Sinileväkukintojen riski on merellä viime vuosien tapaan huomattava tai kohtalainen – kesän sää on avainasemassa

Voimakkaiden ja laajojen sinileväkukintojen riski on tänä kesänä itäisen Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan osalta hieman suurempi kuin kesällä 2020. Keskimääräisissä kesän sääoloissa alkavan kesän leväriski on Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja Saaristomerellä huomattava. Itäisellä Suomenlahdella ja lähes koko Selkämerellä leväriski on kohtalainen ja Perämerellä vähäinen. Riskin toteutumisen ratkaisevat kesän sääolot, sillä ravinnetilanne Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ei ole viime vuosina muuttunut. Selkämeren kukinnat ovat lisääntyneet viime vuosina. Erityisen suotuisat sääolot, eli lämmin ja aurinkoinen sää, voivat aiheuttaa voimakkaita sinileväkukintoja ja vastaavasti epäsuotuisat selvästi vähemmän sinilevälauttoja.

Sinileväkukintojen perusedellytykset Itämerellä ovat ennallaan

Sinileväkukintojen perussyy on Itämeren ravinnetilanne. Itämeren pääallas on koko 2000-luvun ajan ollut niin ravinteikas, että runsaat sinileväkukinnat ovat olleet mahdollisia. Pääaltaan ravinnetilanne vaikuttaa voimakkaasti myös Suomenlahteen. Kukintojen runsauteen vaikuttavat lähinnä kesän sääolot, sillä sinileväkukinnat tarvitsevat syntyäkseen lämmintä ja aurinkoista säätä. Erityisesti heinäkuun sää ratkaisee sinileväkukintojen runsauden ja pahimmat alueet. Aurinkoinen ja lämmin heinäkuu on myös sinilevien hyvinvoinnin kannalta parasta aikaa.

Ravinteiden runsaus Itämeressä johtuu vuosikymmeniä jatkuneesta kuormituksesta, ja mereen on kertynyt sekä typpeä että varsinkin fosforia. Sinilevien kasvun lähtötilanne vaihtelee jonkin verran vuodesta toiseen. Ravinteiden päävarasto on lähellä pohjaa syvässä vedessä, jonka sekoittuminen pintaveteen vaihtelee syksyn ja talven sää- ja jääolojen mukaan. Vaikka mereen tuleva ravinnekuormitus onkin viime vuosikymmenininä selvästi vähentynyt, niin koko Itämeren toipuminen on hidasta.

Itäisen Suomenlahden ravinnetilanne on parantunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Sen sijaan Selkämeren tilanne on huonontunut. Selkämerellä on viime vuosina esiintynyt runsaita sinileväkukintoja. Niiden syntyyn on vaikuttanut Selkämeren lisääntynyt fosforipitoisuus, jonka syyksi epäillään lisääntyneitä syvän veden virtauksia etelästä Itämeren pääaltaalta Pohjanlahdelle. Selkämeren pohjan happipitoisuus on ollut varsin hyvä, jolloin leväbiomassan mukana pohjalle laskeutuva fosfori pääsee sitoutumaan pohjasedimenttiin toisin kuin Itämeren pääaltaan hapettomissa oloissa.

Suomen läheisten merialueiden sinileväkukintojen riskiarvio

Suomen läheisten merialueiden sinileväkukintojen riskiarvio perustuu edeltävänä talvena mitattuihin leville käyttökelpoisen typen ja fosforin määriin. Ravinnemäärät kartoitetaan ennen kuin levät ovat alkaneet käyttää niitä keväällä hyväkseen. SYKE ja Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos (SMHI) mittaavat talven seurantamatkoilla ravinnemääriä hyvin kattavasti koko Itämerellä. SYKE arvioi leväkukintojen riskin Itämeren ekosysteemimallilla yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa. Talven ravinnemäärien lisäksi arviossa huomioidaan ravinnepitoisuuksien kehittyminen kevään aikana, sillä keväällä tapahtuvat veden liikkeet voivat muuttaa yleiskuvaa. Kevään ravinnetiedot saadaan SYKEn huhtikuun lopun seurantamatkalta ja kauppalaivoilla tehtävästä Alg@line-seurannasta.

”Kesäkuun alussa annetun arvion tarkoitus on muistuttaa sinilevien kukintakauden alkamisesta erityisesti uusia merellä ja rannikolla liikkujia. Alueellinen riskiarvio on pysynyt vuodesta toiseen melko vakaana. Ajantasaisen kuvan levätilanteesta saa SYKEn viikoittaisista levätiedotteista ja parhaan omin silmin havaitsemalla”, toteaa johtava tutkija Harri Kuosa Suomen ympäristökeskuksesta. ”Haluamme erityisesti kertoa, että Selkämeren sinileväkukinnat ovat yleistyneet. Selkämeren fosforitaso on kasvanut huomattavasti. Siksi sinilevien havainnointi on tärkeää myös Pohjanlahdella.”

Alkukesän sää vaikuttaa ratkaisevasti sinileväkukintojen alkuun. Yleensä sinileväkausi alkaa aikaisintaan juhannuksen jälkeen ja kukinnan huippu on Suomen merialueella heinäkuussa ja elokuun alussa. Levälauttoja voi havaita vielä pitkälle syksyyn, mutta laajemmat kukinnat ovat silloin yleensä jo ohi. Syksyisin rannikolla liikkujat ovat havainneet sinilevää välillä varsin runsaastikin erityisesti matalissa lahdissa. Rantakiviä värjäävät sinileväkukinnat ovat syksyllä kuitenkin enimmäkseen paikallisia.

Talven sateisuus ja leutous aiheuttaa ravinnekuormitusta jokivesistä rannikollemme. Kaikella ravinnekuormituksella on yhteys Itämeren rehevöitymiseen. Yksittäisen talven vaikutusta kesän sinileväkukintoihin on kuitenkin vaikea arvioida, sillä kasviplankton kuluttaa ravinteet jo keväällä. Keväällä levätuotanto perustuu muihin lajeihin kuin sinileviin. Kevään levälajien yksi ominaisuus on nopea laskeutuminen pohjalle, missä planktonmassan hajoaminen lisää hapen kulutusta ja siten fosforin vapautumista. Siten talvenkin ravinnekuormitus lisää välillisesti sinileväkukintoja ja pitää yllä merialueellamme yleistä huonoa ekologista tilaa.

Sinilevälauttojen muutokset voivat olla nopeita

Avomerellä muodostuvat levämassat liikkuvat virtausten mukana. Niiden kulkeutumista arvioidaan SYKEn viikoittaisen levätiedotuksen yhteydessä. Avomeren sinileväkukinnot voivat etenkin lounaisten ja eteläisten tuulten vallitessa kulkeutua Saaristomeren eteläosaan ja Suomenlahden rannikolle. Pitkä korkeapaine pitää yllä jatkuvaa sinileväkukintoa. Voimakas tuuli voi sekoittaa pintaveden siten, että kelluvaa sinilevälauttaa on vaikea havaita. Tuulen hellittäessä sinilevät kerääntyvät takaisin pintaan selvästi näkyväksi lautaksi, mutta kyse ei ole siis erityisen nopeasta kasvusta. Syksyllä sinilevät kuolevat pikkuhiljaa veden viilentyessä ja valon määrän vähetessä.

Merellä liikkuva huomaa, että sinilevä esiintyy hyvin laikuittaisesti. Sinilevien runsaus voi vaihdella pienelläkin alueella paljon. Ulapalla kelluvat sinilevät muodostavat usein kasaumia, mutta joskus koko ulappa voi olla sinilevämassan peitossa. Rannikolla ja saaristossa virtausolot ja tuuli voivat kasata sinileviä. Paikalliset ravinnelähteet, erityisesti matalien rannikkoalueiden pehmeästä pohjaliejusta huonoissa happioloissa vapautuva fosforikuormitus, voivat ruokkia sinileviä pitkän tyynen ja lämpimän jakson aikana.

Itämeren sinilevät voivat muodostaa erilaisia myrkkyjä ja ihoa ärsyttäviä yhdisteitä. Runsaaseen sinilevään on siksi aina syytä suhtautua varoen.

Levätiedotus alkaa tänään

Suomen ympäristökeskus tiedottaa yleisestä sinilevätilanteesta viikoittain elokuun loppuun saakka. Kesän 2021 ensimmäinen levätilannetiedote julkaistaan tänään, 3.6.2021 klo 13.00.

Lisätietoja

• Leväkukintojen riskinarvio: Johtava tutkija Harri Kuosa, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 106, s-posti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
• Viestintäasiantuntija Eija Järvinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 242, s-posti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kuvia tiedotusvälineiden käyttöön:

• Kartta: Leväkukintariski_2021_FI.pdf

Linkkejä:

• Levätilannekatsaukset 
• Ajankohtainen levätilanne uudessa itämeri.fi-palvelussa