Ajankohtaista Liiterin ja YKR-aineistojakelun tiimoilta (12/2022)

Uutinen 16.12.2022 klo 12.34

YKR-aineistojen käytettävyyttä ja ajantasaisuutta on parannettu

Liiteri-käyttäjillä on ollut ongelmia erityisesti YKR-aineistojakelusta saatujen mdb-muotoisten ruutuaineistojen hyödyntämisessä uusimmilla paikkatieto-ohjelmilla. Ongelmiin on etsitty ratkaisua, alempana on kerrottu tarkemmin tästä syystä tehdyistä YKR-aineistojakelun muutoksista. Ruutuaineistojen hyödyntämiseen on myös kaivattu ohjeita. Vihdoin saatiin pidettyä ensimmäinen koulutus YKR-ruutuaineistojen käytöstä. Palautetta ja toiveita myös koulutuksien suhteen saa edelleen lähettää!

YKR-aineistojen tuottamista on tällä sopimuskaudella tehostettu. Aineistojen saaminen käyttöön on aikaistunut monien teemojen osalta. Eniten on nopeutunut työssäkäyntiin ja työpaikkoihin liittyvien aineistojen (työpaikat, työvoima ja työmatkat) toimittaminen. Kun ne saatiin Tilastokeskuksesta ennen vain joka toinen vuosi ja vasta aivan loppuvuodesta, se tarkoitti pahimmillaan liki kolmen vuoden viivettä aineistojen saamisessa käytettäväksi. Nykyisin kaikki YKR-aineistot päivitetään vuosittain, ja työpaikkoihin ja työssäkäyntiin liittyvät aineistot on saatu jo kesällä, joten viive on niiden kohdalla puolittunut n. puoleentoista vuoteen. Kaikki muut YKR-ruutuaineistot saadaan heti seuraavan vuoden aikana, osa jo keväällä muutaman kuukauden päästä niiden kuvaamasta ajankohdasta. YKR-aineistojen määrä on myös lisääntynyt usealla uudella teemalla tämän sopimuskauden aikana. Kaikki alustavan aikataulun mukaan vuonna 2022 päivitettävät aineistot on nyt viety kantaan, ja ne ovat myös aineistojakelusta saatavissa.

YKR-aineistojakelu

YKR-aineistojakelusta haetut aineistot ovat kaikkien niiden käytettävissä, joilla on Liiterin sopimuskäyttäjän tunnukset. Varsinaista aineistonhakupalvelua saavat kuitenkin käyttää ainoastaan kunkin organisaation pyynnöstä nimetyt henkilöt (1-2 henkilöä/organisaatio). Näiden tehtäviin kuuluu mm. YKR-aineistojen jakelu organisaationsa Liiteri-käyttäjille. Pyynnöt uusista aineistojakelun käyttäjistä tai henkilöiden vaihtamisesta voi laittaa alu-tukeen. Huom: sekä aineistojakelun käyttäjillä että kaikilla YKR-ruutudataa käyttävillä pitää olla Liiterin sopimuskäyttäjän tunnukset.

Aikaisemmin jakelussa olleiden mdb-aineistojen lisäksi jakelussa on nyt myös csv-aineistot. Mdb:t ovat olleet jaossa teemoittain ja vuosittain erillisissä zip-paketeissa, koordinaatittomat tiedot koko maasta omassa paketissaan. Csv:t taas on tehty siten, että kaikki yhden teeman vuodet ovat aineistojakelussa erillisissä csv-tiedostoissa mutta samassa zip-paketissa. Työhön liittyvät aineistot ovat kahdessa eri paketissa sen mukaan, onko kyseisenä vuonna käytetty TOL2002- vai TOL2008-luokitusta. Myös koordinaatittomat tiedot on pakattu samaan zip-pakettiin. Csv-aineistoissa sarake-erottimena on pilkku ja desimaalierottimena piste. Csv-aineistot on käyttäjän helppo ottaa käyttöön paikkatieto-ohjelmistoissa ja on yksinkertaista tarvittaessa muuntaa ne halutessaan toiseen formaattiin.

Mdb-paketit ovat edelleen jakelussa saatavilla, ja uudet aineistot laitetaan toistaiseksi jakeluun aina myös mdb-muotoisina. Csv-jakelu on alkuun tarjolla testimielessä. Kannattaa kokeilla csv-muotoisten tietojen käyttöä, pyydämme myös käyttäjiä raportoimaan alu-tukeen kokemuksia uudella tavalla jakelusta saatavien aineistojen käytöstä, ja etenkin niiden kanssa ilmenevistä ongelmista. Mikäli csv-jakelupakettien käyttö koetaan vähemmän ongelmalliseksi kuin mdb-pakettien käyttö on ollut, niin jatkossa voidaan siirtyä jakelussa pelkästään niiden käyttöön.

Ohjeita ykr-ruutuaineiston käyttöön

YKR-ruututietojen käyttö omissa paikkatieto-ohjelmissa vaatii jonkin verran paikkatieto-osaamista. Avoimen koodin ohjelmien kehityttyä toimivammiksi on painopiste siirtymässä käytössä ja myös ohjeistuksessa QGIS-ohjelman suuntaan. SYKE tarjoaa Liiteri-palvelun kirjallisten ohjeiden ja ohjevideoiden lisäksi YKR-aineistojen käyttöä helpottamaan kirjallisen ohjeen YKR-aineistojen hyödyntämiseen erityisesti QGIS-ympäristössä (Liiterin käyttöohjeet: YKR-aineiston QGIS-ohje). Koulutusta pyritään tarjoamaan sopimuskäyttäjille myös tulevaisuudessa.

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Alueidenkäytön tietojärjestelmien neuvonta Suomen ympäristökeskuksessa:

palvelunimi@syke.fi [palvelunimi = alu_tuki]

 


Kohderyhmä: