Vesien- ja merenhoidossa vallitsee voimakas tekemisen meininki. Toimenpiteillä tähdätään positiivisiin muutoksiin. Tämä voikin toimia ravinnekuormituksen hoidossa. Tilanne on kuitenkin lähtökohtaisesti toinen, kun tarkastellaan pysyviä ja eliöihin kertyviä vaarallisia aineita, joista osa on myös myrkyllisiä.
Vaarallisia aineita on päästetty, joutunut tai tihkunut ympäristöön vuosikymmenten aikana. Monet aineista ovat nykyään kiellettyjä vaarallisuutensa vuoksi. Tällaisia mikrosaasteita ovat esimerkiksi elohopea ja POP-yhdisteet.
Myrkkyjen vaatimien toimenpiteiden maksumieheksi ei helposti löydy päättäjien kaipaamaa syyllistä, ja tuntuu, että julkista kukkaroakin on tältä suojeltu. Myöskään toimenpiteiden kohdistaminen ei oikein onnistu, sillä vaaralliseksi tunnettuja aineita säädellään aivan muilla kemikaalifoorumeilla kuin vesidirektiivissä.
Potilaan tilan seurannalla voidaan pitää tilanne kontrollissa
Kuvaan tilannetta lääketieteellisellä vertauksella: Lääkärit ovat eniten huolissaan vesi- ja meripotilaan ”näkyvästä lihavuudesta”. Lääkärit pohtivat esimerkiksi, olisiko lihavuuden syynä yksipuolinen ravinto, joka on aiheuttanut suolistossa alentunutta diversiteettiä.
Toisaalta potilaalla saattaisi olla myös jokin hitaasti etenevä, krooninen sairaus, jota ei voida leikata pois. Silloin olisi vain tyydyttävä seuraamaan sairauden kehittymistä, ja sopeutettava potilas tilanteeseen. Potilaassa saattaa myös olla syntymässä jokin muutos, jota ei vielä tunnisteta. Vesipotilaassa tämän aiheuttajia voisivat olla uudet kemikaalit.
Hoitoon orientoituneiden lääkäreiden on vaikea hyväksyä tilannetta, jossa tutkimus keskittyisi ongelman ymmärtämiseen ja tilanteen arviointiin, koska varsinaista hoitoa ei ole. Potilaan tilan riskinarvio ja oireen mukainen hallinta voi kuitenkin olla myös seurantaa. Seuranta itsessään on hoitotoimenpide, jos sillä voidaan pitää potilaan tilanne kontrollissa.
Vesiympäristössä tämä tarkoittaisi sitä, että lääkärin tulee huomioida sekä potilaan tautihistoria (isotoopeilla ajoitettu järven sedimenttiprofiili), viimeaikaiset havainnot (vaarallisten aineiden kertyminen kalastoon) ja niiden yleistettävyys. Kalojen syötävyyden kohdalla ympäristön seuranta ja elintarvikevalvonta kohtaavat, ja yhteinen riskien hallinta ja riskikommunikaatio ovat välttämättömiä.
Tarvitaan uusia lääkkeitä
Tärkeää on mittauksin varmistaa, missä on ongelmaa ja missä ei – pelkät olettamat eivät riitä. Tämä koskee vaarallisten aineiden ympäristöön, elintarvikkeisiin ja kiertotalouteen aiheuttamia riskejä. Tällä tavoin vähennetään myös tehokkaimmin kasvavan disinformaation voimaa.
Vaarallisten aineiden seuranta- ja tilanarviointikehikko kehittyy Euroopan tasolla koko ajan. Suomessa olemme koettaneet reagoida tähän koko 2010-luvun ajan. Jotta pääsisimme reaktiivisuudesta proaktiivisuuteen, ja mukaan kehittämään Euroopan tason järjestelmää, meidän on otettava kunnolla käyttöön ainakin kaksi lääkettä.
Kemiallinen lääke on uusien aineiden kartoittaminen non-target- ja suspect screening -menetelmillä. Näillä menetelmillä voidaan identifioida tuhansia aineita, joskaan ei kaikkia kvantitatiivisesti.
Biologinen lääke on vaarallisten aineiden vaikutusten tutkiminen biotesteillä ja ekologisilla indikaattoreilla. Näiden ohella tarvitaan jo tunnettujen ongelmien – edellä mainitut vaaralliset aineet, mutta myös lääkeaineet ja uudet kasvinsuojeluaineet – arviointia mallintamalla ja tuottamalla tulevaisuusskenaarioita.
Jaakko Mannio on johtava tutkija SYKEn Kestävän kulutuksen ja tuotannon keskuksessa. Hän on mentoroinut uutta sukupolvea vaarallisten aineiden kartoittamiseen, seurantaan ja tilan arviointiin vesiympäristössä, ja voi nyt hyvillä mielin siirtyä pallopelien, kuvataiteiden ja kalastelun maailmaan heinäkuun alkupuolella alkavan kesälomansa jälkeen.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.