Sinilevätilanne rauhoittunut sekä sisävesillä että merialueilla

Tiedote 5.8.2021 klo 13.02
sinilevätiedo 31
Sentinel-3-satelliitin yleiskuvan perusteella 4. elokuuta 2021 Selkämeren lautta on pienentynyt aiempaan laajuuteensa verrattuna, mutta tyynissä olosuhteissa osia siitä on edelleen voinut nousta pintaan. Suomenlahden suulla sinileväkukinta jatkuu, mutta Suomen lähialueilla ei ole havaittu varsinaista pintakukintaa. Lähikuva Suomenlahdelta Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen Landsat-8-satelliitista. © SYKE-aineisto, sisältää muokattua Copernicus Sentinel -dataa (2021) ja USGS:n Landsat-ohjelman dataa (2021)

Sisävesillä ja Itämeren rannikoilla sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun. Sisävesillä tilanne on tavanomaista rauhallisempi. Yleensä sinilevää esiintyy elokuussa eniten. Avomerialueilla olosuhteet ovat rauhoittuneet tuulisen viikonlopun jäljiltä. Kuluneella viikolla Selkämeren sekä Suomenlahden suun sinileväesiintymien painopisteet ovat siirtyneet poispäin Suomesta.

Järvillä havaittu keskimääräistä vähemmän sinilevää

Sisävesillä esiintyy lähes koko maassa keskimääräistä vähemmän sinilevää. Hieman sinilevää havaittiin 23:lla ja runsaasti sinilevää havaittiin seitsemällä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Erittäin runsaita kukintoja ei havaittu havaintopaikoilla.

Runsaitakin kukintoja on havaittu tälläkin viikolla, mutta sinilevähavainnot koskevat pääasiassa vähäisiä määriä sinilevää. Sinilevätilanne järvillä on ajankohtaan nähden hyvin rauhallinen. Tavallisesti järvillä sinilevää ja sinileväkukintoja esiintyy runsaiten elokuussa.

Viimeisen viiden päivän aikana virallisen seurannan ulkopuolisia havaintoja on tähän mennessä tehty 46, joista 14:ssä on havaittu sinilevää.

Järvien pintalämpötilat ovat yhdestä kolmeen astetta pitkänajan keskiarvoa kylmempiä. Pintavesien lämpötila on maan etelä- ja keskiosissa 17–19 asteen välillä, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla 14–16 asteen välillä sekä Lapin alueella 10–14 asteen välillä.

Ruostesienen itiöt voivat muodostaa lauttoja järvillä

Loppukesällä järvissä voi esiintyä myös ruskeita, kellertäviä tai ruosteenpunaisia lauttoja, jotka aiheutuvat ruostesienen itiöiden massaesiintymistä.

Kuusensuopursuruosteen (Chrysomyxa ledi) itiöitä esiintyy eniten heinäkuun lopusta elokuulle. Tyypillisesti kuusensuopursuruostetta esiintyy erityisesti idässä ja pohjoisessa, mutta paikoitellen lähes koko Suomessa kuusen ja suopursun levinneisyysalueella.

Ruostesienen itiöt ovat terveydelle vaarattomia. Runsaasti itiöitä sisältävä uimavesi saattaa aiheuttaa uimarille samanlaisia silmäoireita kuin siitepölylautat.

Sekä Itämeren rannikoilla että avomerialueilla vähemmän sinilevää

Itämeren rannikoilla sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun. Havaintoja on huomattavasti vähemmän verrattuna vuosien 1998–2020 keskiarvoon tänä ajankohtana. Rannikolla on tapahtunut lähes kauttaaltaan kumpuamista, jossa alempi kylmä vesimassa nousee pintaan ja täten heikentää kukintoja.

Järvi-meriwikin mukaan sinilevää esiintyy edelleen Saaristomerellä sekä Selkämeren eteläisellä rannikolla. Havainnoista pääosassa on raportoitu vähäisiä määriä sinilevää, mutta myös runsaita esiintymiä on paikoin. Suomenlahden rannikolla leväesiintymät näyttävät sekoittuneen vesipatsaaseen lähes kokonaan, sillä sinilevähavaintoja on vain kolme. Perämeren, Merenkurkun ja pohjoisen Selkämeren rannikoilla ei ole havaittu sinilevää.

Suomen avomerialueilla olosuhteet ovat rauhoittuneet tuulisen viikonlopun jäljiltä. Kuluneella viikolla Selkämeren lautta on ollut pääosin sekoittuneena, mutta tyynissä olosuhteissa osia siitä on voinut nousta pintaan. Kuitenkin esiintymä on pienentynyt pinta-alaltaan verrattuna viikon takaiseen tilanteeseen, ja kukinnan painopiste on siirtynyt poispäin Suomesta. Tuulet ja virtaukset ovat kasanneet pintalevää myös Ahvenanmerellä, ja myös Aranda-merentutkimusaluksen seurantamatkalta raportoitiin Ahvenanmereltä keskiviikkona runsaita määriä levää.

Rannikkovesissä, etenkin Selkämerellä, on kuluneella viikolla havaittu satelliittihavainnoissa vaihtelevia määriä veteen sekoittunutta sinilevää. Satelliittikuvissa ei kuitenkaan ole näkynyt selkeitä pintalevän kasaumia lukuun ottamattasuljettuja merenlahtia, joiden vedenvaihto ympäristönsä kanssa on rajattua. Monilla rannikkoalueilla sekä Saaristomerellä pilvisyys on estänyt satelliittihavaintojen teon.

Suomenlahden suulla sinileväkukinta jatkuu ja on osittain noussut pintaan ja hieman vahvistunut verrattuna viikon takaiseen tilanteeseen. Varsinaista pintakukintaa ei ole kuitenkaan viime aikoina havaittu Suomen merialueilla, ja aivan viime päivinä Suomenlahden suun esiintymän painopiste onkin siirtynyt poispäin Suomesta. Sinileväpigmentin määrä on Alg@line-kauppalaivahavaintojen mukaan selvästi koholla koko Helsinki–Tallinna–Tukholma-kolmiossa. Utön tutkimusasemalla sitä vastoin sinilevän biomassa on voimakkaasti alentunut ja pysynyt vaatimattomana noin viikon ajan.

Ilmatieteen laitoksen mukaan meriveden pintalämpötilat ovat Perämerellä 16–17 astetta, Selkämerellä 13–17 astetta, Saaristomerellä 18–19 astetta ja Suomenlahdella 12–16 astetta. Viikonloppuna on luvassa voimakasta tuulta Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä mutta muualla sää on tyyni. Ilman lämpötilan odotetaan pysyvän samankaltaisena.

Sinilevä versio 2
Tuulten aiheuttamaa kumpuamista havaittiin maanantain ja tiistain aikana lähes kaikilla Suomen rannikkoalueilla. Kumpuamisvyöhykkeet erottuvat avomerialueita viileämpinä rannikon myötäisinä alueina.  © SYKE-aineisto, sisältää muokattua Copernicus Sentinel -dataa (2021)

SYKE seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa

Valtakunnallinen sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.

Sinileväseurantaan kuuluu yli 400 pysyvää havaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa. Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen Meripalveluiden kanssa.

Suomen ympäristökeskus tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.

Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeiden mukaan sinilevää runsaasti sisältävään veteen on aina syytä suhtautua siten, että se saattaa aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.

Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei pidä käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä hakeudutaan lääkäriin tai viedään lemmikkieläin eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.

Ilmoita levähavaintosi Järvi-meriwikiin

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä jokaisella on mahdollisuus perustaa oma havaintopaikka ja tallentaa sille levähavaintoja järviltä ja rannikkoalueilta. Myös yksittäisiä havaintoja voi lähettää eri vesistöillä liikkuessaan. Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella levätilannekartalla ja tukevat valtakunnallista levätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.

Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.

Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi -palveluissa

Viime kesänä otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön myös Itämeri.fi-palvelun Levähavainnot-internetsivu. Kyseisellä Levähavainnot-sivulla esitettävä sinileväkartta yhdistää samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Suomen ympäristökeskuksen satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.

Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesilasissa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.


Leväkukintojen kesän riskiarvio

Levätilannekooste

TARKKA-palvelu

TARKKA-palvelun kautta voi seurata sinilevätilannetta satelliittihavainnoista. Havaintoja kertyy palveluun päivittäin meri- ja järvialueilta.

Lisätietoja

(Puhelimitse klo 13–15)

Sisävesiltä

  • Korkeakouluharjoittelija Jere Laine, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 193, etunimi.sukunimi@syke.fi (10.8. saakka)
  • Erikoistutkija Kristiina Vuorio, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 757, etunimi.sukunimi@syke.fi (11.8. alkaen)

Merialueilta
 

Rannikon sinilevähavainnot koonnut

  • Korkeakouluharjoittelija Lilja Nikula, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 209, etunimi.sukunimi@syke.fi 

Avomeren sinilevähavainnot

  • Eotuki@syke.fi
  • Tutkija Sakari Väkevä, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 252 088 (6.8. saakka)
  • Järjestelmäsuunnittelija Mikko Kervinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 275 (9.8. alkaen)

Itämeren tila

  • Erikoistutkija Seppo Knuuttila, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 286, etunimi.sukunimi@syke.fi (6.8. saakka)
  • Tutkimusprofessori Markku Viitasalo, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 742, etunimi.sukunimi@syke.fi (9.8. alkaen)

Viestintä

  • Viestintäharjoittelija Venla Valtanen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 194, etunimi.sukunimi@syke.fi (13.8. saakka)

Kohderyhmä: