Viime vuosina ilmastonmuutos ja luontokato ovat saaneet yhä enemmän näkyvyyttä. Ne herättävät kansalaisissa huolta, joissain jopa ahdistusta. Monelle saattaa iskeä myös voimattomuuden tunne: Voinko minä, pieni ihminen, tehdä asian hyväksi yhtään mitään? Onko panoksellani mitään merkitystä?
Jokaisen ulottuvilla on kuitenkin monia keinoja, joilla voi osallistua ja vaikuttaa yhteisten haasteiden voittamiseen. Olen itse taustaltani ekologi, ja keskityn tässä kirjoituksessa luontokatoon ja sen torjumiseen. Luontoa voi auttaa sekä suoraan – vaikkapa osallistumalla talkootoimintaan – että välillisesti, osallistumalla luonnon tilan seurantaan.
Erityisesti haluan jakaa kokemuksiani siitä, miten suuri merkitys kansalaishavainnoinnilla on sekä luonnon tilan seurannalle että havainnoijille itselleen. Esimerkkinä nostan esiin pölyttäjähyönteiset, kuten kimalaiset, joiden seuranta ja suojelu ovat keskeinen osa työnkuvaani.
Kansalaishavainnointi on muutakin kuin säästöä
Monesti on todettu, että kansalaishavainnointi säästää ympäristöviranomaisten resursseja ja tarjoaa keinon kerätä huomattavasti laajempia tietoaineistoja kuin asiantuntijoiden palkkatyöllä pystyttäisiin. Tämä onkin totta, erityisesti luonnon monimuotoisuuden havainnoinnissa. Tietomme Suomen luonnon tilasta perustuvat keskeisiltä osin vapaaehtoisten luontoharrastajien keräämiin tietoihin.
Kuka tahansa voi ilmoittaa satunnaisia lajihavaintoja vaikkapa Luomuksen Vihko-palveluun tai globaaliin iNaturalist-palveluun. Lisäksi maassamme toimii useita ohjeistettuja lajiseurantoja, jotka tuottavat tarkempaa tietoa esimerkiksi lintujen ja pölyttäjähyönteisten tilasta.
Huomiotta jää kuitenkin yleensä se, että havainnointiin osallistuminen on tärkeää myös kansalaisille itselleen: havainnoitsija saa kokemuksen siitä, että voi auttaa ja että hänen panoksellaan on merkitystä. Samalla tieto ja luontoinnostus välittyvät myös havainnoijan lähipiiriin ja esimerkiksi somen välityksellä laajemmallekin.
Osallistuminen on opettavaa ja palkitsevaa
Osana työtäni ylläpidän sekä pilottivaiheessa olevaa kimalaisseurantaa . Nämä seurannat perustuvat vapaaehtoisten luontoharrastajien työpanokseen. Minun tehtäväni on koordinoida, ohjeistaa ja auttaa havainnoijia kaikessa tarpeellisessa, jotta tiedot saadaan kerättyä. Samalla pääsen kuulemaan heidän tuntojaan ja kokemuksiaan siitä, miltä osallistuminen tuntuu ja mitä havainnoija siitä itselleen saa.
Päiväperhosseuranta on toiminut vakiintuneesti jo vuodesta 1999 lähtien. Valtaosa sen havainnoijista on ollut mukana pitkään ja sitoutuneesti, kaksi jopa jokaisena vuonna seurannan alusta lähtien. Havainnointi tapahtuu yleensä oman kodin tai mökin lähiympäristössä, ja työn suurin palkinto onkin oman lähiluonnon hitaiden muutosten näkeminen.
Kimalaisseuranta on vielä tuore, se aloitettiin vuonna 2019. Valtaosa siihen osallistuvista vasta opettelee kimalaislajien tarkempaa määritystä. Kyseessä on matalan kynnyksen seuranta, eli kaikkia kimalaisia ei tarvitse alkuvaiheessa tunnistaa lajilleen oikein. Aloittelijoille jokainen alkava kesä tuo uusia oivalluksia, kun yhä useamman vastaan tulevan kimalaisen nimi tulee rutiinin karttuessa tutuksi.
Kansalaishavainnointi tarjoaa tekijöilleen sekä iloa että – oppimisen ja osallisuuden kautta – myös etuja, joita kaikki eivät palkkatyön kautta saa. Itse olen onnekas, kun voin työni kautta olla tukemassa sekä pölyttäjien että niitä havainnoivien kansalaisten hyvinvointia.
Tänään, 20. toukokuuta, vietämme Maailman mehiläispäivää. Se muistuttaa meitä kaikkia pölyttäjien tärkeydestä. Onnittelut sekä pölyttäjille että meille niiden ystäville!
Janne Heliölä on maatalousluonnon tutkimuksen ja seurannan parissa työskentelevä ekologi. Talvisen toimistotyön vastapainoksi hän nauttii kesäisin mökkeilystä ja lähiluonnon havainnoinnista.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.