Indikaattorit kuntien ympäristöpäätöksenteon tueksi

Uutinen 7.2.2022 klo 11.40
© Adobe Stock

SYKEn tuoreessa raportissa esitetään tiivis, mutta kattava avainindikaattorisarja kestävän kehityksen mukaisten tavoitteiden mittaamiseen kunnissa ja joukko kuntakohtaisia täydentäviä indikaattoreita. Indikaattorit on ryhmitelty seitsemään kaistaan: energia, liikkuminen ja yhdyskuntarakenne, kulutus ja materiaalit, vedenkäyttö ja luonnonvedet, luonnon monimuotoisuus, ruoantuotanto- ja kulutus sekä elinympäristö (viihtyvyys ja terveellisyys). Indikaattorit on jaoteltu kuntakokonaisuutta koskeviin indikaattoreihin ja kuntaorganisaation oman toiminnan ympäristöystävällisyyttä kuvaaviin indikaattoreihin. Indikaattoreiden valintaprosessi toteutettiin osallistavassa monivaiheisessa prosessissa, jossa oli kuntien edustajien lisäksi osallistujia ministeriöistä, Suomen ympäristökeskuksesta sekä Motivasta.

Mittaaminen ja seuranta osaksi kuntien arjen johtamista

Kunnilla on keskeinen rooli alueiden toiminnan ohjaamisessa kohti kestävää kehitystä. FISU (Finnish Sustainable Communities) -verkoston kunnissa tavoitellaan kestävän kehityksen lisäksi resurssiviisautta, eli pyrkimystä hiilineutraaliuteen, jätteettömyyteen ja globaalisti kestävään kulutukseen.

”Indikaattorit valittiin monipolvisen osallistavan prosessin avulla, jossa kuntien ympäristöasiantuntijat tekivät merkittävän työn. Prosessissa selvitettiin indikaattoreiden käytön nykytilaa kunnissa ja siihen liittyviä kehittämistoiveita kyselyn avulla, priorisoitiin systeemianalyyttisin menetelmin tärkeimmät ympäristöongelmat, jotka indikaattorisarjan tulisi kattaa sekä päätettiin ja priorisoitiin indikaattoreiden valintakriteerit. Lopuksi indikaattorit valittiin ja pisteytettiin”, kertoo hankkeen pääasiantuntijana toiminut Tapio Reinikainen Suomen ympäristökeskuksesta.

”Toivomme, että tämä raportti tarjoaa käyttökelpoista tietoa, kun kunnassa mietitään, miten ympäristöasiat voisi ottaa huomioon päätöksenteossa, ja miten kunnan ympäristötoimien tuloksellisuutta voisi seurata”, hankkeen projektipäällikkö Jyrki Tenhunen sanoo.

FISU-kuntien tarpeesta syntynyt REMI-hanke painottui resurssiviisaustoimenpiteiden vaikuttavuuden mittaamisen kehittämiseen. Hankkeen toteutuksesta vastasivat Suomen ympäristökeskus ja Motiva Oy. REMI-hanke on ympäristöministeriön rahoittama, ja osa ministeriön koordinoimaa Kestävä kaupunki -ohjelmaa.

Lue lisää:

Suomen ympäristökeskuksen raportteja 6/2022: Indikaattorit kestävien kaupunkien johtamisen tukena. Resurssiviisaustoimenpiteiden vaikuttavuuden mittaaminen. Reinikainen, Tapio; Merenheimo, Tiia; Tenhunen, Jyrki; Savolahti, Hanna; Rauta, Okariina.

Lisätietoja:

  • projektipäällikkö Tapio Reinikainen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, 0295 251 847
  • tutkimusinsinööri Jyrki Tenhunen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, 0295 251 690
  • REMI-hankkeen verkkosivut
  • FISU-verkoston verkkosivut

Kohderyhmä: