6Aika: CircVol 2 - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa 2

Rahoittajien logot
 

Hankkeen tavoite

Hankkeella kannustetaan kierrätettyjen materiaalien uusiokäyttöön ja hyödyntämiseen maa- ja kaupunkirakentamisessa. Tavoitteena on säästää arvokkaita ja ehtyviä luonnonvaroja sekä pienentää toiminnan hiilijalanjälkeä. Hanke tukee kaupunkeja ja yrityksiä levittämällä tietoa hiilijalanjäljen huomioimisesta ja laajamittaisesta uusiomateriaalien hyödyntämisestä.

Toimenpiteet

Hankkeen suunnitellut toimenpiteet toteutetaan, jatkona CircVol (2018-2020) -hankkeelle, kolmena työpakettina, joista SYKE osallistuu kaikkiin hankkeen osatoteuttajien kanssa tiiviissä yhteistyössä. Päämääränä on tarkastella aiemmin stabiloidun ruoppausmassan kokonaishiilijalanjälkeä stabilointireseptikohtaisesti sekä tutkia maalle nostettujen ei stabiloitujen ruoppausmassojen jälkikäsittelyn vaikutuksia haitta-aineiden liukenemiseen.

SYKE vastaa yhdessä Åbo Akademin kanssa työpaketista 1 ”Hiilijalanjäljen laskeminen” ja tarkastelee Matalahden kenttäkokeessa stabiloitujen ruutujen hiilijalanjälkeä kokonaisvaltaisesti. Työpaketin osana SYKE keskittyy eritoten muuttuvan lainsäädännön arviointiin ja sen vaatimusten huomioon ottamiseen laskennan toteutuksessa. SYKE arvioi yhdessä ÅA:n kanssa tarvittavien tietojen käyttökelpoisuutta, edustavuutta, laskentaan liittyviä rajauksia ja määrittelyitä sekä arvioi koottavien ja laskennassa saatavien tietojen käyttökelpoisuutta, jos tutkittavien materiaalien laajemman käytön vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin arvioitaisiin kansantalouden tasolla.

Työpaketissa 2 SYKE arvioi yhdessä GTK:n kanssa ruoppausmassojen käsittelyn vaikutuksia haitta-aineiden liukenemiseen sekä mahdollisten ympäristövaikutusten suuruutta. Matalahden ruoppausmassan lisäksi optiona on tutkia vertailun vuoksi esimerkiksi Oulun Rantatoppilan tai muun vastaavan Oulun seudulla olevan kohteen ruoppausmassaa, jonka näytteenotosta ja osatutkimuksista SYKE vastaa.

Työpaketti 3 koskee hankitun tiedon levittämistä ja juurruttamista. SYKE osallistuu tiedon levittämiseen ja juurruttamiseen asiantuntijapuheenvuoroin työpakettien 1 ja 2 teemojen osalta. Lisäksi SYKE osallistuu aktiivisesti CircVol 2 -hankkeen aikana eri sidosryhmien kanssa käytävään vuoropuheluun hiilijalanjälkilaskennan toteutuksen ja soveltamisen osalta.

Lisää aiheesta

  • Hankkeen verkkosivut: circvol.fi
  • Twitter: #CircVol

Lisätietoja

  • Johtava asiantuntija Outi Pyy, SYKE,  etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. +358 295 251 530
  • Senior Advisor Reeta Huhtinen, Turku Science Park, etunimi.sukunimi@ turkubusinessregion.com, puh. +358 40 0832488
CircVol logo
Julkaistu 19.9.2021 klo 11.37, päivitetty 17.10.2023 klo 14.11

Kohderyhmä: