Pohjois-Pohjanmaan pitkien työmatkojen kasvusta merkittävä osa on tullut sote-palveluiden ja rakentamisen toimialoilla

Uutinen 25.5.2021 klo 8.18
Pohjois-Pohjanmaan työllisten 20-200 km työmatkat
© YKR/SYKE ja TK 2021

Pitkien työmatkojen määrä on kasvanut Pohjois-Pohjanmaalla etenkin sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä rakentamisen alalla. Kyseessä oleva kehitys ei kuvaa yhdyskuntarakenteen hajautumista, vaan yhdyskuntien välisen toiminnallisen vuorovaikutuksen kasvua ja työmarkkina-alueiden laajenemista. Myös pendelöinti Oulun keskustaajamasta muualle maakuntaan on yhä merkittävämpää. Huomattava osa pitkistä työmatkoista tehdään toimialoilla, joilla isoa osaa työhön liittyvistä tehtävistä ei ole mahdollista tehdä etätyönä. Tällaisia toimialoja ovat esimerkiksi teollisuus, rakentaminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. 

Asiantuntijapalveluiden toimialalla on etätyön kannalta eniten potentiaalia. Työtehtävät vaativat erikoistunutta osaamista ja sijaitsevat keskittyneesti. Pandemian jälkeen mahdollisesti vakiintuva etätyön tekeminen saattaa kasvattaa tulevaisuudessa erityisesti asiantuntijoiden työmarkkina-alueita. Pandemian jälkeisessä ajassa erityisesti muualta maakunnasta Oulun keskustaajamaan suuntautuvan työmatkaliikkumisen voi olettaa kuitenkin jäävän etätyön takia alemmalle tasolle verrattuna pandemiaa edeltäneeseen aikaan. 

YKR-demo-hankkeessa kehitettiin uusi työpaikka-alueiden rajausmenetelmä. Menetelmän avulla tunnistettiin sellaiset alueet, joilla työssäkäynti on hallitseva tai merkittävä maankäyttömuoto. Aluerajaus toteutettiin yhdyskuntarakenteen seuranta-aineistojen (YKR) pohjalta 250 metrin tilastoruudukossa. Työn lopputuloksena työpaikkarajaus toteutettiin kaikille Suomen kaupunkiseuduille. Työpaikka-alueiden rajausmenetelmästä voi lukea lisää Oulun seudun ja Pohjois-Pohjanmaan raportista hankkeen nettisivuilta: https://www.syke.fi/hank-keet/YKR-demo
 


Kohderyhmä: