Sinilevätilanne järvillä ja merellä rauhallinen, mutta lämmin sää voi nostaa kukintojen määrää vielä loppukesällä

Tiedote 4.8.2022 klo 13.00
Kuolevista sinileväsoluista vapautuu sinistä pigmenttiä, fykosyaniinia, minkä vuoksi kuoleva sinilevämassa värjää rantoja turkoosiksi. Kuva Kangasalan Kirkkojärveltä vuoden 2021 elokuun alusta. © Laura Härkönen / SYKE

Sinilevätilanne järvillä on paikoin heikentynyt viime viikosta, vaikka valtakunnallisesti tilanne sisävesillä on rauhallinen. Merialueilla pintakukinnat ovat vähentyneet, ja sinilevä on monin paikoin sekoittuneena veteen. Lämmin ja tyyni sää voi edelleen nostaa sinileväkukintojen määrää loppukesällä. Paikoin rannoille on ajautunut kuolleita sinileväsoluja, jotka ovat värjänneet rannat turkoosiksi sinilevien sisältämän väripigmentin takia.

Järvillä sinilevätilanne hieman heikentynyt

Järvien sinilevähavainnot ovat paikoittain lisääntyneet viime viikosta, mutta valtakunnallisesti tilanne on hieman keskimääräistä parempi. Vaihteleva sää on saanut monien järvien sinilevätilanteen muuttumaan viikoittain. Etelä- ja Pohjois-Savon, Keski-Suomen sekä Kaakkois-Suomen alueilla sinileväkukinnat ovat kuitenkin jonkin verran lisääntyneet, ja sinilevätilanne on näillä alueilla pitkän ajan keskiarvoon nähden hieman huonompi.

Kuluneella viikolla erittäin runsaasti sinilevää on havaittu yhdellä, runsaasti seitsemällä ja hieman 33:lla valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Havainnot kukinnoista, joissa on ollut hieman sinilevää, ovat lisääntyneet. Järvi-meriwikin ja Vesi.fi-palvelun kautta kansalaisilta on tullut 80 havaintoa, joista 48:ssa oli havaittu sinilevää.

“Mikäli sää lämpenee ja tuuli tyyntyy, sinileväkukinnat voivat vielä runsastua. Tuulet saattavat ajaa sinilevää rannoille, missä se hajotessaan voi muodostaa turkooseja lauttoja sinisen väripigmentin vuoksi“, sanoo erikoistutkija Kristiina Vuorio Suomen ympäristökeskuksesta.

Loppukesällä veden pinnassa voi esiintyä myös ruosteenpunaista väritystä, joka johtuu kuusissa elävän suopursuruostesienen helmi-itiöistä.

Järvien pintalämpötilat ovat tällä hetkellä Etelä-Suomessa asteen verran keskimääräistä viileämpiä, mutta pohjoisimmassa Suomessa asteen verran keskimääräistä lämpimämpiä. Etelä- ja Keski-Suomen alueella järvien pintalämpötilat ovat pääosin 18–20 astetta ja Pohjois-Suomessa 16–18 astetta.

Sinilevätilanne rannikolla tasaantumassa

Itämeren rannikkoalueilla sinilevätilanne jatkaa tasaantumistaan. Tällä viikolla levähavaintoja on tehty rannikoilla edellisviikkoja vähemmän, ja tilanne on ajankohtaan nähden hyvin tyypillinen. Vain kuudella rannikon havaintopisteellä sinilevän määrä on lisääntynyt viime viikosta, kun se muilla havaintopisteillä on vähentynyt tai pysynyt samana. Runsaampia sinilevähavaintoja on tehty varsinkin Saaristomerellä, Selkämerellä ja Suomenlahdella, mutta paikallinen vaihtelu on suurta.

Sinilevä on pysynyt Suomen avomerialueilla pitkälti sekoittuneena veteen. Kesän lähestyessä loppuaan epävakaat säät ovat alkaneet hillitä sinilevätilannetta. Monilla merialueilla sinilevää on havaittu selvästi vähemmän kuin pari viikkoa aiemmin. Sinilevää tavataan edelleen kaikilla keskeisillä Suomen avomerialueilla (Selkämerellä, Ahvenanmerellä, pääaltaan pohjoisosassa ja Suomenlahdella), mutta varsinaisia pintakukintoja esiintyy enää pääaltaan pohjoisosassa. Suomenlahden ulkosaaristossa ja avomerialueella levämäärät ovat runsaimmillaan Porvoosta etelään.

Ilmatieteen laitoksen meripalvelujen mukaan meriveden pintalämpötila on Perämerellä ja Selkämerellä 16–17 °C, Saaristomerellä 18–19 °C, ja Suomenlahdella yleisesti 18–20 °C. Lauantaina Selkämerelle on odotettavissa kovia tuulia (17 m/s), ja aallokko on yli 2,5 metrissä lähes koko päivän. Suomenlahdella ja mahdollisesti myös pohjoisella Itämerellä aallokko nousee viikonloppuna pariin metriin.

SYKE seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa

Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.

Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen Meripalveluiden kanssa.

Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa.

SYKE tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.

Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä

Sinileväesiintymät voivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.

Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.

Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa. Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.

Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.

Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi -palveluissa

Itämeri.fi ja Vesi.fi -palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja SYKEn satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.

Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.


Sinileväkukintojen kesän riskiarvio

Sinilevätilannekooste

Satelliittihavaintoja 

Lisätietoja

(Puhelimitse klo 13–15)

Sisävesiltä

  • Erikoistutkija Kristiina Vuorio, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 295 251 757, etunimi.etunimi.sukunimi@syke.fi

Merialueilta
 

Rannikon sinilevähavainnot

  • Tutkija Hanna Piepponen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 040 182 3334, etunimi.sukunimi@syke.fi (5.8. asti)
  • Erikoistutkija Sanna Suikkanen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 660, etunimi.sukunimi@syke.fi (8.8. alkaen)

Avomeren sinilevähavainnot

  • Eotuki@syke.fi
  • Tutkija Sakari Väkevä, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 252 088, etunimi.sukunimi@syke.fi (5.8. asti)
  • Tutkija Hanna Alasalmi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 064, etunimi.sukunimi@syke.fi (8.8. alkaen)

Itämeren tila

  • Erikoistutkija Louise Forsblom, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 013, etunimi.sukunimi@syke.fi (5.8. asti)
  • Tutkimuspäällikkö Samuli Korpinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 029 525 1811, etunimi.sukunimi@syke.fi (8.8. alkaen)

 

Viestintä

  • Viestintäsuunnittelija Saara Sivonen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 082, etunimi.sukunimi@syke.fi

Kohderyhmä: