuuden tasolle. Kuinka kertoa innostavasti kyselyihin ja valtaviin Excel-tietoaineistoihin pohjaavasta tutkimustyöstä tai yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta?
Olin ällikällä lyöty kysymysten syvällisyydestä
Oppilaiden kysymykset olivat alkuun ennalta sovittuja ja jännittynein mielin paperista luettuja. Pikkuhiljaa pienet tutkijat pääsivät kuitenkin kertomaan omista kokemuksistaan, ja uusia kysymyksiä alkoi sadella sieltä täältä.
Alusta saakka olin aivan ällikällä lyöty kysymysten syvällisyydestä. Kakkos- ja kuutosluokkalaiset kysyivät, miksi tiede on kiinnostavaa ja onnistuuko tutkimuksissa aina ensimmäisellä yrittämällä. He halusivat myös tietää, miksi jätteitä kannattaa kierrättää ja miksi labraan täytyy laittaa suojavarusteet päälle.
Kakkosluokkalaiset innostuivat spontaanisti kyselemään erilaisista homeista ja bakteereista. Eräs nuori tutkijanalku luetteli bakteerien itsekloonaukset ja kokoluokat ja kyseli sen päälle vielä minulta tietoja eri bakteerilajeista. Aloin kaivata kipeästi niitä vuosien takaisia mikrobiologian peruskurssin oppeja, joita ei tuntunut enää löytyvän mistään mieleni sopukoista.
Ei siinä auttanut muu kuin myöntää, ettei tällainen tekniikkaan painottunut jätetutkija oikein muista bakteeri- ja homelajien hankalia nimiä. Lupasin vielä vastata heidän kiperimpiin kysymyksiinsä tutkijakavereiden avulla jälkikäteen. Olettehan valmiina, SYKEn mikrobiologit!
Lapset näkivät ongelmien sijasta mahdollisuuksia
Osallistuin kouluvierailuun osana Circwaste – Kohti kiertotaloutta -hanketta. Vierailua toivonut koulu ja minä löysimme toisemme Tutkija tavattavissa -palvelun kautta. Vierailu valmisteltiin ja järjestettiin täysin etäyhteyksien varassa. Kuukausien etätyökokemuksella sekä töissä että koulun puolella tämä toimi oikein hyvin. Varsinkaan oppilaita etäyhteydet eivät taitaneet paljon kummastuttaa. Tutkijalle tämä oli helppo ja innostava tapa kertoa ympäristöaiheista koululaisille.
Olen tottunut viestimään tutkimustuloksistani aikuisille. Kiertotaloudesta puhuminen lasten kanssa oli minulle aika uutta, mutta huikean innostavaa. Lapset olivat kiinnostuneita kaikesta ja näkivät ongelmien sijasta mahdollisuuksia.
Kaiken kaikkiaan tässä etätyön maailmassa kuukausia itsekseen tietokoneella työtään tehneelle tutkijalle tämä vierailu oli oikea energiaruiske. Se toi taas kirkkaana mieleen, miksi oikeastaan olen SYKEssä töissä. Tiede on mahtavaa, ja mikä voisi olla sen parempaa kuin tehdä sitä ympäristömme puolesta.
Tiina Karppinen tutkii SYKEssä jätteitä ja kiertotaloutta. Vapaa-aikanaan hänet löytää ihmettelemästä lähiluontoa ja haaveilemasta koronan jälkeisistä tanssi-illoista.