Circular Design Network (CircDNet)

Kiertotalouden suunnittelulähtöiset ratkaisut -verkosto

 

Hankkeen tausta ja tavoitteet

CircDNet logo
 
 
 

Niukkenevat resurssit, kasvavat ympäristöhaasteet ja väestönkasvu haastavat siirtymään ympäristöä huomioivaan, vähähiiliseen kiertotalouteen. Tämän systeemisen siirtymän mahdollistamiseksi ja nopeuttamiseksi tarvitaan uusia lähestymistapoja. Materiaalikiertojen optimoimiseksi ja uusien käytäntöjen tunnistamiseksi tarvitaan laadukasta dataa ja järjestelmätason ymmärrystä. Saatavilla olevat tietovarannot ovat kuitenkin hajallaan ja aukkoisia. Myös tietojen vertailukelpoisuudessa ja yhdistettävyydessä on puutteita. Näin ollen ne eivät tue kattavien ja kokonaiskestävyydeltään parhaiden ratkaisujen luomista.

CircDNet-hankkeen päätavoitteet ovat:

  1. mahdollistaa kiertotalouden mukainen suunnittelu ja systeeminen muutos datan ja sen pohjalta muodostetun järjestelmätasoisen ymmärryksen avulla
  2. tuoda tieteellistä tietoa teollisuudelle ja erilaisille sidosryhmille muodossa, joka mahdollistaa tietojen käytön päätöksenteossa ja liiketoiminnan kehittämisessä
  3. muodostaa kiertotalousratkaisuja biologisten ja teknisten kiertojen sekä neitseellisten ja kierrätysmateriaalien välille kehittämällä uusia lähestymistapoja kiertotalouden toteuttamiseksi.

CircDNet-hanke yhdistää eri toimijoiden osaamisen, tutkimustiedon ja liiketoimintamahdollisuudet. Lisäksi hanke kehittää pääsyä avoimeen dataan, tietoon ja tutkimustuloksiin yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Yksi hankkeen keskeisistä tehtävistä on rakentaa kiertotalouden datayhteisö. Yhteisön avulla kerätään, yhdistellään, jalostetaan ja mallinnetaan erilaisia tietoja ja tietokantoja järjestelmätason ymmärrykseksi. Lisäksi osoitetaan tämän ymmärryksen käyttömahdollisuudet suunnittelussa ja optimoitujen kiertotalousratkaisuiden kehittämisessä.

CircDNet on uudentyyppinen, ketterä kehityshanke, jossa sidosryhmät ovat mukana kaikissa työn vaiheissa. Hanke sisältää pikakokeiluja tiedonlouhinnan ja -jalostamisen parantamiseksi sekä kiertotalouden tukemiseksi datan ja digitaalisten työkalujen avulla. Uusia arvoketjuja kehitetään tunnistettujen järjestelmätason aukkojen ja mahdollisuuksien perusteella.

Työpaketit

CircDNet-projektin työpaketit ovat seuraavat:

WP1 Sidosryhmien ja tarpeiden arviointi
WP2 Kiertotalouden datan ja siihen liittyvien työkalujen ja teknologioiden kartoitus
WP3 Datasta jalostettu ymmärrys – pilotit valituissa arvoketjuissa (Vetovastuu: SYKE)
WP4 Datasta jalostettu järjestelmätason ymmärrys – konseptin luonti
WP5 Järjestelmätason ymmärryksestä toimintaan
WP6 Ohjaukseen ja hallinnointitapoihin liittyvät kysymykset (Vetovastuu: SYKE)
WP7 Hankkeen koordinointi, ajatushautomo ja viestintä

Konsortio ja sidosryhmät

Hankekonsortioon kuuluvat Aalto-yliopisto, Geologian tutkimuskeskus GTK, Luonnonvarakeskus Luke, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Lisäksi CircDNetissä rakennetaan verkostoa organisaatioille, jotka ovat kiinnostuneita datapohjaisista ratkaisuista. Seuraavat organisaatiot ovat ilmaisseet kiinnostuksensa verkostoa kohtaan: UPM-Kymmene Oyj, Stora Enso Oyj, ANDRITZ Oy, Kemin Digipolis Oy, Prizztech Oy, Kaivosteollisuus ry, Pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiö, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY, Tampereen kaupunki.

 

Lisätietoja

  • Erikoistutkija Susanna Horn, etunimi.sukunimi@syke.fi
  • Johtaja Petrus Kautto, etunimi.sukunimi@syke.fi
Julkaistu 18.2.2021 klo 15.04, päivitetty 19.1.2024 klo 10.31