SEVIRA-hankkeen toinen hydrologinen virtuaalinen seminaari

Uutinen 15.3.2021 klo 15.37

SEVIRA-hankkeen suomalaiset ja venäläiset hydrologit pitivät 24.2.2021 toisen virtuaalisen seminaarin etäyhteyksin. Tapahtumassa pidettiin esityksiä seuraavista aiheista:

  • Venäjän suohydrologisista mittauksista,
  • Viipurinlahden mittausmatkoista sekä
  • Suomen hydrologisten mittausten uudesta kilpailutuskaudesta 2021-2023,
  • pohjavesimittausten automatisoinnista,
  • vesistömallin ennusteista ja
  • uudesta vesi.fi -sivustosta.

Lisäksi sovittiin toukokuulle seminaari hankkeen mittaustulosten läpikäyntiin ja vertailuun. Venäläiset ovat kiinnostuneita kuulemaan lisää vesistömallinnuksesta Suomessa, ja tähän suunnitellaan toista tilaisuutta. Tilaisuuteen osallistui yhteensä 17 henkilöä (6 sykeläistä, 3 elyläistä ja 8 venäläistä). Suomalaiset osallistuivat kaikki omilta tietokoneilta ja venäläiset olivat samassa seminaarihuoneessa Pietarin toimistolla.

Koronapandemian jatkuminen on vaikuttanut SEVIRA-hankkeessa erityisesti yhteisseminaarien ja maiden yhteisten maastomittauskäyntien järjestämiseen. Syksyllä pidettiin jo yksi virtuaalinen hydrologian seminaari marraskuussa 2020. Vuoden 2021 seuraavat hydrologiset seminaarit pidettäneen myös virtuaalisesti. Ennen koronaa paikan päällä pidettäviä seminaareja ehdittiin pitää yksi Suomessa ja yksi Venäjällä. Lisäksi yhteisiä maastomittaustapaamisia oli pidetty kaksi Suomessa ja yksi Venäjällä.

©  NW AHEM.

Kohderyhmä: