SYKEn raportti: Elinkaariominaisuudet rakentamisen ohjauksessa

Uutinen 3.12.2021 klo 13.24
© Kuva: Matthew Hamilton. Unsplash.

Uuden kaavoitus- ja rakentamislakiehdotuksen mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla materiaalitehokkaaksi ja elinkaariominaisuuksiltaan ekologiseksi. Elinkaariominaisuudet ovat aktiivisessa käytössä lähinnä koulujen, päiväkotien, toimistorakennusten ja keskustaliiketilojen suunnittelussa.

Suomen ympäristökeskuksen SYKEn uudessa raportissa tarkastellaan rakennusten elinkaariominaisuuksia. Raportin tarkoituksena on pohjustaa elinkaariominaisuuksien säädöksiin liittyvää kehitystyötä tulevaisuudessa. Raportin mukaan elinkaariominaisuuksiin liittyviä suunnittelumenetelmiä, kriteerejä ja arviointimenetelmiä tulee kehittää.

Raportissa keskeisinä aiheina olivat aihepiirin terminologia, ymmärrys elinkaariominaisuuksien tärkeydestä, mahdollisuuksista ja esteistä nykyrakentajien silmissä ja käsitys elinkaariominaisuuksien potentiaalista rakentamisen ympäristövaikutusten lieventämiseksi.

Elinkaariominaisuuksia tarkastellaan elinkaariskenaarioiden avulla

Raportti käsittelee elinkaariominaisuuksia kahdeksan elinkaariskenaarion avulla: monikäyttöinen rakennus, monikäyttötilasarja, sisäisesti muunneltava rakennus, laajennettavissa tai supistettavissa oleva rakennus, siirrettävissä tai uuteen käyttöön purettavissa oleva rakennus sekä hyvin pitkän käyttöiän rakennus.

”Tällä hetkellä käytetyimpiä skenaarioita ovat monikäyttöisyys, muunneltavuus ja siirrettävyys etenkin koulujen suhteen. Myös muut skenaariot ovat mielenkiintoisia ja mahdollisuuksia täynnä, eri tavoin eri rakennustyyppien kohdalla”, kertoo arkkitehti ja tekniikan tohtori Jyrki Tarpio Tampereen yliopistolta ja Arkkitehtitoimisto Humukselta.

”Elinkaariominaisuuksien soveltamisessa on kuitenkin ratkaisuja kaipaavia esteitä, kuten suunnittelumenetelmien ja kriteerien puute, uudelleenkäytön näkökulmasta rakentamisen muuttuvat vaatimukset sekä muuntojoustavuutta hankaloittavat talotekniset ratkaisut”, kertoo Tarpio.

Elinkaariominaisuuksien resurssi- ja ilmastovaikutukset riippuvat elinkaariskenaarioiden toteutumisesta, sillä elinkaariominaisuuksien suunnittelu ei takaa, että ominaisuutta koskeva skenaario toteutuu. Siksi suunnitteluun kohdistuvan ohjauksen ohella tarvitaan ohjausta, joka tukee haluttujen skenaarioiden toteutumista.

Elinkaariominaisuksilla voidaan säästää materiaaleja ja energiaa

Elinkaariominaisuuksien avulla voidaan säästää merkittävästi materiaali- ja energiaresursseja, kun niiden avulla korvataan uutta rakentamista.

”Elinkaariominaisuuksien merkitys ympäristölle riippuu olennaisesti uusiutuviin ja päästöttömiin lähteisiin pohjautuvien energioiden saatavuudesta”, kertoo tekniikan tohtori Tarja Häkkinen. SYKEltä. ”Elinkaariominaisuudet tulisi nähdä tärkeinä keinoina, joilla mahdollistetaan sekä materiaalien että energian riittävyys tulevaisuudessa.”

Ohjauskeinot ja kehitystyö jatkotoimenpiteinä

Selvityksen keskeisimpiä johtopäätöksiä on, että elinkaariominaisuuksien ohjausta hankaloittaa niihin liittyvien suunnittelumenetelmien, kriteerien ja arviointimenetelmien puute. Etuna kuitenkin on, että elinkaariominaisuuksien teemoista on tehty runsaasti menetelmien kehittämistä pohjustavaa tutkimusta ja standardointityötä.

Tällöin ohjaaminen tulisi aloittaa informatiivisen ohjaamisen keinoin kehittämällä eri elinkaariominaisuuksien suunnittelumenetelmiä, kriteeristöä ja arviointimenetelmiä, mikä onnistuu hyödyntämällä olemassa olevaa tietoa.

Selvityksen tuloksissa esitetään myös kahdeksan ohjauskeinoa rakentamis- tai kaavamääräyksiin ja velvoitteisiin liittyen, ja ohjauskeinojen suhteen raportissa pohditaan lyhyesti etuja ja haittoja ottamatta kantaa suositusten tärkeysjärjestykseen.

Lopuksi raportti suosittelee rakentamisen elinkaariohjauksen säädösohjauksen kehitystyön jatkamista asiantuntijatyön yhteistyöprosessin kautta. Toiveena on, että jatkoprosessi tapahtuu elinkaariominaisuuksien selvityksen tulosten pohjalta.

Selvityksen tekivät yhteistyössä Suomen ympäristökeskukselta tekniikan tohtori Tarja Häkkinen, Tampereen yliopistolta ja Arkkitehtitoimisto Humukselta arkkitehti Jyrki Tarpio. Selvitys tuotettiin ympäristöministeriölle.

Lisätietoja

Tarja Häkkinen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi

Lisää aiheesta

Raportti: elinkaariominaisuudet rakentamisen ohjauksessa


Kohderyhmä: