Pitkäjänteinen ilmastotyö auttaa Suomea selviämään energiakriisistä

Uutinen 11.10.2022 klo 13.17
Professori Jyri Seppälä
Professori Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus © Kai Widell

“Ilmastotyöhön kunnianhimoisesti suhtautuneet kunnat ovat tehneet pitkäjänteisesti työtä energiatehokkuuden edistämiseksi ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseksi. Tehty työ helpottaa omalta osaltaan nykyistä energiakriisiä ja toisaalta parantaa valmiuksia ottaa käyttöön uusia energiatoimia kriisin hallintaan”, Suomen ympäristökeskuksen johtaja, professori Jyri Seppälä sanoo.  

Tällä hetkellä julkisuuteen nousevat kuntien poikkeukselliset toimet energian säästämiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi uimahallien saunojen pitäminen kylminä ja huonelämpötilojen alentaminen entisestään.   

 “Kaikkien osallistuminen energiatalkoisiin on ehdottoman tärkeää. Kyse on oikeastaan samasta asiasta, miten opimme toimimaan koronan aikana. Mitä vähemmän käytämme energiaa, sitä enemmän puhdasta energiaa riittää muille. Kunnat näyttävät tässä esimerkkiä muun muassa panostamalla kiinteistöjensä energiaremontteihin ja helpottamalla alueensa eri toimijoiden uusiutuvan energian saantia. Olisimme paljon heikommassa tilanteessa, jos kunnat eivät olisi jo vuosia panostaneet ilmastonmuutoksen hillitsemiseen”, Seppälä sanoo. 

 ”Akuutin energiakriisinkin keskellä on hyvä ymmärtää, että meidän on muutettava kulutustottumuksiamme kestävämpään suuntaan. Energiakriisi on entisestään korostanut vihreän siirtymän mahdollisuuksia myös elinkeinoelämälle, jonka uudistumisessa Suomella on kansainvälisillä markkinoillakin erinomaiset menestymismahdollisuudet.” 

Suomen ympäristökeskus koordinoi Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostoa, johon kuuluu tällä hetkellä 91 kuntaa. Lyhyessä ajassa verkostoon on liittynyt useita kuntia, mikä osoittaa yhteisöllisyyden tärkeyden ilmastotyön tekemisessä.  

Keskimäärin Hinkuun liittymisen jälkeen päästöt vähenevät kunnissa nopeammin kuin ilman Hinkuun liittymistä. Kunnat kokivat, että verkostolta on saatu motivaatiota, inspiraatiota ja vertaistukea. Hinku-jäsenyydeltä on saatu myös arvokasta asiantuntijatukea, viestintätukea ja medianäkyvyyttä. 

Osana Motivan koordinoimaa valtakunnallista Energiansäästöviikkoa Suomen ympäristökeskus nostaa sosiaalisessa mediassa esille uusimpia Hinku-kuntien energiansäästötoimenpiteitä. Toimenpiteet löytyvät kestävyysloikka.fi-verkkopalvelusta.   

Esimerkkejä Hinku-kuntien ilmastoteoista vuonna 2021 

 

Asikkala

Katujen, kevyen liikenteen väylien ja muiden yleisten alueiden valaistuksen uusiminen. Uusilla älykkäillä led-katuvaloilla voidaan optimoida valaistuksen voimakkuus kulloisenkin tarpeen mukaan ja valaisimet itsessään kuluttavat huomattavasti vähemmän sähköä, kuin aikaisemmat valaisimet. Uusien katuvalojen myöstä katuvalaistuksen sähkönkulutus on tippunut noin 70 % aikaisemmasta kulutuksesta. 

Kouvola

Kouvolan jäähallin automaatiojärjestelmän uusiminen ja LVI-prosessien uudelleen ohjelmointi tuotti jo kuukauden kuluessa 45 % pudotuksen vakioidussa kaukolämmön kulutuksessa sekä 30 % säästön sähkön kulutuksessa. 

Lappeenranta

Kiinteistöjen energiatehokkuustoimilla on kiinteistöjen energian ominaiskulutusta pienennetty noin 20 % vuodesta 2017. 

Lempäälä

Osana Edelläkävijyys energiayhteisössä-hanketta tarkasteltiin Hakkarin alueen energiaomavaraisuuden ja energiayhteisön edellytyksiä. Energiayhteisön avulla kiinteistöt voivat investoida yhteisesti omiin tuotantoresursseihin, optimointijärjestelmään ja energiaverkkoihin. Hakkarin alueella, johon sijoittuu mm. lämpölaitos, jäähalli, koulu, liikuntahalli ja paloasema tullaan jatkossa edistämään energiatehokkuustoimia (ml. siirto, ohjaus ja varastointi) ja uusiutuvan energian käyttöä (itse tuotettu + kysyntäjousto). https://www.eehanke.fi/  

Lohja

Gasum Oy:n Lohjan biokaasulaitos Munkkaan jäteaseman yhteydessä otettiin käyttöön. "Lohjan biokaasulaitos käsittelee vuosittain noin 60 000 tonnia biomassaa, josta se tuottaa 40 GWh biokaasua liikenteeseen. Määrä vastaa peräti 4 000 henkilöauton vuotuista kulutusta." 

Nurmes

Nurmes-talon peruskorjaus. Valaistuksen vaihtaminen ledeihin, lämmöneristyksen parantaminen, ilmanvaihdon uusiminen energiatehokkaampaan ja säädettävämpään vähentävät rakennuksen energiankulutusta. 

Tohmajärvi

Energiansäästöä lisäeristämisellä. Liikuntahallin yläpohjaan lisätty eristettä kattoremontin yhteydessä noin 300 mm. Aikaisemmin oli noin 200 mm. Myös ulko-ovet uusittu energiatehokkuudeltaan vastaamaan nykyvaatimuksia. 


Aihealue:
Kohderyhmä: