Selkämeren ulapalla laajalti sinilevää, sisävesillä lämmin sää edistänyt sinilevien kasvua

Tiedote 15.7.2021 klo 12.58
Lämpimän ja tyynen sään nostattama sinileväesiintymä Selkämerellä keskiviikkona 14.7.2021 © Sisältää muokattua Copernicus Sentinel-3 -dataa, SYKE 2021

Rannikolla ja avomerialueilla sinilevää on havaittu vaihtelevasti. Rannikolla havainnot painottuvat edelleen Saaristomerelle. Helle on edistänyt sinilevän kasvua sisävesillä, mutta havainnoissa sinilevää on pääosin vähäisesti.

Järvillä havaittu sinilevää tavanomaista enemmän

Järvillä sinilevää on havaittu valtakunnallisilla sinileväseurannan havaintopaikoilla tavanomaista enemmän. Hieman sinilevää on havaittu 57 virallisella havaintopaikalla, runsaasti sinilevää on havaittu kuudella havaintopaikalla ja erittäin runsaita sinilevähavaintoja ei ole tehty.

Viime viikonlopun ja tämän viikon aikana seurannan ulkopuolisia havaintoja sinilevätilanteesta on tullut yhteensä 221, joista noin kahdessa kolmasosassa havaittiin sinilevää. Runsaista ja erittäin runsaista sinilevän pintaesiintymistä on ilmoitettu Järvi-meriwikiin ja vesi.fi:n karttapalveluun.

“Sinilevää on havaittu koko Suomessa Lappia myöten poikkeuksellisen lämpimien pintavesien takia. Pirkanmaalla, Hämeessä sekä Pohjois- ja Etelä-Savossa on tehty keskimääräistä enemmän havaintoja sinilevästä. Havainnot kuitenkin koskevat pääosin vähäisiä määriä sinilevää”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen korkeakouluharjoittelija Jere Laine.

Sisävedet paikoin ennätyslämpimiä

Etelä- ja Keski-Suomen havaintoasemilla järvien pintalämpötila vaihteli 23 ja 27 asteen välillä, ja pintavedet olivat ajankohdan keskimääräistä arvoa 5–7 astetta lämpimämpiä. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa vesistöjen pintalämpötila vaihteli 22 ja 24 asteen välillä, ja lämpötilat olivat 4–6 astetta ajankohdan keskiarvoa korkeampia. Lapissa pintavesien lämpötila vaihteli 12 ja 23 asteen välillä, ja vesistöjen lämpötilat olivat 2–4 astetta ajankohdan keskiarvoa korkeampia.

Pienemmillä järvillä hellelukemia on voitu mitata jo parin viikon ajan, ja nyt myös Etelä- ja Keski-Suomen suurten järvien mittauspaikoilla on mennyt helleraja rikki. Tänään 15.7. Saimaan Lauritsalassa mitattiin havaintopaikan koko yli satavuotisen mittaushistorian korkein lämpötila, 26,2 astetta. Kallavedellä puolestaan mitattiin lähes 80-vuotisen mittaushistorian toiseksi korkein lämpötila 25,3 astetta. Lisäksi järvivesi on lämmintä huomattavan syvälle. Viime viikonlopun luotauksessa Pielisellä vesi oli hellelukemissa lähes neljän metrin syvyyteen saakka. Pintavedet eivät ole siis jäähtymässä kovin nopeasti, vaikka tuulet yltyisivät ja ilman lämpötilat laskisivat.

”Syvännealueiden lämpötila voi nousta tavanomaista korkeammaksi tänä kesänä”, arvioi hydrologi Merja Pulkkanen Suomen ympäristökeskuksesta.

Avomerillä sinilevää etenkin Selkämeren ulapalla, Suomenlahdella tilanne maltillinen

Sinilevää on havaittu avomerillä erityisesti Selkämeren ulappa-alueella, jonne on lämpimän ja tyynen sään vaikutuksesta kehittynyt laaja esiintymä.

Kasvavia määriä pinnanläheistä sinilevää on havaittu Saaristomeren sisäosissa, Saaristomeren läntisillä alueilla, Saaristomeren ja Ahvenanmaan välisillä merialueilla sekä Saaristomeren ja Hangon välisellä alueella. Saaristomeren kansallispuiston keskiosissa sinilevän määrä on vähäinen.

Suomenlahden avomerialueilla sinilevätilanne on ajankohtaan nähden maltillinen, mutta paikallisia esiintymiä on havaittu Suursaaren ja Porvoon välisellä alueella.

Rannikkoalueilla sinilevätilanne vaihtelee huomattavasti, havainnot painottuvat valtaosin Saaristomerelle

Järvi-meriwikin sinilevähavainnot Itämeren rannikolla ovat lisääntyneet viikon takaisesta. Verrattuna vuosien 1998–2020 keskiarvoon havaintojen määrä tällä viikolla on huomattavasti korkeampi kuin samana ajanjaksona yleensä. Havainnot painottuvat edelleen valtaosin Saaristomerelle, eli yleistilanne eri rannikkoalueilla vaihtelee huomattavasti. Esimerkiksi Suomenlahden rannikolla sinilevähavainnot ovat lisääntyneet vain hieman.

Saaristomeren sinilevähavaintojen määrä on jälleen kaksinkertaistunut viikon takaiseen tilanteeseen nähden. Saaristomerellä yhteensä noin 50 havaintopaikalla on raportoitu joko hieman tai runsaasti sinilevää. Havaintoja on kauttaaltaan koko saaristossa sekä Turussa ja Ahvenanmaan pohjois- ja etelärannikoilla. Kahdella havaintopaikalla Paraisten ja Nauvon vesialueilla on raportoitu erittäin runsaasti sinilevää.

Järvi-meriwikin mukaan Suomenlahden rannikolla on raportoitu noin 15:llä havaintopaikalla paikoitellen vähäistä määrää sinilevää Loviisassa, itärajalla ja pääkaupunkiseudulla. Poikkeuksellisista lämpötiloista huolimatta sinilevätilanne Suomenlahden rannikolla on kohtalainen, mutta runsaitakin esiintymiä on havaittu paikoin Helsinki-Espoo-akselilla sekä Tammisaaren lähettyvillä.

Selkämeren rannikolla havaintoja on tehty vain muutama: Rauman edustalla on havaittu hieman sinilevää, Pyhärannan ja Kaskisen lähettyvillä runsaasti. Merenkurkussa Vaasan ja Uusikaarlepyyn välisessä saaristossa on havaittu paikoitellen hieman sinilevää. Perämeren rannikolla tilanne on niin ikään rauhoittunut, sillä ainoastaan Kannuksen ja Hailuodon rannikoilla on havaittu hieman sinilevää.

Meriveden pintalämpötilat ovat Ilmatieteen laitoksen mukaan Perämerellä 20–22 astetta, Selkämerellä 20–22 astetta, Saaristomerellä 21–24 astetta ja Suomenlahdella 24–25 astetta. Lämpötila on hyvin korkea erityisesti Suomenlahdella. Ensi viikolla lämpötilat kuitenkin putoavat hieman, ja perjantaista alkaen tuuli voi olla navakkaa tai kohtalaista.

Meriveden pintalämpötilan poikkeama pitkän aikavälin keskimääräisestä heinäkuun lämpötilasta satelliittihavaintojen perusteella (taustavaihtelu perustuu EU:n Copernicus-meripalvelun tietoihin). Suomenlahdella lämpötilat ovat noin 8 astetta keskimääräistä korkeammalla, Selkämerellä ja Saaristomerellä 6 astetta ja Saaristomeren eteläpuolella 5 astetta korkeammalla. Mustilta alueilta ei ole tuoreita havaintoja. © SYKE-aineisto, sisältää muokattua Copernicus-dataa (2021)

SYKE seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa

Valtakunnallinen sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.

Sinileväseurantaan kuuluu yli 400 pysyvää havaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa. Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen Meripalveluiden kanssa.

Suomen ympäristökeskus tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.

Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeiden mukaan sinilevää runsaasti sisältävään veteen on aina syytä suhtautua siten, että se saattaa aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.

Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei pidä käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä hakeudutaan lääkäriin tai viedään lemmikkieläin eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.

Ilmoita levähavaintosi Järvi-meriwikiin

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä jokaisella on mahdollisuus perustaa oma havaintopaikka ja tallentaa sille levähavaintoja järviltä ja rannikkoalueilta. Myös yksittäisiä havaintoja voi lähettää eri vesistöillä liikkuessaan. Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella levätilannekartalla ja tukevat valtakunnallista levätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.

Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.

Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi -palveluissa

Viime kesänä otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön myös Itämeri.fi-palvelun Levähavainnot-internetsivu. Kyseisellä Levähavainnot-sivulla esitettävä sinileväkartta yhdistää samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Suomen ympäristökeskuksen satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.

Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesilasissa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.


Leväkukintojen kesän riskiarvio

Levätilannekooste

TARKKA-palvelu

TARKKA-palvelun kautta voi seurata sinilevätilannetta satelliittihavainnoista. Havaintoja kertyy palveluun päivittäin meri- ja järvialueilta.

Lisätietoja

(Puhelimitse klo 13–15)

Sisävesiltä

  • Korkeakouluharjoittelija Jere Laine, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 193, etunimi.sukunimi@syke.fi

Sisävesien lämpötilat

  • Hydrologi Merja Pulkkanen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 252 101, etunimi.sukunimi@syke.fi

Merialueilta
 

Rannikon sinilevähavainnot koonnut

  • Korkeakouluharjoittelija Lilja Nikula, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 209, etunimi.sukunimi@syke.fi 

Avomeren sinilevähavainnot

  • Eotuki@syke.fi
  • Tutkija Sakari Väkevä, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 252 088 (16.7. saakka)
  • Järjestelmäsuunnittelija Mikko Kervinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 275 (19.7. alkaen)

Itämeren tila

  • Erikoistutkija Mika Raateoja, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 536, etunimi.sukunimi@syke.fi (16.7. saakka)
  • Erikoistutkija Seppo Knuuttila, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 286, etunimi.sukunimi@syke.fi (19.7. alkaen)

Viestintä

  • Viestintäharjoittelija Venla Valtanen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 194, etunimi.sukunimi@syke.fi (16.7. saakka)
  • Viestintäharjoittelija Sofia Patama, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 252 245, etunimi.sukunimi@syke.fi (19.7. alkaen)

KORJAUS: Ensimmäisen kuvan tekstissä Saaristomeri korjattu Selkämereksi (15.7. klo 16.28).


Kohderyhmä: