Jari Lyytimäki: Lääkettä kestävyyden kipupisteeseen

RSS
22.2.2022 Jari Lyytimäki
 

Miksi Suomi ei ole jo saavuttanut kestävää kehitystä, vaikka edellytykset siihen ovat maassamme maailman parhaat? Suomessa on vakaa, tasa-arvoinen ja toimintakykyinen yhteiskunta. Meiltä löytyy hyvin koulutetut ihmiset, paljon osaamista ja vähän korruptiota. Emme ole vuosikymmeniin sortuneet sotaan. Rahastakaan ei ole puutetta useimpiin maailman maihin verrattuna.

Silti keskivertosuomalainen elää elämää, jonka hiilijalanjälki on neljä tai viisi kertaa liian suuri. Kansantaloutemme rouskuttaa materiaaleja eniten EU:ssa henkilöä kohden. Luontomme köyhtyy, vaikka elonkirjon hupeneminen piti pysäyttää jo vuonna 2010. Sama tavoite asetettiin vuodelle 2020 ja nyt vuodelle 2030, mutta nykytoimin tavoitetta tuskin saavutetaan.

Mikä siis estää toteuttamasta ratkaisuja, joiden avulla hyvinvointimme luontoperustan rapautuminen loppuisi? Mikä on kestämättömän kehityksen syy? Syy on se, ettei mitään yksittäistä syytä ole. Ongelmat eivät johdu pelkästään ahneista liikemiehistä, piittaamattomista poliitikoista tai tietämättömistä kansalaisista. Ihmiset voivat toimia lyhytnäköisesti silloinkin, kun he tietävät faktat ja periaatteessa haluavat toimia oikein.

Kestävyyden kipupiste löytyy monien erilaisten syiden leikkauskohdasta. Niitä voidaan hahmottaa erilaisia harhaluuloja kuvaavaan nelikenttään, joka kuvaa pystysuunnassa suhtautumistamme tekemiseen ja vaakasuunnassa tavoitteisiin.

© SYKE

Lisätoimia ei haluta

Ilmeisin syy kestämättömälle kehitykselle on silmien sulkeminen ongelmilta. Ratkaisuja ei haeta, jos ongelmia ei tunnisteta tai pidetä vakavina. Isot ja pitkäkestoiset ympäristöongelmat on liian helppo työntää päivänpolitiikassa alituisesti esiin pulpahtelevien pienempien mutta akuuteiksi koettujen pulmien taakse. Ihmiset myös tottuvat herkästi vähittäiseen ympäristönsä laadun heikkenemiseen ja alkavat pitää huonolaatuistakin ympäristöä tavanomaisena tai jopa hyvänä. Talousmetsä tai kaupunkipuisto voi näyttää monimuotoiselta luonnolta, jos ei ikinä ole nähnytkään aarniometsää.

Haluttomuutta lisätoimiin selittää myös se, että koemme herkästi tekevämme jo tarpeeksi. Joissakin kansainvälisissä vertailuissa Suomi loistaa kestävän kehityksen maailmanmestarina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suoriutuisimme kokonaisuudessaan riittävän hyvin. Maailmanmestaruuskin voidaan saavuttaa huonolla tuloksella tai luonnonvarojen liikakäyttöön perustuvalla dopingilla.

Lisätoimiin ei kyetä

Toinen toiminnan este on ajattelumalli, jonka mukaan vaikeilta tuntuviin lisätoimiin on mahdotonta ryhtyä juuri nyt. Parempi olisi toimia sitten joskus tulevaisuudessa, kun tilanne on helpompi. Nyt voidaan tyytyä vaikkapa muotoilemaan uusia strategioita ja antamaan lupauksia tulevaisuuden toimista. Oman toiminnan muuttaminen voi tuntua ikävältä tai vaaralliselta ja vaikutuksiltaan mitättömältä. Haitallisista toimintatavoista ei välttämättä haluta irtautua silloinkaan, kun nykyisellä uralla jatkamisen vaarat ovat ilmeisiä ja parempia vaihtoehtoja olisi jo tarjolla. Yllättävän monet haluavat esimerkiksi edelleen ostaa bensiinipolttomoottorilla toimivan uuden auton, syödä epäterveellisen paljon lihaa tai lentää tapaamiseen ulkomaille. Tottumusten ja rutiinien voima on suuri.

Usein kuullun väitteen mukaan suomalaisten ilmastopäästöillä ei ole merkitystä, koska Kiina, Yhdysvallat tai joku muu tupruttaa päästöjä monin verroin. Tällainen suomalaiskansallinen vähättelyn logiikka toimisi vain, jos hyväksyimme että myös isojen valtioiden päästöt muuttuisivat mitättömiksi, kunhan nämä maat oivaltaisivat jakaa väestönsä pieniin 5,5 miljoonan ihmisen ryhmiin. Tosiasiassa suomalaisten henkeä kohden laskettu ympäristökuormitus on useimmilla mittareilla mitattuna suuri, erityisesti kun huomioidaan, että iso osa kulutuksemme ympäristöhaitoista jää niihin maihin, joissa tuontitavarat tuotetaan. Lisätoimia siis tarvitaan.

Tavoitteita pidetään saavuttamattomina

Ympäristötieto tuottaa kiistämättömästi tuskaa. Ympäristöongelmat ahdistavat ja synnyttävät jopa niin murskaavaa toivottomuutta, että kestävyyden tavoittamista pidetään ylivoimaisena. Osa meneillään olevista ympäristömuutoksista on palautumattomia, eikä esimerkiksi sukupuuton kynnysarvon ylittänyttä lajia saada enää takaisin.

Paljon voidaan kuitenkin tehdä, vaikka entiseen ei voi palata eikä täydellisiä ratkaisuja löytyisi. On totta, että ekologisten kynnysarvojen ylittyminen voi johtaa pysäyttämättöminä vyöryviin katastrofeihin. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että on myös mahdollista löytää vipuvarsia, joilla kehitys pyöräytetään parempaan suuntaan. Kestävyyskysymysten verkostomainen ja hankalasti hahmotettava yhteenkytkeytyvyys on sekä uhka että mahdollisuus.

Tavoitteiden ajatellaan toteutuvan melkein itsestään

Lamaannuttavan toivottomuuden vastinpari on ylioptimistinen toiveikkuus. Nykyisten tekniikoiden ja käytäntöjen vähittäistä tehostamista voidaan pitää riittävän tehokkaana ja nopeana ratkaisuna. Markkinoiden näkymätön käsi ei kuitenkaan automaattisesti tartu kestävyyden vipuvarteen, ellei politiikka sitä määrätietoisesti ohjaa. Tätä osoittaa se, että kokonaiskulutuksen kasvu on toistuvasti syönyt paremman tekniikan tuomat ympäristöhyödyt.

Yksittäiset hyvät esimerkit voivat tuudittaa tyytyväisyyteen ja helpot ratkaisut voivat olla tehottomia. Huomio voi kiinnittyä vaikkapa isojen tehtaiden päästövähennyksiin tai tiettyjen ympäristömyrkkyjen käyttökieltoihin, vaikka tiedämme hyvin, ettei kokonaisvaltaisen kriisin ratkaisuun riitä edistys yhdellä kapealla osa-alueella. Kun helposti poimittavat hedelmät on hyödynnetty, pitää ryhtyä etsimään vaikeampia, mutta välttämättömiä ratkaisuja.

Kestävän kehityksen politiikassa on oltava uskallusta toteuttaa nyt sellaisiakin poliittisia päätöksiä, joiden hyödyt näkyvät vasta kaukana horisontissa. Paraskin särkylääke auttaa vain hetken kestävyyden kipupisteeseen, ellemme samalla aloita kokonaisvaltaista kuntoutumista.

Jari Lyytimäki työskentelee SYKEn ympäristöpolitiikkakeskuksessa kestävyyskysymysten parissa ja pohtii kestävyyskysymyksiä ORSI-hankkeessa sekä kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin koordinaattorina. Kiitokset twitterkuplalle ideoista ja Global Sustainability -lehden artikkelille inspiraatiosta tähän kirjoitukseen.

Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.

Kommentit (2 kommenttia)
Yrjö Haila
22.2.2022
klo 10.55
Mainiota, Jari: Erinomainen erittely (etenkin: "mittään yksittäistä syytä [ei] ole".) -- Mutta (aina mutta!): Kuka on "keskivertosuomalainen"? Erittelet kirjoituksessa eri tekijöitä aivan kuin jokainen meistä olisi niiden suhteen "keskiverto". -- Emme
ole; mistä tulevat erottelut ja vivahteet, ihmisten vaihtelevat elämäntilanteet? -- Yksi viisaimmista (ellei viisain) kohdalleni osunut toteamus tässä suhteessa on Wes Jackson (1991): "It is possible to love a small acreage in Kansas as much as John Muir loved
the entire Sierra. That is fortunate, for the wilderness of the Sierra will disappear unless little pieces of nonwilderness become intensely loved by lots of people."
Jari Lyytimäki
23.2.2022
klo 7.44
Kiitos keskivertoa asiallisemmasta kommentista Yrjö! Näinhän se on, kukin kohtaa kestävyyshaasteet ja -mahdollisuudet omassa ainutlaatuisessa tilanteessaan. Olisi varmaankin paikallaan kiinnittää enemmän huomiota vaikkapa siihen, keillä on eniten käyttämätöntä
potentiaalia "hyvän" tekemiseen. Tai edes huomio ylä- ja aladesiileihin keskiarvon sijaan, vaikka kyllähän se yksilö sinne kymmenykseenkin piiloutuu.