Vedet ja ihmiset kohtaavat SEVIRA-hanke päätökseen

Uutinen 15.2.2022 klo 15.03

Vuoden 2018 marraskuussa alkaneessa rajat ylittävässä Vedet ja ihmiset kohtaavat -SEVIRA-hankkeessa oli tullut aika kokoontua yhteen kuulemaan ja kertomaan, mitä hankkeen eri työpaketeissa olikaan saatu aikaan ja opittu näiden kolmen vuoden aikana. Tammikuun lopussa kolmisenkymmentä hankkeeseen osallistunutta henkilöä kokoontui ruutujen ääreen pitämään viimeistä projektikokousta. Tunnelma oli iloinen ja innostunut huolimatta siitä, ettei koronapandemian vuoksi  ollut mahdollisuutta tavata kasvokkain. Mukana oli myös haikeutta projektin päättymisen johdosta.

 

Kokouksen aluksi projektikoordinaattori Ljudmila Vesikko Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE) kävi valokuvien kautta läpi projektin vaiheita. Tämän jälkeen kukin työpaketti veti yhteen hankkeen aikana koettua, opittua ja saavutettua, sekä mitä on jatkossa vielä tutkittava. Hanke koettiin kaikissa työpaketeissa erittäin hyödylliseksi ja antoisaksi.

Seuranta

Maria Kämäri SYKEstä ja Ljubov Fomina NWAHEMista (Northwest Administration for Hydrometeorology and Environmental Monitoring) loivat katsauksen jokiseurannan tuloksiin ja suosittelivat vähintään 12 kertaa vuodessa tapahtuvaa vesinäytteenottoa jatkossa. Kämäri korosti rajat ylittävää yhteistyötä, jonka avulla saatiin monitoroitua Sestrajoen vedenlaatua, jota ei ole aiemmin vastaavasti tutkittu. Fomina toi esille, että samalla voitiin verrata laboratorioiden tutkimusmetodeja.

Merja Pulkkanen SYKEstä ja venäläiset hydrologit kertoivat hyvin onnistuneesta hydrologisesta yhteistyöstä. Hankkeen alkuvaiheessa molempien maiden tutkijat ehtivät tavata usean kerran, mutta koronapandemian aikana hydrologien tapaamiset olivat verkossa. Molempien maiden hydrologit korostivat yhteistyön jatkamisen tärkeyttä.

Venäjän puolelta kuultiin myös suru-uutisia kolmen kollegan poismenosta.

Jouni Törrönen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta esitteli hankkeessa tehtyä meriseurantaa, jota seurantapaikoilta otettujen näytteiden lisäksi täydennettiin satelliittiseurannasta saaduilla havainnoilla. Hankkeen myötä ymmärrys yhteisestä merestä ja toisaalta myös ongelmista vedenlaadun suhteen kasvoi. Seurantojen osaltakin rajat ylittävä yhteistyö koettiin erittäin hyödylliseksi ja antoisaksi.

Mallinnus

Jari Koskiaho SYKEstä ja Sergey Kondratyev ILRAS’sta (Institute of Limnology, Russia Academy of Sciences) korostivat ainutlaatuista tilaisuutta rakentaa SWAT-malli yhdessä. Molemmat korostivat rajat ylittävän yhteistyön etuja. Tiedon ja osaamisen vaihto koettiin myös erittäin tärkeäksi.

Ympäristötietoisuus

Jari Silander SYKEstä, Aleksander Esipyonok ja Olga Senova EcoCentrumista kertoivat ympäristötietoisuustyöpaketista. Esipyonok kertoi hankkeen vahvistaneen ympäristötietoisuuden lisäämisen tarpeellisuutta. Viipurin alueella saatiin aikaan hyvät yhteydet sidosryhmien kanssa ja perustettu River Watch -ryhmä, joka toimii nyt aktiivisesti. Työpaketissa tuotettiin myös uusia materiaaleja kansalaisille.

Senova kertoi konkreettisista toimista, joita hankkeen aikana tehtiin ympäristötietoisuuden lisäämiseksi. Sestrajoen festivaali koettiin hyväksi tavaksi aktivoida ihmisiä toimimaan jokien puolesta. Lasten tiedetapahtumassa lapset saivat jakaa toistensa kanssa tuloksia huomioistaan ja huomata etteivät he ole yksin huolineen jokien tilasta. Medialle suunnattu kierros osoitti hyvin, että media tarvitsee lisää tietoja jokien tilasta ja tilan parantamisen mahdollisuuksista.

Hankkeessa järjestettiin myös kyselytutkimukset jokien valuma-alueella asuville, kertoi Sari Väisänen SYKEstä. Suomessa kysely toteutettiin kirjeitse tehtynä kyselytutkimuksena ja Venäjällä haastattelututkimuksena. Tuloksia on jaettu paikallisviranomaisille vesiensuojelun kehittämistä varten.

Lopuksi katse myös tulevaan

Kai Myrberg SYKEstä korosti projektin tulosten monitoroinnin optimoinnista olleen tärkeitä. Ilmastonmuutoksen seuraukset tutkimusalueella pysynevät siedettävinä. Asukkaiden innostus oman ympäristön suojelua kohtaan on suurta, mutta yhteistyötä viranomaisten kanssa tulee lisätä. Myrberg kiitti lopuksi kaikkia hankkeeseen osallistuneita ja toivoi yhteistyön jatkumista myös tulevaisuudessa uusien projektien kautta, sillä rajat ylittävä yhteistyö toi selvää lisäarvoa.

Lisätietoja


Kohderyhmä: