EU-maat edistyneet ilmastomuutokseen sopeutumisessa

Uutinen 14.12.2022 klo 14.39
Meritulva
Meri tulvii Arabianrannassa. Kuva: Kai Widell

EU:n jäsenvaltiot huomioivat paremmin ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja lisäävät näin resilienssiä, todetaan Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) katsauksessa. Kaksi Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkijaa, Johan Munck af Rosenschöld ja Anna Lipsanen, ovat raportissa kirjoittajina.

”Raportti tarjoaa kattavan kuvauksen siitä, kuinka pitkälle olemme päässeet ilmastonmuutokseen sopeutumisessa Euroopassa” sanoo SYKEn erikoistutkija Johan Munck af Rosenschöld.

Kansallisia sopeutumistoimia ja sopeutumisen huomioivia instituutiotason järjestelyjä on kehitetty ja vahvistettu edelleen monissa EU:n jäsenvaltioissa, jotta sopeutumispolitiikkaa voidaan ohjata paremmin eri hallinnon tasoilla ja sektoreilla. Monissa EU:n jäsenvaltioiden raportoimissa toimenpiteissä keskitytään valmiuksien kehittämiseen, joilla tuetaan tietoisuuden lisäämistä ja koulutusta sekä sopeutumisen tukemista alueellisella ja paikallisella tasolla.

Sopeutumista myös rahoitetaan yhä enemmän. Sopeutumiseen liittyvän rahoituksen mittaaminen on kuitenkin edelleen hankalaa, sillä useimmat sopeutumistoimenpiteet tukevat myös muita taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöllisiä tavoitteita eikä niitä aina käynnistetä pelkästään sopeutumista varten.

Lisätietoa:

EEA:n raportti (englanniksi): Advancing towards climate resilience in Europe: status of reported national adaptation actions in 2021 (eea.europa.eu).

Erikoistutkija Johan Munck af Rosenschöld, Suomen ympäristökeskus tel. +358 2 952 51513, Johan.MunckafRosenschold@syke.fi


Kohderyhmä: