EU:n Vihreiden väittämien aloitteen vaikutukset Suomessa - VIHERVÄITE

VIHERVÄITE

Hankkeen tavoitteena on arvioida Euroopan komission vihreiden väittämien aloitteen vaikutuksia Suomessa sekä tukea aihepiirin työryhmää vihreiden väittämien aihealueen työssä. Hankkeessa tuotetaan analyysi Euroopan komission pian julkaistavan vihreiden väittämien ehdotuksen odotetuista vaikutuksista sekä kehitetään menetelmää vihreiden väittämien asianmukaisuuden arviointia varten. Hankkeessa toteutetaan työpaja sidosryhmille.

Luotettavaa ja vertailukelpoista ympäristötietoa tarvitaan sekä tuotantopuolella tuotteiden ekosuunnittelussa (esim. Pohjoismaissa Salo ym.2019) että kysyntäpuolella tuotteita ostavissa yrityksissä, julkisissa hankinnoissa ja kotitalouksien ostoksissa (Nissinen ym.2019, EC 2020, Suikkanen & Nissinen 2020). Todentamattomien ympäristöväitteiden määrä on hälyttävän suuri: Palm ym. (2019) löysivät Pohjoismaidenmarkkinoilta 56 erilaista ympäristömerkkiä tekstiileille, joista 37 todentamattomia yrityksen itsensä väittämiä. Marraskuussa 2020 toteutetussa Euroopanlaajuisessa ’sweepissä’59 %: ssa tapauksista myyjä ei ollut esittänyt helposti saatavilla olevia todisteita ympäristöväittämilleen ja 42 %:sea viranomaisella oli syytä epäillä, että väite olisi kyseenalainenSuomalaisista verkkomainoksista noin puolet (49%) on todettu täsmentämättömäksi yleistyksiksi ja epäasiallisiksi yli puolet (56%) (Heinonen & Nissinen, 2022). Voidaankin arvioida, että harhaanjohtavat väittämät rapauttavat merkittävästi rehellistä kilpailua ja heikentävät aitojaympäristöparannuksia toteuttavien yritysten mahdollisuuksia. Harhaanjohtavat väitteet myös vesittävät kuluttajien mahdollisuuden tehdä haluamiaan parempia valintoja ja vähentävät kuluttajien luottamusta kaikkiin väitteisiin.

EU:n komissio pyrkii parhaillaan kehittämään keinoja ympäristöväittämien parempaan hallintaan (’Green Claims Initiative’, EC 2020b, ja ’Empowering Consumer Initiative’, EC 2020c). Sekä Green Deal (EC, 2019) että Kiertotaloussuunnitelma (EC, 2020) viittaavat vihreiden väittämien todentamisen tarpeeseen. Joulukuussa 2021 Euroopan komissio julkaisi tiedonannon, jossa se suositteleePEF-menetelmän käyttöä tuotteiden ympäristövaikutusten arvioinnissa (EC, 2021). Vuonna 2023 Euroopan komissio tullee julkaisemaan ehdotuksensa koskien vihreitä väittämiä, johon liittyy oleellisesti Product Environmental Footprint-menetelmän käyttö. Ehdotuksen tavoitteena on edistää yhtenäisen menetelmän käyttöä ja siten parental tuotteiden ympäristövaikutusten vertailtavuutta ja vihreiden väittämien käytön todennettavuutta.

Millaista on tuotteiden ympäristömarkkinointi Suomessa? 

Syken tutkija Tero Heinosta haastattelee Timo Halttula Kiwa Inspectalta. Haastattelu on nauhoitettu 16.8.2022 taustamateriaaliksi Sertifioinnin tietopäivää varten.

 

Ympäristöministeriön ja Syken infotilaisuus koskien EU-direktiiviehdotusta Vihreistä väittämistä

Tutustu 6.6.2023 järjestetyn infotilaisuuden esitysmateriaaliin:

 

 

 

Julkaistu 6.2.2023 klo 10.57, päivitetty 3.4.2024 klo 12.55